Vasen kaista: Pääoma 150 vuotta

(Mielipiteet ovat Vasen kaistan, linkkaukset minun)

https://vasenkaista.fi/2017/09/paaoma-150-vuotta/

14.9.2017

Teksti: JORMA MÄNTYLÄ

Tällä viikolla tuli kuluneeksi 150 vuotta Karl Marxin pääteoksen Pää- oman ensimmäisen osan ilmestymisestä. Historioitsija David McLel- lanin mukaan Das Kapital ilmestyi Otto Meissnerin kustantamon painosta Hampurissa 14.9.1867. Pääoma on varmasti eniten maailmaa muuttaneita kirjoja. Yhä uusia käännöksiä ja painoksia ilmestyy koko ajan eri puolilla maailmaa.

Karl Marxin (1818–1883) suurteoksesta piti alun perin tulla viisiosainen tutkimus modernin yhteiskunnan yleisestä liikelaista. Ensimmäisen osan alaotsikoksi muodostui kuitenkin Kritik der politischen Ökonomie,po- liittisen taloustieteen arvostelua.Niinpä suurin osa neliosaiseksi jäänees- tä teossarjasta onkin klassisen liberalistisen taloustieteen arvostelua. Marx arvioi ja korjaa Adam Smithin, David Ricardon ja John Stuart Millin talousteorioita.

Osittaisesta keskeneräisyydestä huolimatta Pääoma on monumentaa- linen teos. Neliosaisessa sarjassa on lähes 3000 sivua. Marx itse ehti vii- meistellä ja toimittaa painoon kirjasarjan ensimmäisen osan, joka hänen elinaika- naan käännettiin vain ranskaksi, italiaksi ja venäjäksi. Englannin- kielinen käännöskin ilmestyi vasta Marxin kuoleman jälkeen 1887.

Historian ironiaa on, että venäjänkielistä laitosta myytiin aikoinaan eni- ten, yli 3000 kappaletta vuodessa. Saksassa tuhannen kappaleen ensi- painoksen myynti kesti viisi vuotta. Marx itse piti Venäjää niin takapajui- sena ja kehittymättömänä maana ettei sinne kannattanut viedä sosia- listisia aatteita. Tsaarin Venäjän sensuuri arvioi, että kirjan voi julkaista, koska Venäjällä sitä ei kukaan ymmärrä. Sen sattui kuitenkin lukemaan muuan V. I. Lenin (1870–1924).

Karl Marxin kuoltua pitkän sairastelun jälkeen hänen kirjallinen jäämis- tönsä siirtyi työtoveri Friedrich Engelsin (1820–1894) haltuun. Häntä on kiittäminen,että Marxin käsikirjoitusten perusteella saatiin painokun- toon kirjan toinen ja kolmas osa. Pääoma II ilmestyi jo 1885 ja Pääoma III 1894. Se oli samana vuonna syöpään kuolleen Engelsin tieteellinen urotyö.

Engelsiä on sittemmin arvosteltu toimitustyöstä. Elämäkertakirjoittaja Tristram Hunt, joka on historian tohtori ja Britannian Labour-puolueen kansanedustaja, on syyttänyt Engelsiä Marxin käsikirjoitusten peuka- loinnista. Useimmat Marx-tutkijat ovat kuitenkin olleet eri mieltä, ja taannoin Vesa Oittinen ja Paula Rauhala ovat todenneet Engelsin suoriutuneen kunniallisesti Pääoman toimitustyöstä.

Pääoman suomennosten historia on värikäs ja heijastaa jyrkästi muut- tuneita arvioita Karl Marxista 150 vuoden aikana. Kiitosta ja ylistystä ovat seuranneet tuomiot ja kiroukset, vaikeneminen ja vähättely sekä suoranainen sensuuri. Oppipojat ja -tytöt ovat tulkinneet tekstejä poliittisten suhdanteiden ja tieteellisten muotivirtausten mukaisesti.

Pääoman ensimmäisen kirjan suomensi Oskari Wilho Louhiwuori (1884 – 1953). Se ilmestyi useina vihkoina 1913–1918, ja on kaikkien myöhempien suomennosten perusta.Louhiwuori oli kokoomuksen kan- sanedustaja sekä Helsingin yliopiston taloustieteen dosentti ja Kauppa- korkeakoulun rehtori. Arvostettu taloustutkija ymmärsi Marxin teoksen tieteellisen arvon ja otti siksi käännöstehtävän vastaan. Louhiwuoren tekstin tarkastivat Sdp:n kansanedustajat O.W. Kuusinen (1881–1964) ja Edward Gylling (1881–1938).

Louhiwuoren käännöstä paranteli ja Pääoman liiteosat käänsi suomeksi Karjalaan 1918 paennut Väinö Kangas (1903–1937). Yhdessä Edward Gyllingin he toimittivat uuden laitoksen painoon Petroskoissa 1933. Kirjan menestys jäi lyhytaikaiseksi, sillä Josif Stalinin vainot alkoivat ja Karjalaa alettiin venäläistää. Kangas ja Gylling menehtyivät Stalinin puh- distuksissa. Suomenkieliset Pääomat hävitettiin. Muutamia kappaleita ehdittiin salakuljettaa Suomeen, missä Marx oli tietenkin lapualaisvai- nojen aikaan kielletty. Vuoden 1933 Petroskoin painos on nykyään suuri antikvaarinen harvinaisuus.

Sotien jälkeen kommunistien toiminta Suomessa laillistettiin.Vasemmis-tolainen kirjankustantamo Kansankulttuuri julkaisi Pääoman I ja II osat 1948 ja 1950. Louhiwuoren käännöksen tarkastivat nyt Tuure Lehén (1903–1976) ja Mauri Ryömä (1911–1958). Toisen osan oli kääntänyt Ryömä, Skp:hen siirtynyt entinen Sdp:n kansanedustaja. Hän teki osan käännöstyöstä jo istuessaan vankilassa sodan aikana. Julkistustyötä sodan jälkeen tuettiin Suomalaisen kirjallisuuden edistämisvaroista (SKEV), joka on nykyisen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry:n (SKS) edeltäjä.SKEV:lle antamassaan lausunnossa O.W.Louhiwuori antoi luvan Lehénin ja Ryömän uudelle suomennokselle,mutta puolusti ensimmäis- tä Marx-työtään ja varoitteli käyttämästä käännöksiä poliittisten suh- danteiden mukaisesti. Samalla ilmeni, että ensimmäisen osan suomen- nokseen 1913–1918 oli osallistunut myös neiti Elli Tavastähti. Sittem- min hänet tunnettiin Elli Hiidenheimona (1883-1950) ja Kokoomuksen kansanedustajana 1917–1927 Hämeen pohjoisesta vaalipiiristä.

Kansankulttuurin kirjat myytiin loppuun,ja niinpä uuden painoksen tarve oli ilmeinen. Moskovan Progress-kustantamo julkaisi suomeksi osat I – III 1973-76.Kolmannen kirjan käänsi Antero Tiusanen,joka on suomen- tanut myös Marxin Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset eli Grundrisse der Kritik der politischen Ökonomie.Se on vuosina 1857-1858 kirjoitet- tu Pääoman esityö, jonka perusteella Marx muokkasi lopullisen tekstin.

Progressin kirjatkin myytiin loppuun, ja Kansankulttuuri lopetti toimin- tansa. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen luultiin, että Marxista on vii- mein päästy eroon. Niin on julistettu monta kertaa 150 vuoden aikana. Viimeistään finanssikriisi 2007–08 sekä tietotekniikan vaikutus pää- oman arvonlisäykseen ovat luoneet Marx-renessanssin eri puolilla maa- ilmaa. Marxin ja Engelsin koottujen teosten 50-osainen englanninkieli- nen laitos saatiin valmiiksi 2005. Tulossa on peräti 120-osainen koottu- jen teosten sarja Marx-Engels-Gesamtausgabe (MEGA). Sen pitäisi korvata 1956–1990 ilmestynyt DDR:n Dietz-kustantamon 42-osainen Marx-Engels-Werke (MEW).

Skp:tä lähellä oleva kustantamo TA-tieto Oy on julkaissut 2013 – 15 uudelleen Pääoman osat I–III. Toimitustyö on ollut huolellista ja Antero Tiusasen johdolla on tehty yli 200 korjausta Progress-kustantamon painoksiin.

Pääoman 150-vuotisjuhlavuonna voisi esittää kainon toivomuksen, että kirjasarjan neljäs osa Lisäarvoteoriat eli Theorien über den Mehr- wert saataisiin joskus suomeksi. Engelsin kuoleman jälkeen käsikirjoi- tus päätyi Karl Kautskyn (1854–1937) haltuun. Hän julkaisi siitä toimit- tamansa 1754-sivuisen version 1905–10, jota pidetään reformistisen sosialidemokratian perustana. MEW- ja MEGA-sarjoissa on sittemmin julkaistu paremmin editoidut versiot.

Marxin suosion kasvua kuvaa, että Lisäarvoteoriat on julkaistu 2013 Yhdysvalloissa kolmiosaisena painettuna kirjana sekä sähköisenä Kindle-versiona.

Vaikka Marx on kirottu ja julistettu moneen kertaan kuolleeksi, hän seuraa meitä tietoyhteiskunnassakin.

Lisää aiheesta Vasen Kaistassa

Pääoma 150 vuotta II osa ”

Kääntämisestä, tieteestä ja politiikasta:

Marxismi ja frankfurtismi: Feuerbach ei ollutkaan feuerbachilainen?

 

Onko YK valinnut pölkkypään pääsihteeriksi???

António Manuel de Oliveira Guterres GCC (s. 30. huhtikuuta 1949 Lissa- bon, Portugali [1]) on portugalilainen sosialistipuolueen poliitikko [1], joka toimi Portugalin pääministerinä 1995–2002. Lokakuussa 2016 hänet valittiin YK:n pääsihteeriksi.

Guterres on kotoisin Lissabonista, jossa hän opiskeli teknillisessä kor- keakoulussa [1]. Hän on koulutukseltaan fyysikko ja sähköinsinööri [2]. Valmis-tuttuaan hän jatkoi jonkin aikaa urallaan akatemiassa, joka oli tuolloin vahvan katolisen vaikutusvallan alainen. Vuonna 1974 Guterres liittyi Portuga- lin sosialistiseen puolueeseen ja samana vuonna Portugalin Estado Novo -diktatuuri päättyi neilikkavallankumoukseen. [3] Hän on ollut sosialistipuolueen aktiivinen jäsen koko uransa ajan [1].

Guterres toimi vuosina 1995–2002 Portugalin pääministerinä. [4] Hän on myös kansainvälisesti merkittävä vaikuttaja: hän oli Sosialistisen internationaalin presidentti 1999–2005 [5]. Hän oli 2005–2015 YK:n pakolaisavun (UNHCR) pääsihteeri [6]. Guterresin toimiessa UNHCR:n pääsihteerinä sen Geneven päämajan henkilöstön määrää leikattiin ja henkilöstöä sijoitettiin lähemmäs maailman konfliktialueita. Maailmalla hänet tunnetaan erityisesti toiminnastaan Euroopan pakolaiskriisin aikana, jolloin hän pyrki saamaan maailman rikkaat maat tekemään enemmän konflikteja ja onnettomuuksia pakenevien ihmisten hyväksi. [3] YK:n pakolaisavun pääsihteerinä ollessaan Guterres vieraili 2015 Suomessa. [2]

YK:n turvallisuusneuvosto äänesti 6. lokakuuta 2016 yksimielisesti Gu- terresin YK:n pääsihteeriehdokkaaksi Ban Ki-moonin seuraajaksi. [4][7] YK:n yleiskokous vahvisti valinnan viikkoa myöhemmin. Guterres aloitti YK:n pääsihteerinä vuoden 2017 alussa. [8]

Guterresilla on kaksi lasta ensimmäisen vaimonsa kanssa, joka kuoli autokolarissa vuonna 1998. Hän avioitui uudestaan vuonna 2001. Guterres puhuu sujuvasti portugalia, englantia, espanjaa ja ranskaa.[3]

Kahden, kolmenkin erinomaisen pääsihteerin jälkeen Sosialistisen Inter-natsionaalin NOSKET saivat ensimmäisen (ja viimeisen) kerran YK:n pää-sihteerin paikan. Hänen taustansa on samanlainen kuin vaikkapa Alexis Tsiprasin. Silloin tiedetään, että on syytä olla varpaillaan ja kieli keskellä suuta, mitä tuleman pitä…

Pääsihteeri (joka johtaa mm. YK:n oikeussysteemiä, ja voi yksin haastaa valtioita YK-oikeuksiin) Ban Ki Moon nimitti vuonna 2014 avukseen eri- tyisen Rauhanturvaneuvoston, johon kuuluu ansioituneita ja asiantun- tevia rauhanturvaajia, ja muutama vapaustaiatelijataustainenkin. (Gutierrez ei sitä ole sillä ”ansiolla”, että liittyi salaa vallankumouksen hajottajana heti sotilasdiktatuurin kaaduttua toimineeseen Soaresin noskepuolueeseen noin vuosi ennen avoimen sotilasvallan kaatumista.)

Ja NYT SITÄ KYLMÄÄ KYYTIÄ SITTEN TULEE:

SIKAMAINEN HIROHITOISTINEN TIETEENVÄÄRENTÄJÄ JA INFO-TERRORISTI TARJA HALONEN, HÄRSKI SODANLIETSOJA (JA NIIDEN SYIDEN VÄÄRISTELIJÄ!) TARJA HALONEN NIMITETTIIN ”RAUHANTURAVNEUVOSTOON”!!!!

MINÄ ÄÄNESTÄN VAIKKA LAURA HUHTASAARTA, JOS HÄN EHDOT- TOMASTI LUPAA VETÄÄ EMÄSIAN POIS HÄPÄISEMÄSTÄ KANSAINVÄLISTÄ OIKEUS- JA RAUHANTURVAJÄRJETELMÄÄ!!!!

JO PELKÄSTÄÄN HALONPERKELISTINEN PUOSKARITIEDE RINNAS- TUU JOUKKOMURHAAN, JOKA ON KANSAINVÄLINEN RIKOS IHMIS- KUNTAA VASTAAN,JOLLAISET YK:N TULEE ESTÄÄ JA RANGAISTA EIKÄ ”PALKITA” (SUURILLA TURHILLA KOKOUSPALKKOILLA JA MATKAKULUILLA) JA (MUKA) ”LEGITIMOIDA”!!!!

(RUPEAN MYÖS KANNATTAMAAN KIM JONG UNIA…)

https://yle.fi/uutiset/3-9836130

Paneelin jäsenet ovat kokeneita rauhanvälityksen ja diplomatian asiantuntijoita.

16.9.2017 klo 08:30päivitetty 16.9.2017 klo 09:06

Presidentti Tarja Halonen on nimitetty YK:n pääsihteerin rauhanvälityk- sen korkean tason neuvoa-antavan paneelin jäseneksi, kertoo ulkoministeriö.

