Harvoin enään Suomalainen, kirkon penkkiin könyää, häät ja hautajaiset sentään, ateistin herkistää.
Saunaan menee Suomalainen, puhdistumaan ”synneistään”, vihkiraamattunsa sivuin, kiukaan pesän virittää.
Kossupullo korvaa viinin, mitä kirkois kumotaan, löylyin välis halkopino, tutun käden tunnistaa.
Vihtomalla tuorreeks terveeks, niinhän sitä sanotaan, kuuma paikka autuas on, helvetti voi odottaa.
Aamulla voi kalpeana, katumusta harjoittaa, pelästyi et ruumis hältä, arkkuun puhtaaks hangataan.
Mutta hetken epätoivo, piti häntä otteessaan, nyt jo katse siintä koivus, uuden vihdan sidontaan.
Metsään menee Suomalainen, marjat, sienet houkuttaa, Jumala jos vielä olis, täältä hänet tavoittaa.
Suomalaisten turvapaikka, metsä aina ollut on, sodassa ja rauhan aikaan, koti kallis verraton.
Jumalankin moni kieltää, mitäs noista saduista, metsässä hän salaa muilta, kiittää Isää kaikesta.
Raha taitaa nykyään se, olla jota palvotaan, viimeinen se arkun naula, tyhjä taskun piilottaa.
Taivaalle se katse kääntyy, kohti pilven hattaraa, kirkas kyynel rinnuksille, silmänurkast putoaa.
Kiitollisna Suomalaiset, saavat olla kaikesta, että melle paratiisin, antoi Isä Jumala.
