Lipposen kynä ei ole tylsynyt. Hän nosti jutussaan esiin kokoomusministerien aikaansaannokset edellisissä hallituksissa lähinnä talouden mittarein ja korosti uudelleen, kenen pitäisi nyt hävetä.
Orpo oli Stubbin hallituksen maa- ja metsätalousministerinä 2014-2015, sisäministerinä 2016-2016 ja valtiovarainministerinä Sipilän hallituksessa 2016- 2019. Kuvaa Stubbista en tähän maalaa- kaikkihan tikkatauluministerin ja Lavrovin parhaan kaverin muistavat.
Orpolla on ollut kaikki avaimet aikanaan olla saamassa Suomea turpeineen, ”sari sairaanhoitajineen” ja, jopa lunastaa kokoomusta ”työväenpuolueena” sille kuuluvalle jalustalleen. Toisin kävi. Kaikista kokoomuksen aikaansaannoksista syytetään nyt muita ja, että koronalla ei ole mitään muuta merkitystä kuin elvyttää pitää ja reippaasti enemmän ( millä rahalla) ja, että talous pitää saada nojaamaan ensi vuonna 30 000 sijasta 120 000 uuden työllisen tasolle päätöksineen.
Mitä tästä kaikesta voisi päätellä kokoomuksen nykyjohdosta ja vieläpä jääkylmästä Lepomäestä, joka alentui huutamaan Orpon kanssa hallituksen kaatamista ottamatta fiksuna huomioon sen, mitä tuo aiheuttaisi koko Suomelle tässä kokonaiskriisissä ( Matti Vanhasen lausunto; Suomella ei ole nyt varaa toimitusministeriöön, jolla ei ole toimeenpanovaltaa ).
Huolimatta siitä, että Liponenkaan ei ole politiikassaan pulmunen ollut, on hän tilannearvoissan aivan oikeilla jäljillä hallituksen toimintakyvystä vrt. kokoomuksen tolkuttomat ulostulot puoluekokouksessaan.
Kyllä on syytää odottaa, että entinen kykypuolue palaisi uusine kykypoliitikoineen maineensa tasolle- mutta näillä eväillä on turha odottaa, vaan kilpailu populistien kanssa on noussut pääteemaksi.
http://www.demokraatti.fi/paavo-lipponen-populistinen-kokoomus-nojaa-perussuomalaisiin
Lipposen viesti: ”voisin toistaa Sanna Marinin sanat, saisitte hävetä”