Paneelin jäsenet ovat kokeneita rauhanvälityksen ja diplomatian asian-tuntijoita, jotka avustavat pääsihteeri Antonio Guterresia rauhanvälitykseen liittyvissä asioissa.

Ulkoministeriön mukaan rauhanvälitys on noussut kansainvälisesti en- tistä tärkeämpään rooliin. YK:n tavoitteena on lisätä rauhanvälityska- pasiteettia sekä tukea alueellisia ja kansallisia rauhanvälitystoimia.

Paneelin on perustanut YK:n edellinen pääsihteeri Ban Ki-moon vuonna 2014, jolloin paneeliin nimitettiin 14 jäsentä. Suurella osalla paneelin aiemmista jäsenistä on taustaa eri YK-operaatioiden johdossa.

Presidentti Tarja Halonen toimii tällä hetkellä useissa kansainvälisissä tehtävissä, ja hänet on nimetty muun muassa rinnakkaispuheenjohta- jaksi YK:n naisten ja lasten terveyttä ja ihmisoikeuksia edistävään korkean tason työryhmään. ”

Jää vain puuttumaan, että HÄNTÄ TODELLA AJETTAISIIN ”UKRAINAN RAUHANVÄLITTÄJÄKSI”, kuten eräs (Eduskunnasta infoterroristin tieltä väistänyt) pölhönoskekana taannoin ehdotti!!!

NO JOHAN ON HÄVYLTÄ KATKAISTU HÄNTÄ: ”HALONEN UKRAINAN SOVITTELIJAKSI!”!!!!

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/08/miten-halosen-ja-hautalan-tilastokeskus-sepitti-eu-lle-70-miljoona-tapettua-maon-uhria

EI JUMALAUTA!!!

Tämä on nyt yhden tanneristieuropuolueen ja EU:n russofobisen blokin vanhanemännän junailema varmaan koko Ukrainan kriisi…

Jos fiksuja MAMUJA kuten Belle Selene XIa, niin ON ”NIITÄ TOISIAKIN ”…

Euroehdokas esittää Halosta sovittelijaksi Ukrainaan

Sovittelijan käyttäminen lisäisi Ukrainan mahdollisuuksia rauhaan, SDP:n eurovaaliehdokas Nasima Razmyar sanoo. Europarlamentaarikko Tarja Cronberg (vihr.) ehdotti aiemmin, että Suomen tulisi toimia sovittelijana Ukrainan kriisissä. Razmyar pitää ajatusta oikeansuuntaisena.

– Meillä on paljon rauhanrakentamisen osaamista Suomessa. Meillä on tasapuolinen ja rakentava maine.Lisäksi Suomessa on paljon kyvykkäi- tä ihmisiä sovittelijan tehtävään. Yksi erittäin hyvä henkilö voisi olla presidentti Tarja Halonen.

– Presidentti Halosella on erinomaiset suhteet henkilökohtaisesti sekä Venäjälle että Euroopan unioniin. Hänellä on laaja kansainvälinen koke- mus ja arvostus kanainvälisessä yhteisössä. Lisäksi hänet tunnetaan voimakastahtoisena rauhan puolesta puhujana.

Razmyar puhui Suomessa asuvien ukrainalaisten verkoston järjestämässä paneelikeskustelussa Helsingin Eurooppasalissa. ”

Jos tuo noin menee, siitä tulee maailmansota, johon Halonen näyttää viimeiset 30 vuotta pyrkineenkin (kuin Tanner aikanaan)… ”

https://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=8028

TÄMÄ ON HIRVITTÄVÄ SKANDAALI!

 

*****

YK:n uuden pääsihteerin Guterresin esiintyminen Irakin Kurditasaval- lan itsenäisyystavoitekansanäänestystä vastaan vahvistaa kuvaa joko epärehellisestä tai pölkkypäästä, joka joko ei tunne YK:n Peruskirjaa tai ei välitä siitä.

Kansallisena osavaltiona Irakin Kurditasavallalla on jo nyt halutessaan lähes itsenäisen valtion asema. Irakin keskushallinnolla ei ole oikeutta heikentää sen asemaa laillisesti. Sellaista mahdollisuutta ei ole YK-tuo- miostuimilla eikä edes Yleiskokouksella PERUSKIRJAA MUUTTAMATTA.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201709252200417461_ul.shtml

YK varoittaa: Kurdistanin kansanäänestys saattaa aiheuttaa epävakautta alueelle

Maanantai 25.9.2017 klo 20.22

Irakin Kurdistanin kansanäänestystä masinoinut kurdien presidentti Massoud Barzani kävi myös itse äänestämässä maanantaina. (AOP)

YK on toistanut huolensa siitä, että Irakin Kurdistanin maanantaina pidetty kansanäänestys saattaa epävakauttaa aluetta entisestään.

YK:n mukaan järjestön pääsihteeri kunnioittaa Irakin suvereniteettia, alueellista koskemattomuutta ja yhtenäisyyttä. Kaikki epäselvyydet Kurdistanin ja Irakin keskushallinnon välillä pitäisi ratkaista neuvottelemalla ja pyrkimällä kompromisseihin.

Levottomuuksia

Kirkukin aluella, Irakin ja Irakin Kurdistanin rajaseudulla on jo ollut ongel- mia kurdien peshmergajoukkojen ja Irakin hallinnon joukkojen rinnalla taistelevan Hashed al-Saabi-militiajoukon kesken.

Irakin pääministerin tiedottajan mukaan alueella mahdollisesti esiintyvät konfliktit on ratkaistava kansallisten joukkojen kautta.

Hashded al-Shaabiin kuuluvan Badr Brigade -militian johtaja Karim al-Nurin mukaan hänen johtamansa puolisotilaallinen joukko on valmis siirtymään Kirkukiin ja ottamaan alueen haltuunsa ”rosvojoukoilta”, jotka eivät noudata asevoimien komentoketjua.

Lisäksi eri lähteiden mukaan Turkki ja Irak aloittavat tiistaina yhteisen sotaharjoituksen. ”

***

Eikä todellakaan ole ainoa sairas (demari)vitsi ihanviime aikoina YK:on liittyen…

https://m.iltalehti.fi/ulkomaat/201710212200477657_ul.shtml

WHO nimitti pahamaineisen Robert Mugaben hyvän tahdon lähettilääksi – ihmisoikeusjärjestöt raivostuivat: ”Tämä on sairas vitsi”

Tänään klo 18:25
Asiantuntijat ja ihmisoikeusjärjestöt eivät voi käsittää Maailman terveysjärjestön päätöstä.
Maailman vanhin valtionpäämies Robert Gabriel Mugabe pitämässä puhetta Zimbabwen pääkaupungissa Hararessa 8. lokakuuta.
Maailman vanhin valtionpäämies Robert Gabriel Mugabe pitämässä puhetta Zimbabwen pääkaupungissa Hararessa 8. lokakuuta. XINHUA / AOP

Maailman terveysjärjestö WHO on päättänyt nimittää Zimbabwen 93-vuotiaan presidentin Robert Mugaben järjestön hyvän tahdon lähettilääksi.

Mugaben on WHO:n mukaan tarkoitus keskittyä roolissaan hyvän tahdon lähettiläänä sydänkohtausten ja aivohalvausten ehkäisyyn.

WHO:n aiemmin tällä viikolla julkistama päätös on herättänyt voimakasta kritiikkiä ja suoranaista raivoa asiantuntijoiden ja ihmisoikeusjärjestöjen parissa.

Jo lähes 30 vuotta Zimbabwen presidenttinä toiminutta Mugabea on vuosien varrella syytetty muun muassa vallan väärinkäytöstä, korruptiosta ja ihmisoikeusloukkauksista.

– Mugaben hallinto on kohdellut raakalaismaisesti ihmisoikeusaktivisteja, murskannut demokratiaa vaativia toisinajattelijoita ja muuttanut Afrikan vilja-aittana tunnetun Zimbabwen hermoraunioksi, YK:n toimintaa tarkkailevan UN Watch -ihmisoikeusjärjestön johtaja Hillel Neuer sanoi järjestön tiedotteessa.

Samassa tiedotteessa Mugaben valinnan kuvailtiin olevan ”sairas vitsi”.

Twitterissä Neuer vaati WHO:ta perumaan Mugaben nimityksen.

Neuer muistutti, että Mugaben hallinto on brutaali, korruptoitunut ja itsevaltainen.

UN Watchin mukaan Zimbabwen terveydenhuoltojärjestelmä on romahtanut täydellisesti Mugaben valtakauden aikana. Samaan aikaan kun zimbabwelaiset sairaalat kärsivät jopa aivan perustarvikkeiden puutteesta, Mugabe matkustaa itse aina tarvittaessa ulkomaille hoidattamaan itseään.

Human Rights Watch -järjestön ohjelmajohtaja Iain Levine puolestaan sanoi Mugaben nimityksen saattavan WHO:n häpeään.

Viikonloppuna WHO:n päätöksen kritisoijiin liittyi myös Britannian hallitus, jonka tiedottaja kertoi hallituksen ilmaisseen huolensa asian johdosta WHO:n johtajalle.

Kritiikistä huolimatta WHO on vain tyytynyt kehumaan Zimbabwen terveydenhuoltoa.

WHO on YK:n järjestö, joka perustettiin vuonna 1948.

Lähteet: CNN, UN Watch, BBC

EU:n ”myrkyttömyystarkastusraportti” oli koottu valmistaja Monsaton mainoksista

Suomalainen meedia lensi päätä pahkaa lankaan: mitä ”tieteellisempi” sitä ”komeammin” (”TIEDE”-hölynpölylehden ex-päätoimittaja tyylinäyte):

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005366244.html

Pääkirjoitus    |   Kolumni

Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

Turha kinaaminen ja kemikaaleilla pelottelu aiheuttavat sen, että poliitikoilta jäävät oikeat ongelmat hoitamatta.

https://yournewswire.com/37-million-bees-dead-after-gmo-seeds-planted-nearby/

Anonhq.com reports:

According to reports, Schuit and other local beekeepers believe neonicotinoids, or “neonics” are to blame for the influx of bee deaths.

Around 37 million bees at a farm in Canada have died after GMO corn was planted in the nearby area, according to a local beekeeper.

Dave Schuit, a beekeeper who produces honey in Elmwood, Canada, claims that since GMO corn was planted in the nearby area, his farm has lost around 37 million bees (approximately 600 hives). According to reports, Schuit and other local beekeepers believe neonicotinoids, or “neonics” are to blame for the influx of bee deaths.

Imidacloprid and Clothianidin, two of Bayer CropScience’s most widely used pesticide, both contain neonics and have been linked with many large-scale bee ‘die-offs’ in both European and U.S. countries. However, despite the dangers associated with the use of this chemical, the pesticides are still regularly used and sold on the market.

Despite their size, the impact bees have on the environment is almost unparalleled. In fact, bees are responsible for pollinating about one-sixth of the flowering plant species worldwide and approximately 400 different agricultural types of plant.

In 2010, bees helped provide over $19 billion worth of agricultural crops in the U.S alone – estimated to be roughly one third of the food we eat. As a result, it is not hard to see that bees are needed to sustain our modern food system.

However, despite their obvious importance in our ecosystem, bee populations have been rapidly dropping over the past few decades. In fact, 44 percent of honeybee colonies in the United States died off last year, the U.S. Department of Agriculture reported last month.

In the past, scientists have tried to conclude why bee populations are in rapid decline. While it is not been proven that pesticides directly kill the bees that come into contact with the chemical, many scientists believe there is a strong link between the use of the pesticide and a phenomenon they refer to as “colony collapse disorder” (CCD).

We believe that some subtle interactions between nutrition, pesticide exposure and other stressors are converging to kill colonies,” said Jeffery Pettis, of the ARS’s bee research laboratory.

While the cause of CCD is still widely debated, some believe that “the neonicotinoid pesticides are coating corn seeds, and with the use of new air seeders, are blowing pesticide dust into the air when planted.”

However, according to a new study published in the Journal Proceedings of the National Academy of Sciences, neonicotinoid pesticides kill honeybees by damaging their immune system and making them unable to fight diseases and bacteria.

Although we are unable to definitively determine what is causing the terminal decline of bee populations around the world, using all the scientific evidence that is currently available, it is clear that pesticides are having a significantly negative effect on bee populations.

In fact, it seems more and more countries are also beginning to accept this idea. Canada has banned the use of Imadacloprid on sunflower and corn fields; France has rejected Bayer’s application for Clothianidin; Italy has now banned certain neonicotinoids; and the European Union has banned multiple pesticides.

At this moment in time, EU scientists are reviewing the EU-wide ban on three neonicotinoid pesticides. By the end of January 2017, the EU scientist will finish their risk evaluation and determine the status of the chemical.

Although the United States have yet to follow suit, several states – including California, Alaska, New York, and Massachusetts – are currently considering legislation that would ban neonicotinoids. In fact, just last month Maryland came the first state to pass a neonic-restricting bill; Maryland’s Pollinator Protection Act  has eliminated consumer use of neonicotinoids in the state.

Hallintojohtaja (kangsleri) Seppo Loimio, teki tieteestä ”tietobisnestä”…


Sen paremmin kestävää tietoa kuin kestävää bisnestäkään ei syntynyt (enempikin hajoavaa).
.

Muistot

Seppo Loimio 1940–2017

Hallintojohtaja

Seppo Loimio
Seppo Loimio

Hallintojohtaja Seppo Loimio kuoli äkillisesti kesämökillään Uudessa- kaupungissa 8. elokuuta 2017. Hän oli 77-vuotias, syntynyt Loimaalla 7. toukokuuta 1940.

Loimio suoritti yhteiskunta­tieteiden kandidaatin tutkinnon Tampereen yliopistossa 1966 ja oikeustieteen kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa 1970.

Vuonna 1969 Loimio kutsuttiin hoitamaan Tampereen teknillisen kor- keakoulun (TTKK) toimistopäällikön virkaa. Vuonna 1978 Loimiosta tuli hallintojohtaja.

Kun TTKK (nyk. Tampereen teknillinen yliopisto) vuonna 1965 aloitti Teknillisen korkeakoulun sivukorkeakouluna, se oli monien haasteiden edessä: oli hankittava opettajia, tiloja ja ennen kaikkea rahoitusta. Lisäksi nuorelta yliopistolta edellytettiin tieteellistä tutkimusta.

Loimio tarttui tarmokkaasti kaikkiin näihin kysymyksiin. Muista yliopis- toista poiketen hän katsoi, että yliopiston on pidettävä hallintonsa mahdollisimman pienenä.

1970-luku oli yliopistoille myrskyistä aikaa. ”Mies-ja-ääni”-keskustelu aiheutti poliittista polarisoitumista, josta TTKK osittain säästyi rakentamalla hyvät suhteet yliopiston johdon ja yli­oppilaskunnan välille. Teekkareita kuunneltiin ja heidän hankkeitaan tuettiin.

Ylioppilaskunta kiitti Loimiota vihkimällä hänet kunniateekkariksi vuonna 1990.

Nuoren yliopiston haaste alkutaipaleella oli tutkimustoiminnan rahoit- taminen. Vaikkei valtio pystynyt tukemaan yliopistoja halutulla tavalla, pyrittiin estämään yritysrahoituksen hankkiminen.

Nojautuen asetukseen, jonka mukaan TTKK:n tehtäviin kuului tieteelli- sen tutkimuksen lisäksi tuotekehityksen edistäminen, rehtori Osmo Hassi ja hallintojohtaja Seppo Loimio laativat läpinäkyvät säännöt yhteis­projektien käynnistämiseksi.

Yhteistyö elinkeinoelämän kanssa muodostui hyvin keskeiseksi TTKK:n kehitykselle. 1990-luvulla yli puolet rahoituksesta tuli muualta kuin valtion yliopistokehyksestä. Opetusministeriö hyväksyi hiljaisesti tämän innovatiivisen toimintatavan.

Henkilönä Loimio oli voimakastahtoinen ja vaativa. Hänen pragmaatti- nen luonteensa tunnisti nopeasti uusien asioiden ytimen, yleensä hän myös esitti näihin sopivan ratkaisun.

Loimio vainusi tekijäluonteita ja nosti etualalle tieteenaloja, joiden vetäjät olivat herättäneet hänen luottamuksensa. Yksi niistä oli tietotekniikka, jonka merkitys oli 1980-luvulla selvästi nähtävissä.

Loimiolla oli monia luottamustoimia, hän mm. toimi pitkään Tampereen opiskelija-asuntosäätiön (TOAS) hallituksen puheenjohtajana.

Loimiolle myönnettiin 1995 kanslianeuvoksen arvo. Vuonna 2002 hänet vihittiin TTKK:n kunniatohtoriksi.

Sotilasarvoltaan hän oli yliluutnantti.

Seppo Loimio saattoi vaikuttaa etäiseltä ja jopa kovalta, mutta ulkokuoren alta löytyi myös herkkä ihminen.

Lapsena koettu traaginen tapahtuma, jossa hän vierestä joutui todistamaan äitinsä tapaturmaisen kuoleman, antoi pysyvän leiman hänen persoonalleen.

Loimio oli tunnetusti kulttuurin ystävä ja tukija, erityisesti teatteri oli hänen sydäntään lähellä.

Hän kuului vaimonsa Tarun kanssa tamperelaisten teattereiden ensi-iltojen vakiovieraisiin.

Jarl-Thure Eriksson

Markku Kivikoski

Kirjoittajat ovat Seppo Loimion pitkäaikaisia työtovereita. ”

Innovaatiopuheripuli pysäytti innovaatiot?

TUY (Tampereen Uusi Yliopisto) pelaa teknologiaa ja tiedettä toisiaan vastaan!

 

”Avaruustähtitieteen” professori horisee järjettömyyksiä pakko-YLE:ssä parhaaseen katseluaikaan

 

Esko Valtaoja jauhaa pakko-YLE:n Puoli Seiskassa hörönlörötieteen standardijärjettömyyksiä  ”TAJUNNAN TALLENTAMISTA DISKETEILLE” myöten…

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/09/11/esko-valtaoja-toi-tv-studioon-palasen-marsia-ja-kuuta-mars-kalliimpaa-kuin

Ongelmat eivät suinkaan ole alkaneet tästä, me ”nettitieteilijät” eri epävirallisista ajatussuunnista maassamme olemme kiinnittäneet niihin huomiota jo ainakin 10 vuotta…

http://www.tiede.fi/keskustelu/39799/ketju/onko_tulevaisuus_ja_menneisyys_todellisia?changed=1505158329

http://www.tiede.fi/comment/2385684#comment-2385684

Miksi tuota höperöä mainostetaan?

”Kantapersermaanilainat” witusta Saamelaiskulttuurin ensyklopediassa…

Kantagermaani

Kantagermaani, nykyisten germaanisten kielten (saksa, hollanti, englanti, skandinaaviset kielet) yhteinen kantakieli, josta osa saamen kielen indoeurooppalaista vaikutusta on peräisin. Suurin osa kantagermaanista peräisin olevasta sanastosta on omaksuttu suomalais-saamelaiseen kantakieleen eli varhaiskantasuomeen, ja nämä sanat ovat siten yhteisiä saamelaisille ja itämerensuomalaisille kielille (itämerensuomi). Näitä sanoja on yhteensä joitakin kymmeniä, esim.

  • bargat ’to work’ (suomen pyrkiä) [bargat ja pyrkiä kuuluvat yhteen (ja myös seuraavan sana purje kanssa), mutta work ei !
    https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/10/viron-pan-germanistinen-susi-etymologinen-sankirja-2]
  • borjjas ’sail’ (suomen purje) [kantasana bur– = tuulla, kantabaltoslaa- via; germaanikielissä ei edes ole tuollaista purje-sanaa, vaan siellä on segel.]
  • gierdat ’to endure’ [= kärsiä, tulle kantabaltin sanalta *ker-s-ti(s) = kosta(utu)a, kirjaimellisesti ”hakata (tulla hakatuksi) takaisin”, liettuan ker̃šyti(s) (~ija, ~ijo); germaaniseksi kantamuodoksi väitetty hardjan to harden = kovettaa/ua ei missään tapauksessa olla kantamuoto, vaikka germaanin *har-t = ”(kovaksi) hakattu” (esim. puimatantere, lattia) = samaa kanta-IE:n *kʷer lyödä -juurta.]
  • luoikat ’to borrow’ [Koivulehdon  juoksutus on helvetin monimutkinen, balttitymologia suora kuin variksen suoli.
  • mođđi ’mud’ [Omaperäinen, ruotsin mud laina SU-kielestä.]
  • ruovdi ’iron’ [Rauta (rauda) on vasarakirvestä ja tarkoittanut alun perin punaista ruumisväriä. Yhä liettuasa rauda on sekä punerrus että itkuvirsi. ]
  • sadji ’place; room’ [sija, liettuaa: sija = tukipiste, tukialue, (sidottu) kannatin]
  • vuorbi ’lot, destiny’ [Balttia, tulee prepostiosta arba = joko -tahi.]
  • vuordit ’to wait’. [Balttia: tvardyti (tvardo) = vartioda, varrota, odottaa.]

Koko joukko on myös kantagermaanisia sanoja, joilla ei ole vastineita itämerensuomessa, ja jotka siten mahdollisesti on lainattu varhaiseen kantasaameen (early Proto-Saamic). Nämä kontaktit ovat mahdolli- sesti tapahtuneet lännessä, Keski-Skandinaviassa ennen ajanlaskun alkua, mahdollisesti ensimmäisellä esikristillisellä vuosituhannella. Vain saamessa tavattavia kantagermaanisia lainasanoja ovat esim.

  • arvi ’rain’
  • fiertu ’good weather’
  • gáma ’shoe’
  • lieđđi ’blossom’,
  • ruovda ’side, edge’.

Joitakin saamen indoeurooppalaisperäisiä lainasanoja on pidetty myös esigermaanisina (Pre-Germanic) sillä perusteella, että niiden lainanan- tajakielen äänteelliset tuntomerkit viittaavat lähinnä indoeurooppalai- sen kantakielen tasoon, mutta sanojen levikki nykyisissä indoeurooppa- laisissa kielissä rajoittuu läntisiin kieliin, joko vain germaanisiin tai mahdollisesti myös balttilaisiin kieliin. Tällaisia hyvin arkaaista änneasua kuvastavia lainasanoja saamessa ovat

  • čuonjá ’goose’
  • geahči ’end, point’
  • ja mahdollisesti lasta ’leaf’ (joka voi indoeurooppalaisen levikkinsä puolesta olla myös esibalttilainen).

Sisällysluettelo: Kielet ja nimistö

Ulla-Maija Kulonen

Muokkaa tätä sivua

Suomenkieliset artikkelit  ”

http://dynamic.hs.fi/2017/kontiki/

”Kon-Tikin matkan synkkä totuus” …

Kummallisinta on, että Ulla-Maija Kulonen on ennen itsekin ärähtänyt tasan samasta asiasta:

https://www.tieteessatapahtuu.fi/012/kesk.htm

 

Etymologin älähdys (Ulla-Maija Kulonen)

En ole kumpikaan niistä etymologeista, joihin professori Jorma Koivu- lehdon kalikka kalahti (Tieteessä tapahtuu 1/2001), mutta katson vel- vollisuudekseni reagoida kirjoitukseen sillä perusteella, että olen itse viime vuosina harjoittanut erityisesti etymologisen tutkimuksen arvi- ointia Suomen sanojen alkuperä -sanakirjan päätoimittajana ja toiseksi edustan Suomalais-Ugrilaista Seuraa, jonka julkaisupolitiikkaan kirjoituksessa viitataan. Aloitan jälkimmäisestä.

Suomalais-Ugrilaisen Seuran toimituksia (SUST) on monografiasarja, jossa jo sadan vuoden ajan on julkaistu fennougristiikan ja itämeren- suomalaisten kielten tutkijoiden väitöskirjoja. Tätä perinnettä on jatket- tu viime vuosiin saakka ja näin haluttu tarjota julkaisufoorumi merkittä- ville uusille alan tutkimuksille. Väitöskirjat ovat rinnastettavissa mihin tahansa referee-arvioinnin läpäisseeseen tutkimukseen sillä perusteel- la, että ne ovat saaneet julkaisuluvan yliopiston puolesta esitarkastus- prosessin kautta ja ovat näin kahden ansioituneen tutkijan tarkastamia ja hyväksymiä. Tällaisen esitarkastusprosessin jälkeen on myös Eino Koposen väitöskirja (Eteläviron murteen sanaston alkuperä; itämeren- suomalaista etymologiaa SUST 230, 1998) päätynyt Seuran julkaisu- sarjaan, ja se hyväksyttiin sitä paitsi väitöstilaisuuden jälkeen toiseksi korkeimmalla arvosanalla, joten kyseessä ei mitenkään voi olla muu kuin erinomainen alan tutkimus (selvennettäköön, että tämän kirjoittaja ei ole osallistunut arviointiprosessiin missään vaiheessa).

Suomalais-Ugrilainen Seura on julkaisupolitiikallaan halunnut osaltaan myös edistää tieteenalaan liittyvää keskustelua.Tästä syystä Seura aktii- visesti kannusti Kari Liukkosta julkaisemaan osan balttilaisista etymo- logioistaan, joita sanastotutkijoiden sisäpiirin tiedon mukaan hänellä oli pöytälaatikossaan merkittäviä määriä. Etymologien yhteisö odotti nimittäin kiihkeästi näitä olemassa oleviksi tiedettyjä uusia aja- tuksia, ja siksi kirja haluttiin julkisuuteen. Nyt kun se on ilmestynyt (Kari Liukkonen: Baltisches im Finnischen SUST 235, 1999), meillä on taas lisää aihetta keskustella itämerensuomalaisten kielten balttilaisista lainoista ja lainasanatutkimuksesta yleisemminkin, mikä on erityisen ilahduttavaa. Toivottavasti keskustelua voidaan jatkossa käydä ilman suuria affekteja.

Ei vain yhtä oikeaa metodia

Muusta kirjoituksen sisällöstä haluan puuttua yhteen keskeiseen asi- aan: Minusta ei voida lähteä siitä, että etymologiassa olisi vain yksi sal- littu metodi, vaikka sellainen, hyväksi havaittu, olisikin lainasanatutki- muksessa kehitetty. On ikävä, että professori Koivulehto on Eino Ko- posen kirjaa arvioidessaan irrottanut sen alkuosasta äänteellisesti motivoitujen sanojen tutkimuksen metodiikkaa käsittelevän jakson ollenkaan kiinnittämättä huomiota siihen, miten elimellisesti tämä metodi liittyy väitöskirjan aineistona olleeseen eteläviron sanastoon. Väitöskirjatutkimus on kokonaisuus, jossa metodi palvelee aineistoa ja päinvastoin.

Tutkimus poikkeaa Koivulehdon itsensä harrastamasta etymologisesta tutkimuksesta olennaisesti aineistonsa puolesta samalla tavalla kuin siitä poikkeaa myös etymologinen leksikografia,nimenomaan kokoo- mateoksen laatiminen. Koposen väitöskirjassa sanastoa ei ole valittu etukäteen alkuperälajin mukaan (kuten laina- sanatutkimuksessa) vaan levikkikriteerin nojalla. Sanakirjaa laadittaessa taas tarkastellaan kielen sanastoa kokonaisuutena. Tällaisessa työssä päällimmäiseksi havain- noksi muodostuu se, että äänteellisesti lähekkäiset sanat hyvin usein muistuttavat toisiaan myös semanttisesti. Sanat toisin sanoen hakevat toisiltaan sekä äänneasuja että merkityksiä ja kaikki kielen sanat eivät missään tapauksessa ole johto-opin sääntöjen mukaisia (esim. tarrau- tua, tarttua ja tarra, joista viimeinen on nuorin, sekä känny (ja sen johdos kännykkä; se, että sana on syntynyt lastenkielessä ei ole vasta-argu- mentti: hoivakielikin on spontaania puhetta, jossa sanoja muovataan tarpeen mukaan).

Minun mielestäni Koposen kirjassa ei esitetä kategorisia väitteitä, niin- kuin Koivulehto antaa ymmärtää, vaan vaihtoehtoisia selitysmahdolli- suuksia. Juurilla operointi on vain yksi keino yrittää selittää sitä ilmiötä, että sanat niin suuresti muistuttavat toisiaan muutenkin kuin todettujen sananmuodostussääntöjen mukaan.

 

Suomen sanojen alkuperä

 

Koivulehto harmittelee erityisesti sitä, että lainasanoiksi esitetyille sa- noille esitetään kotoperäisiä vaihtoehtoja viittaamalla äänteellisesti lä- heisiin muihin sanoihin. SSA:ssa (Suomen sanojen alkuperä; etymologi- nen sanakirja 1-3 1992-2000),joka tässä saa osansa kritiikistä,tähän on käytetty mahdollisimman neutraalia ilmausta »vrt.».Tällä halutaan tuoda esiin juuri se seikka,että kielessä on selkeiden lainasanojen ohella myös paljon vuorovaikutusta sanojen välillä.Tällaisten äänteellisesti ja semant- tisesti toisiaan muistuttavien sanaryppäiden taustalla voi olla monen- laisia kehityskulkuja,joista yksi mahdollisuus on se,että lainattu sana luo ympärilleen äänteellisesti ja semanttisesti läheisten sanojen verkoston (olisiko esim. tahdas ’taikina’ sellainen, jonka vaikutuksesta sitten ovat syntyneet myös tahkea, tahmea, tahma ja tahra; kaksi viimeksi mainit- tua ovat taas selvästi myöhäisiä, mutta perusvartalon näköisiä sanoja). Toinen mahdollinen kehityskulku on se,että lainataan sana,joka valmiik- si sopii tällaiseen assosiaatioympäristöön. Kolmas mahdollisuus on se, että sana ei olekaan laina, ja neljäs se, että se ei assosioidukaan muuhun sanastoon muuten kuin sanastontutkijan mielessä. Erityisesti viimeksi mainittua mahdollisuutta ajatellen kritiikki on tervetullutta. Etymologi- set vaihtoehdot ovat toisinaan todella tasavahvoja esimerkkinä suo- men sana tuhto, jolle on täsmälleen yhtä säännönmukainen ja uskotta- va selitys niin germaanisena lainana kuin kantakielen perintösananakin.

Varsinaiset deskriptiivisanat ovat luku sinänsä. Se, että SSA:ssa maini- taan deskriptiivisen sanan yhteydessä sitä muistuttavia sanoja, on tie- toinen ratkaisu, joka johtuu selitystavan aiemmin saaneesta kritiikistä. Nimenomaan lainasanatutkijat ovat valittaneet, että deskriptiivinen alkuperä on usein vain heitto, joka ei semmoisenaan vielä ole sanan al- kuperänselitykseksi riittävä, ellei sana ole selvästi äänteillään maalai- leva. Vertailulla äänteellisesti läheisiin sanoihin voidaan osoittaa niitä mahdollisia assosiaatioyhteyksiä, joilla saattaa olla osuutensa sanan muotoutumisessa. Sitähän ei voitane kiistää, että deskriptiivisillä sanoilla sananmuodostu(mi)skeinot ovat monenlaiset. Toivottavasti muut sanakirjan lukijat eivät tulkitse annettuja selityksiä niin, että deskriptiivislähtöisten sanojen takana olisi aina ise-johtiminen verbi; ennemminkin on kyse äänteellisistä konventioista ja niihin liittyvistä mielleyhtymistä sekä jälleen sanojen keskinäisestä vuorovaikutuksesta.

Valitan, että Koivulehto pitää »pelottavana» sitä, että Eino Koponen on kuulunut Suomen sanojen alkuperä -sanakirjan toimituskuntaan. Ehkä on lukijoillekin helpottavaa, jos kerron, että juurimetodia ei ole sanakir- jassa sovellettu; ammattitaitoinen leksikografi ymmärtää toki, mikä asema tällaisella kokoomateoksella on. Eihän siellä ole muitakaan uusia ajatuksia haluttu esittää lopullisina totuuksina. Puolustettakoon tässä yhtä Koivulehdon pelottavana pitämää esimerkkiä: sanasta virta tode- taan (Koivulehdon esittämän) balto-slaavilaisen alkuperänselityksen jälkeen, että »myös omaperäistä alkuperää on pidetty mahdollisena», ja kirjallisuusluettelossa viitataan tässä kohdin paitsi Koposeen myös hän- tä ennen mm. huomattavaan suomalaisen johto-opin tutkijaan Mauno Koskeen. Ellei sanan mahdollisesta (myöhäisestä? assosiatiivisesta?) yhteydestä sanoihin viri, vireä ja virkeä olisi mainittu tutkimuskirjallisuu- dessa useaan otteeseen ennen ja jälkeen lainaetymologian esityksen, se tuskin olisi pelkästään yhden tutkijan ideana päässyt sanakirja-artikkeliin.

Ja lopuksi vielä sanasta Suomi, vaikka en varsinaisesti haluaisikaan osallistua sanasta käytävään keskusteluun sen enempää kuin mitä olen jo julkisuudessa tehnyt (Helsingin Sanomat 5.12.00, Sananjalka 2000). SSA:n suhtautumista Kari Liukkosen esittämään etymologiaan ei voi pitää järin vakavana, mikä kyllä näkyy asianomaisesta artikkelista: sen kirjoittaja ainakin halusi tuoda esiin ajatuksen, että mitä enemmän seli- tysyrityksiä tulee, sen vähemmän todennäköistä on, että mikään niistä olisi ehdottomasti oikea. Innoittajani on itsekin esittänyt pari erilaista alkuperänselitystä, niin kuin SSA:n Suomi-artikkelin kirjallisuusviitteistä näkyy, ja toinen niistä on sentään artikkelissa ensisijaisena annettu vaihtoehto!

Suomalais-Ugrilainen Seura arvostaa suuresti kunniajäsentään profes- sori Jorma Koivulehtoa ja hänen elämäntyötään. Tästä osoituksena Seura julkaisi vuonna 1999 juhlakirjan, joka sisältää Koivulehdon mer- kittävimpiä etymologian alan artikkeleja yhteen koottuina ja tekijän uudelleen kommentoimina (Verba mutuata, SUST 237, 435 s.). Asian- tuntevat sanastontutkijat kyllä osaavat panna nämä Seuran julkaisut painoarvonsa mukaiseen oikeaan järjestykseen. Mutta keskustelu jatkukoon.

 

Kirjoittaja on suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori Hel- singin yliopistossa, Suomen sanojen alkuperä -sanakirjan päätoimittaja sekä Suomalais-Ugrilaisen Seuran esimies. ”

(Äh, tuo ei nyt ollutkaan se artikkeli, jossa Kulonen motkaisi Koivuleh- toa, etteivät hänen etymologiansa ole sen luotettavampia kuin Liukkosenkaan.)

kielitutkijat

Haistapaskantieteilijät pällistelee. Forsberg on ent. Kulonen. Riho Grünthal, viron myrkytetty ”lahja” Suomen tieteelle… Helveti ovelasti ottivat ”vaihdossa” OIKEAN FENNOUGRISTIN, Tampereella väitelleen ja täältä savustetun vironjuutalaisen Lembit Vaban…

PS: Voin auttaa ”akateemikko” kulosta (Ansioituneen oikean katemikon Mikko Korhonen leskeä) noiden ongelmasanojen tahkea, tahmea, tahma ja tahra etymolgiassa. Hän ei ottanut huomioon nejättä mahdollisuutta, joka on USEITA ERI LAINAVARSTALOITA, koska juuri *tah- voi pelkästään indoeuroopastakin lainautua suomeen ainakin vartaloista *(s-)-t/dak/g-:

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/03/saamelaisten-historia-nakokulman-poistoja

Saamelaisten historia (Näkökulman poistoja)

riittinen 01.12.2014 16:12

Näyttää vähän siltä, että suomessa ja saamessa on ainakin joitakin vasarakirvessanoja, joista suomessa on vanhempi muoto kuin saamessa: suomessa kentum- mutta saamessa satem-vaiheen/kielen muoto.

Näin on sanojen tahtoa ja duostot kohdalla, jos ne ovat tuota perua.

Lainaus käyttäjältä: riittinen – 29.11.14 – klo:16:03

Sanapari ´taha(llinen)´, ´tahto´ viittaa indoeurooppalaiseen ja siellä baltoslaavilaiseen alkuperään, sillä –t– on todennäköisesti passiivin partisiipin preteritin pääte: ”**tahattu”. (Aktiivin partisiipin preteritin pääte oli –m-: ”**tahma”, aktiivin partisiipin preesensin –v– (w, engl.): ”**tahva”, adjektiivin pääte oli –n-: **tahna, toinen adjektiivin pääte, ”jollakin varustettu”, olisi –k-:**tahka (tahko) = **tahakas (”tahallinen”), **tahokas = tahollinen).

Nämä kaikki tutut sanat eivät kuitenkaan liity yhteen kuin ryhmittäin (joihin sitten liittyy lisää tuttuja sanoja kuten tahdas, tahra ja tasa/taso), sekä vähän ”kauempaa”: tehdä, taula, takiainen. Tarjolla on nimittäin useita kantaindoeurooppalaisia vartaloita ja ainakin kolme kieltä: vasarakirves, muinaisliettua ja kuuri, ensi alkuun.

Oletusarvoinen verbi olisi vasarakirveskielessä muotoa **(s)t/d/a/k/g/-ti (/-tum?).

Verbi on johdannainen kantamuodosta, jossa vokaalina on –e– (kuten lähes kaikissa kantaindoeuroopan juurissa).

Muinaisliettuasta tällaiseen muotoon johtaisivat muotoa **(s/š)_t/d/_a_/š/z/ž/_-(ti).

Tällaisia verbejä ovat ainakin

1. *degti = *de-g-ti = panna tapahtumaan, nykyliettuan degti (dega, dego) = palaa, polttaa (myös viinaa, tervaa, lantaa jne)

KanntaIE:n *dʰē- on samaa kuin englannin to do. Johdin –g– on kantabalt(oslaav)in aiheutettua, pakotettua toimintaa tarkoittava johtopääte. Tästä tulee myös sanat dagys = takianen, ”tulikukka”, käytettiin moneen tapaan tulenteossa (kuten myös tulikukkaa), josta kuurin kautta takertua ja dagla = taula, deglas = täplä (eteläistä latviamaista vasarakirveskieltä, aapa vs. akaa < *akʷ´a).

Pitkä  ē on allekirjottaneen arvaus, lähteissä esiintyy tavallinen. Ovat olleet myös tätä lähellä olevat, ehkä kanta-IE:ssa tästä johdetut vartalot/juuret

2. *den-  = asettua (tasoon, makuulle,paikalleen) >  venäjän det´ (denet) = pistää, asettaa, det´sja = asettua hoitua, kadota, liettuan denis (pl. denys) = laivan kansi, sekä

3. *dem= asettua aloilleen (eläin, joki), kesyyntyä, patoutua, padota, josta mm. damba (dambis) = pato(allas), ruotsin tam = kesy, kr. demos = ”paikalleen asettunut (kaupungiksi järjestetty tavallinen) kansa”?, latinan domus = koti, talo (dominatio = ”kotivalta”, tosin varman erilainen kuin nykyään, silloin isännän dominaatio tilallaan orjien ja muiden alaisten ja perheen yli.

(Huom! Domestic/tame, tam ei tarkoita ”lauhkeaa” (eräs epäonnistunut Tampere-etymologia), vaan ”navettaeläintä, ainakin johonkin aikaan vuodesta!).

Osa tuon virheellisen poistettavan mutta suuntaa näyttävän ”proto-IE-wikiliitteen” sanoista on näiden johdannaisia.

(Kyseessä ei siis ole alkuperäinen palaa, liekehtiä-sana, vaan sellainen on *plem, josta itäbaltissa (ja suomessa) putoaa alusta p– ja länsibaltissa putoaa –l-.)

2. *Tešti, tašti, nykyliettuan tašyti (tašo, tašė) = tasata, tasoittaa, telsota, veistää tasaiseksi, piiluta, mahdollisesti verbistä *telšti = ”rakennella”, verbistä *telti, *tilti = rakentaa, ”tiiletä”, josta lt. tiltas, pr. tiltan = > silta, ja talo (pr. talus = alun perin = ”lattia”).

Tästä tulevat sanat tasa, taso (vsk.) sekä taho, mahdollisesti myös tahko, viron tahk, mutta eivät sanat taha- tai tahto.

3. *Dažti, nykyliettuan dažyti (dažo, dažė) = maalata, koristella. Dažai = maali(t), väriaineet. Tästä tulevat tahdas, tahna, tahmea, mahdollisesti myös tahra (värillinen), joskin se voi kyllä tulla ykkösestäkin ja tarkoittaa palanutta, nokista kohtaa.

Kolmonen voi periaatteessa seurata ykkösestä, jos on maalattu mustalla nokimaalilla eli kimröökillä.

Näiden ei pidä antaa hämätä: tahto tulee ykkösestä, on vasarakirveskieltä ja samaa juurta kuin tehdä. Noissa on yhä jäljellä johdos entisellään: tahtoa on saada tekemään, teettää, vaikka sitten itsellä.

Yksi asia, joka ei tämän kanssa täysin ole linjassa, on saamelaiskielten s-äänteet suomen h:n paikalla, tasan päin vastoin kuin monissa muissa yhteyksissä, kuten Häme, saame, Saimaa, Suomi.

http://kaino.kotus.fi/algu/index.php?t=sanue&lekseemi_id=85923&hakusana=tahto&sanue_id=40340

Tämä tarkoittaa, että suomessa olisi vanhempi sama IE-sana kuin saamessa.

Latviassa on kaksi degt– sanaa:
degt (deg, dega) = palaa (myös esimerkiksi lanta tunkiossa), sekä
degt (dedz, dedza) = sytyttää, aloittaa. Jälkimmäinen on originaali.

Myös suomen tehdä-verbillä on aloittamisen, osaobjektiivilla jopa valmistelemisen vivahde: tehdä sota(a) on täysin eri asia kuin käydä sota(a).

http://kaino.kotus.fi/algu/index.php?t=sanue&lekseemi_id=60443&hakusana=tehd%C3%A4&sanue_id=41420

Täällä on poistettavalla wiki-sivulla lähellä vasarakirveskieltä olevia asiaan liittyviä sanoja muka ”kantaindoeurooppana”, jota ne eivät suinkaan ole, eikä tämä *dʰegʷʰ- ole juuri vaan johdannainen, eikä sen merkitys ole palaa, vaan ”sytyttää, alkaa, panna vireille, tulemaan, menemään”.

http://en.wiktionary.org/wiki/Appendix:List_of_Proto-Indo-European_roots/d%CA%B0

PS: Germaanien riimukirjoitus perustuu pohjois-Italian etruskien kirjoitukselle.

http://www.iflscience.com/editors-blog/archaeologists-discovered-brand-new-ancient-god/

Archaeologists Have Discovered A Brand New Ancient God

Researchers in Italy have spent the last several months translating an ancient text recovered from a 2,500-year-old Etruscan temple, and believe they may have stumbled upon the name of a previously unheard of goddess. The inscription makes reference to a character named Uni, who the archaeologists say could have been the patroness of a fertility cult.

The text is among the largest ever discovered in the Etruscan language, and was inscribed into a 225-kilogram (500 pounds) stone slab – known as a stele – buried beneath a temple at the Poggio Colla sanctuary, once a key Etruscan settlement.

Occupying much of northern Italy from 400 to 800 BCE, the Etruscans are attributed with establishing many of the major cities that later become prominent centers of activity during the Roman Empire. However, because very few examples of Etruscan writing have been recovered, little is known about their way of life or belief system.

As such, lead researcher Gregory Warren has described the stele as “one of the most important Etruscan discoveries of the last few decades,” since it provides some key insights into the ancient civilization’s language and practices.

content-1472140062-etrusc-stele.jpg

The stele contains one of the largest Etruscan texts ever discovered. Mugello Valley Project

Other artifacts unearthed at Poggio Colla include a ceramic-based depiction of a birth scene, leading scientists to speculate that the temple may have had connections to a fertility cult. Warren and his colleagues suspect that the stone slab may contain the names of the deities to whom the temple was dedicated, and therefore believe that Uni may have been the site’s titular divinity.

Containing a total of 120 different characters, the stele has helped archaeologists learn more about Etruscan language and grammar. However, after more than two and a half millennia of erosion, much of the text has faded to the point where it is barely visible. Researchers have therefore spent the past several months carefully examining and restoring the inscription using photogrammetry and laser scanning, and are due to present their findings on August 27 at an exhibit in Florence.

According to Warren, the discovery “will provide not only valuable information about the nature of sacred practices at Poggio Colla, but also fundamental data for understanding the concepts and rituals of the Etruscans, as well as their writing and perhaps their language.”

Etruscan Language


En Français

 

   Introduction   |    Alphabet   |    Interpretation   |    Paleography   |    Numbers   |    Home   |



 

Introduction

 

Unlike Greek and Latin, Etruscan, the third great ancient language of culture in Italy, does not survive in any great literary works. An Etruscan religious literature did exist (1), and evidence suggests that there was a body of historical literature and drama (5) as well. Known, for example, is the name of a playwright, Volnius, of obscure date, who wrote ”Tuscan tragedies”. (4),(2) Although there is no evidence of notation, it is possible that Etruscan music was in written form. (6)

The Etruscan language is universally accepted as an isolated case. It cannot be shown conclusively to be related to any other language, living or dead, except for a couple of sparsely attested extinct languages.

Raetic, recorded in the Alps, was clearly related to Etruscan judging by the few inscriptions found.

Lemnian, recorded on the island of Lemnos, also appears to have been related to Etruscan. A third language, Camunic, sparsely recorded in NW Italy and written in the Etruscan alphabet, may possibly also have been related, but the evidence is too sparse to allow any safe conclusions.

Etruscan had ceased to be spoken in the time of imperial Rome, though it continued to be studied by priests and scholars. The emperor Claudius (d. 54 CE) wrote a history of the Etruscans in 20 books, now lost, which was based on sources still preserved in his day. The language continued to be used in a religious context until late antiquity; the final record of such use relates to the invasion of Rome by Alaric, chief of the Visigoths, in 410 CE,(1) when Etruscan priests were summoned to conjure lightning against the barbarians.

There is a corpus of over 10,000 known Etruscan inscriptions, with new ones being discovered each year. These are mainly short funerary or dedicatory inscriptions, found on funerary urns, in tombs or on objects dedicated in sanctuaries. Others are found on engraved bronze Etruscan mirrors, where they label mythological figures or give the name of the owner, and on coins, dice, and pottery. Finally, there are graffiti scratched on pottery; though their function is little understood, they seem to include owners’ names as well as numbers, abbreviations, and non alphabetic signs.

The origin of the Etruscan alphabet is not in doubt. The first alphabet was invented by Semitic-speakers in the ancient Near East, though the Caananite and later Phoenician alphabets had only consonants, and no vowels. The Greeks derived their alphabet from the Phoenicians and added vowels, producing the first true alphabet. A western variety of the Greek alphabet was carried by the Euboean Greeks to Italy, and the Etruscans acquired the alphabet from them. The Etruscans in turn passed on the alphabet to the Romans.

(In its turn the Etruscan alphabet was diffused at the end of the Archaic period [c. 500 BCE] into northern Italy, becoming the model for the alphabets of the Veneti and of various Alpine populations; this happened concurrently with the formation of the Umbrian and the Oscan alphabets in the peninsula.)

The Germanic Runes (the Futharc) are now thought to derive from the Northern Etruscan alphabet, a fact which supports the existence of a vast Etruscan trading network.

Interpretation

The present day notion that there is a ”mystery” regarding the Etruscan language is fundamentally erroneous; there exists no problem of decipherment, as is often wrongly asserted. The Etruscan texts are largely legible. The real problem with the Etruscan texts lies in the difficulty we have in understanding the exact meaning of the words and grammatical forms. A fundamental obstacle stems from the fact that no other known language has close enough kinship to Etruscan to allow a reliable, comprehensive, and conclusive comparison. The apparent isolation of the Etruscan language had already been noted by the ancients; it is confirmed by repeated and vain attempts of some to assign it to one of the various linguistic groups or types of the Mediterranean and Eurasian world.

However, there are in fact connections with Indo-European languages, particularly with the Italic languages, and also with more or less known non-Indo-European languages of western Asia and the Caucasus, the Aegean, Italy, and the Alpine zone as well as with the relics of the Mediterranean linguistic substrata revealed by place-names. This means that Etruscan is not truly isolated; its roots are intertwined with those of other recognizable linguistic formations within a geographic area extending from western Asia to east-central Europe and the central Mediterranean, and its latest formative developments may have taken place in more direct contact with the pre-Indo-European and Indo-European linguistic environment of Italy. But this also means that Etruscan, as scholars know it, cannot simply be classified as belonging to the Caucasian, the Anatolian, or Indo-European languages such as Greek and Latin, from which it seems to differ markedly in structure.

The traditional methods which have been employed in interpreting Etruscan are (S4):

(1) the etymological, which is based upon the comparison of word roots and grammatical elements with those of other languages and which assumes the existence of a linguistic relationship that permits an explication of Etruscan from the outside (this method has produced negative results, given the error in the assumption);

(2) the combinatory, a procedure of analysis and interpretation of the Etruscan texts rigorously limited to internal comparative study of the texts themselves and of the grammatical forms of the Etruscan words (this has led to much progress in the knowledge of Etruscan, but its defects lie in the hypothetical character of many of the conclusions due to the absence of external proofs or confirmations), and;

(3) the bilingual, based on the comparison of Etruscan ri tual, votive, and funera ry formulas with presuma bly analogous formulas from epigraphic or literary texts in languages belo nging to a closely connected geographic and historical environment, such as Greek, Latin, or Umbrian. Nonetheless, with the increase of reliable data, in part from more recent epigraphic discoveries (such as the Tabula Cortinensis and the Pyrgi Lamellae), the need to find the one right method appears to be of decreasing importance; all available procedures tend to be utilized.

Paleography

Of the longer inscriptions, the most important is the Zagreb mummy wrapping or ”Liber Lintaeus”, found in Egypt in the 19th century and carried back to Yugoslavia by a traveler (National Museum, Zagreb). It had originally been a book of linen cloth, which at some date was cut up into strips to be wrapped around a mummy. With about 1,300 words, written in black ink on the linen, it is the longest existing Etruscan text; it contains a calendar and instructions for sacrifice, sufficient to convey some idea of Etruscan religious literature.

From Campania, Italy comes an important religious text, inscribed on a tile at the site of ancient Capua. From Cortona comes an inscription on bronze,(top of article) which details a land contract between two families.

The few Etruscan-Latin bilingual inscriptions, all funerary, have some limited importance with respect to improving our knowledge of Etruscan. However, the inscribed gold plaques found at the site of the ancient sanctuary of Pyrgi, the port city of Caere, provide two texts; one in Etruscan and the other in Phoenician, of significant length (about 40 words) and of similar content. They are the equivalent of a bilingual inscription and thus offer substantial data for the elucidation of Etruscan by way of Phoenician, a known language. The find is also an important historical document, which records the dedication to the Phoenician goddess Astarte of a ”sacred place” in the Etruscan sanctuary of Pyrgi by Thefarie Velianas, king of Caere, early in the 5th century BC.

The Pyrgi Lamellae 

The following is an attempt to translate the (first) Pyrgi Tablet based on a number of sources. In the transliterataion I have used an upper case K to represent the Etruscan letter ”ch” (as in the German Bach). The Etruscan letter which resembles the Greek Theta, pronounced like ”th” in ”thing” is represented by Anglosaxon ”Eth” (ð).

Original Etruscan:
Transliteration:……………
ita.tmia.icac.he
ramasva.vatieKe
unial.astres.ðemia
sa.meK.ðuta.ðefa
riei.velianas.sal
cluvenias.turu
ce.munistas.ðuvas
tameresca.ilacve.
tulerase.nac.ci.avi
l.Kurvar.tesiameit
ale.ilacve.alsase
nac.atranes.zilac
al.seleitala.acnasv
ers.itanim.heram
ve.avil.eniaca.pul
umKva.
Rough Translation:

This temple and (this) statue have been dedicated to Uni / Astarte. Thefariei Velianas, head of the community, donated it for the worship of our peoples. This gift of this temple and sanctuary and the consecration of its boundaries during his three year term in the month of Xurvar(June?) in this way, and in Alsase (July?) this record together with the divinity/statue shall thus be buried by order of the Zilach that the years may outlast the stars.

The Numbers in Etruscan

The Etruscan numbers were represented by the symbols shown above, and were used very much in the same style as Roman numerals. The very term ”Roman numerals” is a misnomer, since the prototype number system was originally Etruscan,

A comparison of the numbers from 1 to 10 in various languages

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
Sumerian desh min pesh lim i i-ash i-min i-us i-lin Hu
Akkadian ishten shena shalash erbe h.amish shishshu sebe samane tishe esher
Phoenician -h-d sh-nm sh-l-sh -r-b h.-m-sh sh-sh sh-b s-h-m-n t-sh -sh-r
Etruscan thu zal ci huth maK sa semph cezp nutph sar
Latin unus duo tres quatuor quinque sex septem octo novem decem
Oscan uinus dus tris petora pompe sehs seften uhto nuven deken
Umbrian uns tuf trif petur- pumpe sehs nuvim desem
Basque bat bi hiru lau bost sei zazpi zortzi bederatzi hamar
Greek heis duo treis tettares pente hex hepta okto ennea deka

 

é
References (Primary)

1. Zosimus, Historia Novae

Several other sources talk of the Sacred books being kept in the temple of Apollo, with some direct quotes from this source.

2. Censorinus De Die Natali

-describes the Annals of Etruria.

3 Titus Livius History of Rome IX, XXXVI

The fact that the Etruscans had a literature of their own is testified by Livy writing of the Etruscan city of Caere in the 4th Century BCE:

”I have authority for believing that in that age Roman boys were regularly schooled in Etruscan literature, as nowadays they are trained in Greek.”

4.Varro Lingua Latina V, IX

We have the name of one writer of ”Tuscan tragedies” named Volnius, obviously a Latinised form of the name (possibly Velnies in Etruscan):

”Ager Romanus primum divisus in partis tris, a quo tribus appellata Titiensium, Ramnium, Lucerum. Nominatae, ut ait Ennius, Titienses ab Tatio, Ramnenses ab Romulo, Luceres, ut Iunius, ab Lucumone; sed omnia haec vocabula Tusca, ut Volnius, qui tragoedias Tuscas scripsit, dicebat….”

5. Titus Livius: History of Rome Book 7.2

”The Etruscan word for an actor is istrio, and so the native performers were called histriones. These did not, as in former times, throw out rough extempore effusions like the Fescennine verse, but they chanted satyrical verses quite metrically arranged and adapted to the notes of the flute, and these they accompanied with appropriate movements….”

6. Titus Lucretius: De Res Natura

A brief mention of Tyrrhenian songs read backwards.

Secondary References

S1: Pallottino, M ”The Etruscans” 1978

S2: Pallottino,M. Testimonia Linguae Etruscae (TLE),1968 Firenze

S3: M. Grant, The Etruscans, 1981

S4: Encyclopaedia Britannica, Standard Edition, 1999.

Related Web Sites

Etruscan Glossary Online
Compilation and translations from French, Italian and Latin by Rick Mc Callister and Silvia Mc Callister-Castillo. A comprehensive site, which gives extensive comparisons of Etruscan words with other languages.

Four Short Articles on the Etruscan Language

Etruscan Vocabulary

The Liber Lintaeus
Gabor Z. Bodroghy’s suberb site on the Liber Lintaeus of Zagreb

Etruscan Philology Online
– Mostly in Italian, but excellent for the inscriptions alone. See also the section on Alphabet and the Etruscan numbering system

Etruscan Language

Footnote
(There are numerous crank theories which relate the Etruscan language with Hungarian, Israeli, Ukranian, Basque, Turkish or Akkadian. There is usually a good reason for trying to find such a connection, reasons which have more to do with nationalism than science. Many such websites can be found littering the web, and may be found with most search engines. The translations are quite creative, and read like crossword clues. One would have to wonder why any ancient civilisation would write such strange disjointed phrases on their grave stelae etc)

***

 

Ei välttämättä islamista…

https://yle.fi/uutiset/3-9864897

Ruotsin viikinkihaudoista löytyi merkkejä islamista

Tutkijan mukaan myös itämaisen silkin yleisyys viikinkien hautavaatteissa kertonee yhteyksistä islamiin.

Lautanauhan palanen ja paperille piirretty kuvio, joka heijastuu viereen asetetusta peilistä.
Geometriset kuviot ovat tavallisia viikinkien kutomissa nauhoissa. Oikealla on Birkasta löydetyn nauhan kuvio, jossa on Allahin nimi peilikuvana. Annika Larsson / Uppsalan yliopisto

Uppsalan yliopiston tutkimuksessa on selvinnyt, että tyypillisesti viikinkikoristeluksi tulkitut geometriset kuviot viikinkien hautavaatteissa ovatkin arabiankielisiä kalligrafiamerkkejä. Niissä myös mainitaan nimeltä muslimien Jumala, Allah.

Vaatteiden viimeistelyssä ja koristelussa käytettyjä nauhoja, joihin merkit oli kudottu, on löytynyt sekä venehaudoista että hautakammioista keskeisiltä viikinkialueilta, kuten Mälarenin saaresta Birkasta. Se oli yksi viikinkien tärkeimmistä asuin- ja kauppapaikoista.

Vakiintunut selitys viikinkihautojen itämaisille esineille on ollut, että ne ovat ryöstösaalista tai kauppatavaraa idästä. Uppsalan yliopiston tekstiiliarkeologin Annika Larssonin mukaan selitys ei tässä tapauksessa päde.

– Nauhat ovat tyypillisissä viikinkivaatteissa. Vastaavia pukuja on säilynyt valkyrioita esittävissä kuvissa.

Valkyriat olivat skandinaavisen mytologian kuoleman haltijattaria.

Käänteistä arabiaa?

Nauhan kutominen litteiden puupalojen avulla oli varhain vakiintunut ja yleinen tekniikka eri puolilla maailmaa. Vanhin pohjoismainen näyte lautanauhakudonnasta on Tanskasta peräti kolmen vuosituhannen takaa eli kauan ennen viikinkiaikaa.

Pukujen reunustamisen lisäksi nauhoja käytettiin vöinä, hiusnauhoina ja kenkien pauloina. Epäilemättä samalla tyydytettiin ihmisen ikuista kauneudenkaipuuta.

Viikinkinauhojen kuvioiden islamilainen kirjoitus valkeni tutkijoille, kun Enköpingin museon viikinkimuotinäyttelyyn ryhdyttiin valmistamaan arkeologisiin löytöihin perustuvia vaatteita.

Nauhan Allah-sana osoittautui peilikuvaksi. Ehkä arabiankieliset rukoukset yritettiin kutoa niin, että ne olivat luettavissa vasemmalta oikealle, arvelee Larsson. Arabiaa kirjoitetaan oikealta vasemmalle.

Enemmän silkkiä kuin pellavaa

600-luvulla syntyneitä kuufalaisia merkkejä käytettiin Koraanin varhaisimmissa käsikirjoituksissa. Viikinkiaikana merkit olivat tavallisia etenkin Keski-Aasian hautamonumenteissa ja mausoleumeissa.

– Islam ja sen ajatus kuolemanjälkeisestä ikuisesta paratiisista luultavasti vaikuttivat viikinkien hautaustapoihin, Larsson päättelee.

Eksoottisista kankaista huolella ommellut hautavaatteet tuskin kertoivat vainajan arjesta, aivan kuten tämän päivän juhlavaatteet eivät heijasta meidän arkipäiväämme, Larsson sanoo. Hienoilla hautavaatteilla aineellistettiin hengellisiä arvoja, hän arvioi.

– Koraanissa lukee, että paratiisissa pukeudutaan silkkiin. Yhdessä kirjainmerkkien kanssa se saattaa selittää, miksi itämainen silkki on niin tavallinen löytö viikinkiajan haudoissa. Se on yhtä tavallista miehillä ja naisilla.

Silkki tuli kaukaa

Larsson on aiemmissa tutkimuksissaan osoittanut, että muun muassa Valsgärden venehautojen vainajilla lähellä Uppsalaa oli yllään paljon enemmän silkkiä kuin kotimaisia villaa ja pellavaa.

Silkin materiaalin, kudontatavan ja kuviokielen perusteella kankaat ovat peräisin persialais- ja keskiaasialaisilta alueilta.

Enköpingin museon Viking Couture -näyttely esittelee tekstiiliarkeologian rinnalla ihmisjäänteiden DNA-analyyseihin perustuvia tutkimuksia. Niissä pyritään vastaamaan kysymyksiin vainajien sukulaissuhteista ja siitä, mistä he olivat syntyisin.

Kreatio-Huhtasaaren ja Korkkikakka-Haataisen ”taistelu” on huijausta: ämmät ovat tasan samalla astialla

Vaihtoehdot ovat muualla!

Vaarallisen tilanteesta tekee se, että tähän asti aina on päässyt toiselle kierrokselle kaksi tyhmintä, oikeistolaista ja rikollisinta ehdokasta!

(Tämä on vähän pahasti sanottu Esko Ahosta ja Pekka Haavistosta, joita oikein äänestinkin, enkä pidä sillä tavalla absoluuttisina tapauksina kuin vaikka näitä tätejä, vaan kysehän oli ja on vertailusta..)

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/Tutkija_Mari_K-69654

Tutkija ennustaa sähköisiä presidentinvaaliväittelyitä

Pekka Virkki

4 tuntia ja 1 minuutti sitten (päivitetty 1 tunti ja 47 minuuttia sitten)

Dosentin mukaan SDP:n Tuula Haataisen kannattaisi profiloitua selkeäsanaisena ehdokkaana välittämättä muiden mielipiteistä.

LKS 20170822 Perussuomalaisten presidenttiehdokas, 1. varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksen toritapahtumassa Hyvinkäällä tiistaina 22. elokuuta 2017. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Politiikan tutkija Mari K. Niemi muistuttaa blogissaan Suomen Kuvalehden sivustolla, että uskallus ja halu puhutella suoraan omia ydinkannattajia muiden vastareaktioista välittämättä – jopa konfliktia hakien – on tuonut perussuomalaisille menestystä, joka on usein ollut ulkopuolisille yllätys.

– Olisiko tässä myös melkoiselta takamatkalta vaaliin lähtevän Tuula Haataisen mahdollisuus?

Sähköisimpiä väittelyitä Niemi ennustaa Laura Huhtasaaren ja SDP:n ehdokkaaksi lauantaina valitun Haataisen välille.

– Voimakkaasti mielipiteitä jakava Huhtasaari on toimittajien herkeämättömässä seurannassa. Huhtasaaren mediaimu ja näiden naisten ajatusmaailman perustavat erot ovat Haataisen paras mahdollisuus saada omat värinsä esiin ja nousta näiden vaalien ilmiöksi, tutkija arvioi.

– Turvapaikanhakijoiden ja vähemmistöjen asiaa ajava, rasismia ja vihapuhetta suorasanaisesti vastustava feministinainen tulee saamaan osakseen aggressiivista vastakampanjointia. Sen kanssa elämistä auttaa, jos hänet ehdokkaakseen valinneet tositilanteessa ovat ehdokkaansa tukena julkisesti ja yksityisesti. ”

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/SDP:n_pres-69640

Tuula Haatainen SDP:n presidenttiehdokkaaksi

Pekka Virkki
9 tuntia ja 31 minuuttia sitten (päivitetty 4 tuntia ja 17 minuuttia sitten)

Kansanedustaja Tuula Haatainen on voittanut SDP:n jäsenäänestyksen presidenttiehdokkaasta. Ehdokkaan vahvisti Jyväskylässä koolla oleva puoluevaltuusto.

57-vuotias Tuula Haatainen on toiminut opetusministerinä sekä sosiaali- ja terveysministerinä.

SDP:n jäsenäänestyksessä Tuula Haatainen sai 48 prosenttia äänistä. Toiseksi tullut Maarit Feldt-Ranta sai 42 prosenttia äänistä.

Helsinkiläiskansanedustaja voitti SDP:n jäsenäänestyksen.

Haatainen on ”korkkikakkapoliitikko” joka aina pulpahtaa pytyssä uudestaan ”pinnalle” vaikka kuin monta kertaa vetäisi…

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/FlatMessageIndex/126622?page=1#126622

” RK  16.11.2003 01:50:22    126622

Opetusministeri esittää Akatemian puheenjohtajaksi pseudotieteen suosijaa!

Opetusministeri Tuula Haatainen (sos.dem.) esittää tieteellisen perustutkimuksen rahoituksesta keskeisesti vastaavan Suomen Akatemian puheenjohtajaksi Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumin johtajaa Raimo Väyrystä.

Väyrysen esitys Tutkijakollegiumin puheenjohtajana on ollut farssi ja fiasko, ainakin kollegiumin julkisuudessa eniten näkyneiden ”tutkijoiden” Jeja-Pekka Roosin, Ilkka Pyysiäisen, Anna Rotkirchin osalta. Kahden ensimmäisen spesiaali on ollut jankuttaa jankuttamasta päästyäänkin julkisuudessa vääriksi todistettuja teorioita (esimerkiksi Steven Pinkerin) ikään kuin olisivat OIKEIKSI TODISTEETUJA, mikä on tieteellisen vilpin muoto, ja verrattavissa esimerkiksi koetulosten väärin ilmoittamiseen.

Lisäksi Kollegiumin joidenkin jäsenten ajatteluteorian kehittelyt (tai ainakin niistä uutisointi) antaa aiheen todeta, että arvoisa Kollegiumin ”luonnon- ja yhteiskuntatieteiden yhdistelijät” EIVÄT OLE IKINÄ KUULLEETKAAN MITÄÄN jo kohta sata vuotta vallinneesta tieteellisestä ihmiskuvasta, Pavlovin-Vygotskin ehdollisten refleksien järjestelmälle biologisesti perustuvasta kielellisestä ajatteluteoriasta!

Liitän oheen Tiede-lehden kirjoituksen Kollegiumin jäsenenä toimineen tutkijan kokeista, jotka psykologiaa lukenut lukiolainenkin osaa muualla maailmassa tulkita oikein kielellisen ajatteluteorian lähtökohdista (mutta tässä tulkinta on aivan ”ufologinen” perustuen sille, että muka ”suukin on tartuntaväline”….

Olen perustutkija teknis-tieteellisellä alalla, ja niissä asioissa joita tutkin, olen ainakin tällä hetkellä ”kärjessä” (perustutkijan on oltava, muuten hän tekee suurella todennäköisyydellä turhaa työtä).

Minä toistan, minkä olen jo aikaisemminkin maininnut, että jos Raimo Väyrynen valitaan, niin minä en sitten siitä laitoksesta edes ota rahaa vastaan vaikka tarjottaisiinkin. ja uskon, että en olisi siinä suhteessa ainoa laatuani.

Raimo Väyrynen ei osaa erottaa tiedettä humpuukista, ja se jos mikä on Akatemian puheenjohtajan pätevyyden EHDOTON EDELLYTYS.

http://www.helsinki.fi/collegium/suom/hallinto.htm

TEKSTI: Petri Riikonen

Aivoistamme löytyneet peilisolut mahdollistavat kumppanin liikkeiden jäljittelyn ja sitä kautta viestinnän.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 7/2000.

Ihan kuin tekisi itse

Se alkoi 1992 päräyksistä, jotka kuuluivat väärään aikaan. – Rizzolatti työtovereineen oli asentanut mikroelektrodeja apinan otsalohkoon tutkiakseen, miten yksittäiset aivosolut toimivat apinan napatessa rusinan käteensä, kertoo Riitta Hari. – Aina kun tietyt aivosolut aktivoituivat, mittauslaite pärähti äänisignaalin. Sitten tutkija tarttui itse rusinaan – ja taas kuului prrrr! Apinan samat aivosolut reagoivat siis tarttumiseen ja tarttumisen näkemiseen.

….

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2011/08/tasavallan-presidentille-16-11-2003-hallituksen-esityksen-vuoksi-akatemian-puheenjohtajaksi

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/340241

http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/265667

 

SDP:n pressanvaalipakka on TÄYSIN SEKAISIN!

Ehdotan Guggenheimin tilalle SUOMEN HAISTAPASKANTIEDEMUSEOTA!

Aamulehden palstan siirtoja:

EHDOTAN HELSINKIIN GUGGENHEIM-MUSEON SIJASTA

LÄHES ILMAISTA JA TAATUSTI TUOTTAVAA

SUOMEN HAISTAPASKANTIEDEMUSEOTA!

Sinne siirretään tuollainen puolet Helsingin ja Turun yliopistojen ja A. Aallon surffari- opiston romuista ja ”tutkimuksista”, ja neljännes Tampereen ja Oulun yliopistojen päästöistä ja tuotoksista, ja uusista vanhoista sellaisista laitteista (aivan erityisesti PATENTOIDUISTA!)!

Tämä saattaisi olla myös ainoa keino ottaa rahat ulos noista vuosikymmenien ”töistä”…

Ulkomaalaisia ei VALLAN PIENIN ”ANSIOIN” päästettäisi jaolle ainakaan ensi alkuun, vaan pitäisi olla todella järeätä näyttöä esimerkiksi miljardiyleisöjen tai supervaltajohta- jien tai maailmanlaajuisten monpolifirmojen vuosikymmeniä kestäneestä petkuttamisesta!

Nyrkkisääntö voisi olla, että Paolo Macchiarinin ”ansioilla” voisi päästä AKTIIVIESIIN- TYJÄKSI, mutta EI PELKÄKSI NÄYTTEKALUKSI. Sen verran kovempaa kamaa on kuitenkin ihan omastakin takaa (ja edestä)! Esko Valtaoja ei kelpaisi näytille ollenkaan paitsi uusilla järisyttävillä ”ansioilla”!).

Museo olisi Eduskunnan alainen säätiö.

Projektiin omana itsenään osallistuville haistapaskantieteilijöille TAATAAN SYYTE- SUOJA ja maksetaan SOVITELTUA ELÄKETTÄ, edellyttäen osallistumisvelvollisuutta!
KAIKEN EI PIDÄ OLLA TIUKAN LAILLISTA, vaan kyseessä olisi ”vapaavaltio” ja hydeparkki, JOSSA OLISI LUPA JAUHAA TÄYSIN UUTTAKIN PASKAA!

Paikaksi ehdotan itseoikeutetusti Helsinkiä, ja tiloiksi joko jotakin poistettavaa Helsingin yliopiston laitosta, esimerkiksi Hesarin kanssa yhteistä ”Matkijasymposiumia”, tai suun- niteltua GUGGENHEIM-RAKENNUSTA jonka pihatunkiokehikon muotoa pitäsi vielä fiilata! Myös suoraan paskanmuotoinen kierteiskupoli olisi harkitsemisen väärti.

Osastoja tai näyttelykokonaisuuskisa olisivat esimerkiksi:

– ”Rotumurha-” ja muut ”pierupeilineuroonit”;

– ”Synnynnäiset ydintiedot”, ”kielioppigeenit”;

– ”Telepatiat Revosuon Antin -kaapeleilla ja ilman”;

– ”Muistojen/unien tallentaminen disketille (kovalevylle, pilveen, jne.)”;

– ”Todella ajattelevat tietokoneet”;

– ”Luonnontieteelliset enkelit, pirut, menninkäiset”;

– ”Keeniraiskaajamurhaajarodut/miehet/naiset”, ”evoluutiofeminismi” muu trad. ja nurinkäännetty hirohitoismi;

– ”Suomen muinaiset sumerikuninkaat” (ennakoiva…),

– ”100 miljoonaa tapettua kommunismin uhria”;

Erityistarkkailussa:

Suomen ”Akatemia”;

YLE;

Hesari;

”Tähtiä”:

Olli-Paska Heinonen & Mikael ”Synnynnäinen Riistäjäpersoonallisuus” Jungner (ja muut frommistit) (yhdessä), Bilderberg-Apumatti Apunen, Pekka ”P…a” Puska, Tarja Halonen, Raimo Väyrynen, Ilkka Pyysiäinen (yhteisjulkaisu klassikko Marc Hauserin kanssa), Riitta Hari, Antti Revonsuo, Eino ja Kai Kaila (yhdessä), Ilkka Niiniluoto, Liisa Keltikangas-Järvinen, Pekka Himanen, Tatu Vanhanen & Yrjö Ahmavaara (yhdessä), Jari Hietanen, Kirsti Lonka, Marja Makarow, Marja-Liisa Honkasalo (mahdollinen johtaja, jos tunnustaa, Pekka Puska voisi olla hallintoneuvoston puheenjohtaja), Markus RantalaJanne Saarikivi (johtoainesta: ala muita harmittomampi).

Ansioituneille harrastajille ja toimittajille myös esiintymismahdollisuus, erityisesti ihailemani tapaus olisi Jukkis Nieminen Tampereelta.

Muuta:

– Maailman erikoisimpia, supersuosittuja museoita (valitettavasti liettuaksi): Muumiomuseo, Lyijykynämuseo, Huonon taiteen museo, Ruohonleikkuulaitemuseo, Piikkilankamuseo, Loismuseo, Käymälämuseo, Perunamuseo, Pirumuseo. Kaunasin viimmestä päälle mainio Pirumuseo Velnių muziejus kuuluu itseoikeutetusti maailman (sarjassaan ja kokoluokassaan) parhaiden museoiden joukkoon!

– Pitäisi tarkistaa, kuinka monta tiedehuijaus-, puoskari- ja haistapaskantiedemuseota maailmalla jo nyt on.

Keskustelua:

Risto Juhani Koivula kommentoi_ 2. joulukuu 2016 12:40

Väärennetyn taiteen museotakin on ehdotettu, Kiasmaan, Miksi siis ei väärennetyn tieteen museota?
” tapio_o_neva
16.7.2009 12:44
Väärennetyn taiteen museo
Nyt kannattaisi perustaa väärennetyn taiteen museo, jossa näköisteoksia voisi ihailla. Ehdotan, että teokset kiikutetaan Kiasmaan. ”

Vahvistus: Wäinö Aaltosen museossa väärennöksiä

Wäinö Aaltosen museo poistaa väärennöksiksi epäillyt Aleksandr Rodtsenkon teokset näyttelystään. Kaikkiaan neljätoista teosta poistetaan ensi maanantaina.

Museo on venäläisten asiantuntijoiden kautta saanut vahvistusta teosten epäaitoudesta. Asiantuntijoiden mukaan Rodtsenkon nimikirjaimilla ja nimellä signeeratut teokset eivät vastaa taiteilijan tekniikkaan, tyyliin ja sarjateoksiin liittyviä piirteitä.

Taiteilijan perikunnan edustaja Aleksander Lavrentiev on ollut yhteydessä Tretjakovin Gallerian grafiikan osastoon ja A.S Pushkinin yksityiskokoelman museoon. Lavrientiev on kirjoittanut laajasti Rodtsenkon tuotannosta ja ollut asiantuntijana useissa taiteilijan teoksia esittelevissä isoissa näyttelyissä.

WAM jatkaa näyttelyssä olevien teosten tutkimista. Selvityksen aikana museo ei myy näyttelyssä esillä olevista teoksista tehtyä julkaisua.

Epäilyt lähtivät liikkeelle kesäkuussa, kun taidekriitikko Otso Kantokorpi kyseenalaisti teosten aitoutta Kauppalehdessä.

WAM:n Ympyrä-viiva-piste -näyttelyn uusi ripustus avautuu tiistaina ja se on esillä yhdessä Leonhard Lapinin näyttelyn kanssa 13.9. saakka.

Muut asiasanat:

väärennös, Wäinö Aaltosen museo

Ritva Viljasika (joka varmasti tietää asian oikeankin laidan!) valehteli YLE:ssä edelleen Gugge-päätöksen jälkeen tavalla, joka antaa aiheen höristää korviaan, ollaanko sitä Guggea kuitenkin edelleen palauttamassa mahdollisesti johinkin toiseen kaupunkiin (Espooseen, Tampereelle)?!!

Kopsin tämä tähän kokonaan, kun se voi hävitä, ja asia on mielestäni erittäin tärkeä (tietäen tuon porukan):

Guggenheim – valehtelu jatkuu päätöksen jälkeen

 

Risto Juhani Koivula kommentoi_ 3. joulukuu 2016 04:56

Guggenheim-esityksistä Helsingin kaupungin puolella vastannut apulaiskaupungin- johtaja Ritva Viljanen oli tänään haastateltavana YLE Radio 1:n Ykkösaamussa. Viljanen väitti, että museo olisi maksanut Helsingille 80 miljoonaa ja vertaili hanketta vastaavan hintaisiin liikennehankkeisiin. Oikeasti Guggenheimin kustannukset Helsingin kaupungille eivät olisi olleet 80 miljoonaa, vaan huomattavasti enemmän. Oikean yksityisen rahan osuus rahoituksesta olisi ollut minimaalinen. Juuri tähän julkisen sektorin osuuden vähättelyyn, piilotteluun ja todellista pienemmäksi maalailuun kiteytyi minun ja monen muunkin Guggenheim-vastustus.

Joko apulaiskaupunginjohtaja ei ymmärtänyt, tai vielä pahempaa, ymmärsi kyllä hyvin mutta jätti tahallaan sanomatta, että julkiseen Guggenheim-panokseen tulee laskea mukaan:

Guggenheim-säätiön ja kaupungin tiedotuksessa oli epäselvyyksiä koko hankkeen ajan. Ensin julkisuudessa kerrottiin, että 130 miljoonaa maksavasta rakennuksesta Helsingin kaupungin suoran rahoituksen osuus olisi 80 miljoonaa ja loput 50 miljoonaa rahoitettaisiin yksityisillä sijoituksilla ja lahjoituksilla. Sitten paljastui, että ”yksityisistä” sijoituksista 35 miljoonaa olisikin kaupungin takaamaa lainaa. Jäljelle jää 25 miljoonaa.

Muutama päivä ennen valtuuston päätöstä uutisoitiin, että 15 miljoonaa taidesäätiöiden tukea olikin lainaa eikä lahjoituksia. Varsinaisia ”yksityisiä” lahjoituksia jää 10 miljoonaa euroa. Kun listaa yksityisistä sijoituksista tarkastelee (Guggenheim-säätiö ei suostu julkaisemaan summia), löytyy sieltä valtion kokonaan omistama Finavia, enemmistö- omisteinen Finnair sekä mittavia valtiontukia nauttivia laiva- ja varustamoyhtiöitä. Valtionyhtiöiden rahat eivät ole yksityistä rahaa. Ne ovat julkista rahaa.

Kaupunginvaltuusto äänesti maanantai-iltana ja Guggenheim-ehdotus ei onneksi mennyt läpi. Naurettavuuden huippu oli Helsingin Sanomien julkaisema asenteellinen spekulointi siitä, että Guggenheim-vastustuksen takana olisi ollut juutalais- tai amerikkalaisvastaisuutta. (HS: ”Oliko antiamerikkalaisuus tai jopa antisemitismi osasyynä vastustukseen?”).

Risto Juhani Koivula kommentoi_ 7. joulukuu 2016 17:26

 

Risto Juhani Koivula kommentoi_ 28. kesäkuu 2017 06:35

https://yle.fi/uutiset/3-9678241

Mitä tapahtui Helsinkiin kaavaillulle tiedemuseolle? Suunnitelman mukaan ovien piti aueta tänä vuonna

Helsinkiin kaavailtu tiedemuseohanke on jämähtänyt lähtötelineeseen. Museon suurimmaksi esteeksi on noussut rahoituksen puute.

Tekniikan museo

Tekniikan museo. Arkistokuva.Yle

Mistä on kyse?

  • Helsinkiin on kaavailtu tiedemuseota, joka niputtaisi kaikki alan museot yhteen.
  • Museosta tehtiin selvitys vuonna 2013, minkä jälkeen päätettiin, että hanke ei etene.
  • Suurin este museon etenemiselle on ollut rahoituksen puute.

Elettiin vuotta 2013 ja keskustelu Guggenheim-säätiön taidemuseohankkeesta Helsingissä kävi jälleen kuumana. Säätiö oli lyömässä hankkeesta suunnittelupöytään uutta esitystä, jossa museota kaavailtiin tällä kertaa Katajanokan sijaan Etelärantaan Olympiaterminaalin viereen.

Samaan aikaan pääkaupunkiseudulla virisi kaikessa hiljaisuudessa toinenkin, mutta hieman toisenlainen museohanke. Ideana oli perustaa tieteen ja tekniikan museo. Ajatuksen taustalla hääräsi tiedevaikuttajien kova nelikko: Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Helsingin kaupunki ja Tekniikan museo.

Museosta ajateltiin, että se esittäisi suomalaisia tieteen, mutta myös koulutuksen ja osaamisen saavutuksia. Tarkoitus oli, että pääkaupunkiseudun hajanainen tieteen ja tekniikan alojen museokenttä saataisiin yhteen. Museon avajaisia suunniteltiin itsenäisyyden juhlavuodeksi 2017.

Päihittäisi Guggenheimin

Museosta haluttiin jopa Guggenheimia merkittävämpi matkailun kärkikohde. Laskelmien mukaan Guggenheimiin odotettiin tuolloin hyvinä vuosina 500 000 vierasta, kun tieteen ja tekniikan museoiden yhteiskävijämäärä oli pääkaupunkiseudulla vuonna 2012 lähes miljoona.

Selvitysmieheksi idealle värvättiin tiedekeskus Heurekan entinen johtaja Per-Edvin Persson. Professori Persson työsti hankkeesta 36-sivuisen selvityksen vielä samana vuonna.

Siinä hän esitti museon malliksi neljä vaihtoehtoa. Esimerkiksi niistä kahdessa Helsinkiin olisi perustettu uusi museokeskus. Ensimmäisessä vaihtoehdossa alan olemassa olevat museot keskitettäisiin yhteen samaan rakennukseen, mutta ne jatkaisivat silti itsenäisinä toimijoina. Toisessa, vielä laajemmassa vaihtoehdossa hallinnotkin yhdistettäisiin.

Persson selvitti museolle myös mahdollisia paikkoja. Aivan uudelle museorakennukselle hän löysi neljä sijaintia: Eläinmuseon takana oleva Luomuksen tontti, Hakaniemenranta, Kalasataman lähellä oleva Suvilahti-Nihti ja Koivusaari. Persson esitti museolle tiloja myös vanhoista rakennuksista pääkaupunkiseudulta.

”Asia on jäissä”

Selvitystyön valmistuttua asia jäi hautumaan. Viimeksi hanke oli esillä

helmikuussa 2015. Jutun mukaan toukokuussa 2014 selvityksen tilaajat päättivät, että tiedemuseo ei nyt etene. Syyksi ilmoitettiin muun muassa se, että heikossa taloustilanteessa rahoitusta olisi ollut vaikea järjestää. Kerrottiin, että hanketta pohtii jatkossa neljän museonjohtajan työryhmä.

Tästä on nyt kulunut lähes kaksi ja puoli vuotta. Mitä hankkeelle oikein kuuluu?

– Asia on jäissä, vastaa työryhmän jäsen, Helsingin yliopistomuseon museojohtaja Sten Björkman.

Samalla Björkman myöntää, että työryhmäkään ei ole enää aktiivinen. Hän kuitenkin paljastaa, että museosta on tarkoitus tehdä vielä toinen selvitys ”jossakin muodossa”.

– Katsomme, että onko museoon mitään mahdollisuuksia. Sitä tulemme pohtimaan tänä ja ensi vuonna, Björkman valaisee.

Rahaa heruu museoille vain vähän

Björkman kertoo, että suurin este hankkeen etenemiselle on edelleen rahan puute. Suomessa museotoiminta on pääosin julkisesti rahoitettua ja yleensä rahaa on jaettavaksi vain vähän suhteessa museoiden kustannuksiin. Valtionapua tarvitaan niin museon rakentamiseen kuin toiminnan pyörittämiseen.

Perssonin selvityksessä esimerkiksi laskettiin, että usean tieteen ja tekniikan alan museon yhteenliittymän vuosibudjetti kohoaa helposti yli kymmeneen miljoonaan euroon.

Yksityisen rahoituksen haaliminen tiedemuseolle on vielä vaikeampaa ellei jopa mahdotonta.

– Tämä tilanne on sillä tavalla erittäin sääli, koska suomalaisella museomaailmalla menee erittäin lujaa. Meillä on korkeatasoiset museot ja kävijämäärät ovat nousseet todella rajusti kaikkialla, Björkman huokaa.

Björkman kertoo, että tiedemuseohankeelle on otettu aikalisä myös siksi, että koko museokenttä on ”uudelleentarkastelussa”. Hän viittaa opetus- ja kulttuuriministeriön

, joka on parhaillaan lausuntokierroksella. Ohjelmaehdotuksessa on kuusi kehittämiskokonaisuutta, joista yhdessä pohditaan juurikin museotoiminnan rahoituksen kehittämistä.

Mutta toteutuuko tiedemuseo varmasti jossakin vaiheessa?

– Kyllä, jossakin muodossa. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että tarve suurelle yleisölle tarkoitetulle tiedemuseolle on edelleen olemassa, Bjökman sanoo toiveikkaana.

 

Aamulehden_/”Lenin-museon”_KGB ”metodeineen” vaatii täsmennystä ollakseen loukkamatonta Oiketa Historiaa…

https://www.aamulehti.fi/paakirjoitukset/valeuutiset-ovat-vaarallisia-mutta-on-syyta-tarkkailla-myos-valehistoriaa-200350917/

Alkkari: Valeuutiset ovat vaarallisia, mutta on syytä tarkkailla myös valehistoriaa

Pääkirjoitus: Kun historiaa aletaan manipuloida, on syytä huolestua. Tuoreet esimerkit todistavat, ettei sille välttämättä olla immuuneja Suomessakaan.

Aamulehti:

” Kun Tampereen uudistunut Lenin-museo avasi ovensa yleisölle hieman yli vuosi sitten, moni huokaisi helpotuksesta.

Poissa olivat omituinen henkilöpalvonta ja kritiikitön suhtautuminen Neuvostoliittoon, tilalla vankileirin pienoismalli ja tosiasioiden tunnus- taminen. Ei vanhassakaan museossa varsinaisesti valehdeltu historian kulusta, mutta valittiin kyllä hyvin tarkkaan, mitä kerrottiin – ja varsinkin mitä jätettiin kertomatta.

Lenin-museo on pieni mutta kiinnostava esimerkki siitä, miten hankala suhde historiaan voi olla. Aikaa Neuvostoliiton romahtamisesta museon uudistamiseen meni neljännesvuosisata.

Maailmalla historiaa kirjoitetaan uusiksi nyt kovalla kädellä, eikä esimerkkejä tarvitse etsiä kaukaa.

Kun ottaa otteen historiasta, saa haltuunsa myös kansallisen muistin. Sen manipuloiminen on Vladimir Putinin hallinnon ydintä, kirjoittaa brittilehti Guardian.

*** Diktaattori Josif Stalinin hallinnon aikana kymmeniä miljoonia ihmisiä kuoli vankileireillä, nälänhätään ja teloituksiin. *** Nyt Stalinin kunniaa palautetaan patsas kerrallaan, ja hirmuhallinnon rikoksia penkovia ihmisoikeusaktivisteja ja tutkijoita ajetaan ahtaalle.

Venäjällä historialliseen peukaloimiseen kannustavat ulkopoliittiset syyt, kuten Putinin hallinnon halut palauttaa Venäjän vaikutusvaltaa. Ja on historian peukaloimisen tärkeys ymmärretty muuallakin. Unkarissa presidentti Viktor Orbán kirjoittaa historian synkkiä hetkiä edullisem- paan valoon, esimerkiksi levittämällä muukalaiskammoa ja äärioikeis- tolaisia salaliittoteorioita. Xi Jinpingin johtama Kiina suhtautuu hyvin penseästi kulttuurivallankumouksen ja Taivaallisen rauhan aukion ta- pahtumien käsittelemiseen, koska epämukavien historiallisten tapah- tumien käsitteleminen nähdään uhkana kommunistiselle hallinnolle.

Historian vääristeleminen kertoo hallinnon ja yhteiskuntajärjestelmän heikkoudesta. Silti se ei ole vain diktatuurien tai muilla tavoin sekasor- toisten valtioiden ongelma. Siitä kertovat karua tarinaa varsin jousta- vasti totuuteen suhtautuvan Donald Trumpin Yhdysvallat ja brexitin jälkeinen Britannia.

Viime aikoina Trump on valheellisesti väittänyt esimerkiksi uudista- neensa Yhdysvaltojen ydinasearsenaalin voimakkaammaksi kuin kos- kaan aiemmin ja allekirjoittaneensa enemmän lakiehdotuksia kuin ku- kaan muu presidentti. Elokuun alussa Trump alkoi julkaista Facebook- sivullaan Real News eli Oikeat Uutiset -uutislähetystä, joka kertoo asiat Trumpin kannalta parhain päin.

Britanniassa brexitin kannattajat ovat nähneet suurta vaivaa saadak- seen oman vaihtoehtoisen historiankirjoituksensa paremmin kuuluviin. Britannia oli itse luomassa Euroopan unionia – tai Euroopan Yhdysval- toja, kuten Winston Churchill haaveili – mutta brexitin kannattajien käsittelyssä unionin alkuperäinen toiminta-ajatus on unohdettu.

Maailman esimerkit todistavat, ettei mikään historia ole turvassa vai-kutuspyrkimyksiltä. Vahvat yhteiskunnat ja avoimet demokratiat pys- tyvät vastustamaan paremmin niitä tahoja, jotka yrittävät kaapata his- torian omiin tarkoituksiinsa. Tärkeää on myös kyetä tunnustamaan menneisyydessä tehdyt virheet ja oppia niistä. Omiin virheisiinsä suhtautuu sokeasti vain oirehtiva yhteiskunta. ”

RK: Aamulehti jatkaa yli 10 vuotta sitten lanseeraamaansa ikiomaa ”Apu-matin_KGB”-linjaa. Emme tienneet silloin, kuin ”korkealta” hänelle maksetaan… :

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/01/suomalaiset-fasistit-ovat-kauan-ja-hartaasti-valmistautuneet-ukrainan-kriisiin

” Aamulehti esitteli 27. 11. 2005 kokosivunkuvalla presidentinvaaliehdokkaiden kampanjasignaalituotteet.

Näkyvimmällä paikalla (Vanhasen viirin ohella) on HALOSEN kampan- jan iso oranssi huivi, joka on täsmälleen samaa sävyä ja ilmeisesti malliakin kuin Aamulehdenkin ahkerasti värikuvissa esittelemät IVY- maiden oranssin liikkeen mielenosoitusliput, viimeksi AL:n ku- vassa 27.11. Azerbeidzhanin mielenosoituksista, joissa tuttuun tapaan vaadittiin vaaleja mitätöitäviksi, kun oranssit eivät olleet saaneet niissä ylivaltaa.

Venäläiset pitävät tuota lippua itseään vastaan suunnatun etnisesti vi- hamielisen fasistisväritteisen liikkeen symbolina, ja mikäli Aamulehden artikkeliin Ukrainasta on uskominen, eivät aivan aiheetta:

” Yleensä miten kuten nahoissan pysyvä Aamulehtikin taas eilen kertoi Ukrainan nuoren naispuolisen paikallistoimittajan kynällä ”Ukrainan jär- jestetyn kuivuuden ja nälänhädän 10 mlj.:sta uhrista 1932 – 33”, joista kuulemma kahviloissakin siellä taas keskustellaan… Ei mene sitten hy- vin sielläkään. Kahdella tuli taas kerrottua ”Mustan kirjankin” valmiiksi yli kaikkien äyräiden paisutellut, mahdottomat ”tiedot”.
 .

”Kommunismin musta kirja” (Stephane Courtois, Nicolas Werth, äijien ”näkemykset”, propagandastrategiat eroavat suuresti, lainaus Werthiä) kirjoittaa ”Ukrainan järjestetystä nälänhädästä” sivulla 27 seuraavaa:

” ”Kulakkien hävittäminen” oli ”kasakoiden hävittämisen” toisinto suu- remmissa puitteissa. Operaation alkajaisiksi Stalin esitti virallisen käs- kyn ”kulakkien hävittämisestä luokkana”, mitä hallituksen propaganda sitten toitotti. Maatalouden kollektivisointia vastustaneet kulakit am- muttiin, muut joutuivat karkotukseen vaimoineen, lapsineen ja vanhuk- sineen. Kaikkia ei siis todellakaan suoranaisesti tapettu, mutta heillä ei ollut suuriakaan selviytymisen mahdollisuuksia pakkotöissä, joita hei- dät siirrettiin tekemään Siperian tai Euroopan pohjoislaidan ikiroudan maille. Sadattuhannet menehtyivät siellä, mutta täsmällistä määrää ei tiedetä. Ukrainassa 1932 – 33 koettu suuri nälänhätä, joka liittyi maa- laisväestön yrityksiin vastustaa kollektivisointia, vaati muutamassa kuukaudessa kuuden miljoonan ihmisen hengen. ”

Siis ”järjestetty nälänhätä” vaati muka kuuden miljoonan ihmisen hengen, sanotaan vaikka kolmessa ja puolessa kuukaudessa eli sadassa päivässä.

Ja Ukrainan fasistit ja Aamulehti ovat sen nyt korottaneet täyteen kymmeneen miljoonaan.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/08/maailman-tyhmin-valehistorioitsija-tampereen-aamupaska-varoittaa-horonlorotystensa-oikaisemisesta

Maailman tyhmin valehistorioitsija Tampereen Aamupaska ”varoittaa”, hörönlörötystensä oikaisemisesta…

Diktaattori Josif Stalinin hallinnon aikana kymmeniä miljoonia ihmisiä kuoli vankileireillä, nälänhätään ja teloituksiin.

Aamulehti lanseerasi erityisen Apumatin_KGB:n yli 10 vuotta sitten. Se ”tappoi 10 miljoonaa ukrainalaista: talonpoikaa, kasakkaa jne. talvella 1932- 1933, Alkkarin mukaan ”kolmessa viikossa”, joka tässä voidaan kuitenkin korottaa vaikka kolmeen kuukauteen,

ALKKARI VAATII TUOLLE ”TIEDOLLE” ”LOUKKAMATTOMAN HISTO-RIALLISEN FAKTAN ROOLIA” – JA KAIKEN MUUN, KIISTÄMISEN, SE VÄITTÄÄ OLEVAN ”RIKOLLISTA VALEHISTORIAA”!

Tuo määrä on yhtä kuin (mm.):

  • täydet TUHAT (1000) ”Žalgirisin taistelua” (15. 7. 1410, jossa itä- ja länsi-Euroopan raja asemoitiin seuraavaksi 500 vuodeksi),
  • 400 talvisotaa ilman ryssiä (miksi muuten ryssä ei käyttänyt APUMATIN-KGB:ta??!!, Matti Apunen), vaan takkusi ”sen UHRIEN” kanssa !!!???),
  • 100 talvisotaa ryssien kanssa,
  • 25 jatkosotaa ryssien kanssa,
  • 80 Hiroshiman, 50 Hiroshiman ja Nagasakin yhteistä atomipommia (ei ollut noin paljon niin suuria kaupunkeja…)
  • 2 Vietnamin sotaa,
  • 1 Venäjän 1. maailmansota ja sisällissota yhteensä,
  • Saksan 2. maailmansota, jne…

Ennen kuin voimme hyväksyä sitä loukkaamattomaksi Oikeaksi Histori- aksi, Aamulehden ja ”Lenin-museon” tulee tarkentaa seuraavat pointit:

1. MITÄ perusmenetelmää se käytti: pyssyt, pommit, taistelukaasut, myrkyt, taudit, salaiset atomit, neutronit, tulvat, jokien kääntäminen, saadakseen ilmat pihalle kolmessa kuukaudessa 10 miljoonasta terveestä ja taistelukykyisestä, vähintään keskiraskaasti aseistetusta ukrainalaisesta?

2. Kuinka suuri omalta mies/naisvahvuudeltaan täytyi vähintään olla ”Aamupaskan_KGB”?

Vrt. vakinainen rauhanajan armeija oli 5 – 6 mijoonaa. Joka vuosi astui palvelukseen tasan 1.5 miljoonaa 99%:sti miespuolista palveluskel- poista alokasta, palvelus kesti 2 – 4 vuotta, ja oli monilla aloilla myös ainoakin ammattikoulu. Naisten asepalvelus oli vapaaehtoista ja siihen oli erittäin vaikea päästä. Aina saatiin kuitenkin varmasti tuo 1.5 mlj. ko- koon. Saksassa/Itävallassa astui 0.5 miljoonaa vuosittain palvelukseen.

3. MIKSI RYSSÄ EI KÄYTTÄNYT TALVISODASSA AAMULEHDEN_/LENIN-MUSEON_KGB:TA???!!!

4. KEITÄ siihen kuului: pelkkiä ryssiä? Juutalaisia? Islamisteja? UFOja???

5. Miten se esti kohdettapakenemasta, tappelemasta vastaan – uk-rainalaisethan olivat maailman parhaita ammattisotilaita (imperiumin ratsuväki!) taustaltaan, KAKSI MAAILMANSOTAA RATKAISIVAT NEUVOSTOLIITON HYVÄKSI!? (… vielä kai sitten ”haudastakin”…. :-D!)

6. Miten hävitys salattiin (?) naapureilta, vihollisilta (Saksalta ja Puolalta)?

Näihin pitäisi nyt vastata, niin katsotaan sitten, mitä uskotaan Oikeana Historiana…

PS-1:

Aamulehdessä ollaan huolissaan valehistoriasta: muun muassa Venäjällä, Unkarissa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa on historiaa taivutettu vallanpitäjien tahtoon. Pääkirjoituksessa kiitellään Lenin-museon uudistumista: maailman mahtavat ovat tervetulleita Tampereelle opiskelemaan menneisyydenhallintaa!

.
Kun Tampereen uudistunut Lenin-museo avasi ovensa yleisölle hieman yli vuosi sitten, moni huokaisi helpotuksesta. Poissa olivat omituinen…
aamulehti.fi

Täällä olisi tilastoa GULAGeista:

Tilastoja Neuvostoliiton GULAGeista:

Daria Skippari-Smirnov: ‎Näkökulma: Venäjä

Stalinin repressioista. Arkistojen ja tilastojen silmin:

1921-1.2.1954: kuolemantuomioita 642980, tämä siis 32 vuoden ajalta.

(Arkistoon täysin ja kokonaisuudessaan tukeutuva artikkeli repressioista):

https://cont.ws/@antonblagin/87770

Tässä linkki Hrusheville osoitettuun selvitykseen vuodelta 54.

http://stalinism.narod.ru/docs/repress/repress.htm

PS-2:  Maailmanhistoriassa on vain yksi ainoa KYMMENIÄ MILJOONIA kansanmurhannut henkilö.  Hän on keisari Hirohito, natsibiologian tohtori.

.

Hirohito wartime(cropped).jpg

Sitten on myös yksi ainoa, joka on käyttänyt atomipommia, ja toinen ainoa, joka on käyttänyt mutageenisiä myrkkyjä vihollisen geenistön hävittämiseksi, jotka aiheuttavat uusia ja uusia vasta syntyviä uhreja. Nämä kaksi viimeistä ovat USA:sta.

Emme tarvitse Bilderberg-ohjattua Lenin-skitsofrenia-museota ainakaan yhtään sen enempää kuin mitään Moskovasta ohjattuakaan. Tuo on loppuun kaluttu luu myös bisnesmielessä. Museon ei ole koskaan ollut tarkoituskaan olla mikään ”Neuvotoliitto-museo” eikä ”Stalin-museo” (paitsi aivan heti sodan jälkeen vähän aikaa, tuota pitää vielä harkita…), vaan sen pitäisi olla tieteellinen Lenin-museo, hänen tuotantonsa museo.

Leninin nimen mainitseminenkin kiellettävä, sanovat pakko-YLE ja haistapaskanhistorioitsija Jari Ehrnrooth.

Sikäli kuin porukkaa tunnen, ”eettinen evoluutio”tarkoittaa Hesan ja Turun ”yliopistoissa”, että pitää olla ”PAREMPI” ”ROTUMURHAPEILINEUROONI”!!!

https://yle.fi/uutiset/3-9745373

Jari Ehrnroothin kolumni: Lenin-kultti pois Suomesta!

 

Tampereen yliopiston uusiinkin aivohutkimus on Kandelin-paskaa

https://www.aamulehti.fi/uutiset/huippuyliopisto-usasta-innostui-tamperelaisten-aivotutkijoiden-tyosta-taalla-tehtavat-ihmiskokeet-kiinnostavat-200344681

Aamulehti 27.8.2017:

Huippuyliopisto USA:sta innostui tamperelaisten aivotutkijoiden työstä - Täällä tehtävät ihmiskokeet kiinnostavat

Kun Tampereella ensimmäisenä maailmassa ihmisellä tehty uraauurtava aivotut-kimus julkaistiin, yhdysvaltalaisesta huippuyliopistosta otettiin heti yhteyttä. Nyt keskustellaan yhteistyön aloittamisesta. ”

RK:  Massachusetts Instituite oh Technology ei ole ”huippuyliopisto” vaan HAISTAPASKANTIEDEHÖRHÖLÄ, mm. Steven Pinkerin ja Noam Chomskyn ”kotiluola”, jonka kanssa ”yhteistyö” paitsi vahingollista myös vaarallista: se on vaatinut esimerkiksi salaisten tietokantojensa (jollaiset eivät lainkaan kuulu TIETEESEEN!) julkistajille kymmenien vuosien vankeustuomioita ja kymmenien miljoonien ”vahingonkorvauksia” (todellakin!) ja ajanut tutkijoita itsemurhiin:

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/06/v-2013-mit-luistaa-vastuustaan-gangsteritieteesta-ja-terrorismista

Puoskariylipisto Massachusetts Institute of Technogy (MIT) yrittää luistaa vastuusta terrorista ja gangsteri”tieteestä”…

Lappu luukulle odottaa MITiä ainakin, jos ei tyyli muutu, ennen Obaman kauden loppua. ”

RK: Nyt pannaan toivo Donaldiin… Obina petti…

RK: Kukaan ei tarvitse MITin ”salaisia tietokantoja” mihinkään todelliseen tarpeeseen, ja sitä paisti TIETEENHÄN PITÄSI OLLA JUILKISTA JA KAIKIEN KRITISOITAVISSA!

http://human-brain.org/mitecs.html

”Vuodon” taustalla, josta MIT vaati työntekijälle 36 vuoden vankeutta ja miljoonien ”vahingonkorvauksia” oli varsin todennäköisesti tehty tarkoituksessa käydä tulevaisuudessa oikeutta maailman tunnetuinta gangsteritiedelaitosta kohtaan.

YLEn juttu on vahvasti MIT:n kannalta ”kaunisteltu”, mutta onneksi sentään jotakin saadaan edes sen nettisivujen kautta tästä kuohuttavasta tapauksesta suomalaiseenkin julkisuuteen.

http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/kongressiedustaja+ehdottaa+qu…

MIT:n ”tieteellisen tiedon huippusalaisuudelle EI OLE MITÄÄN KANSAINVÄLISOIKEU-DELLISTA PERUSTAA, varsinkaan kun se ”tieto” on pää-osin ITSE LAITONTA (kuten Snowdeninkin julkistamat muuntyyppiset tiedot muista syistä!) perättömänä huijaus-tieteellisenä disinformaationa! Tätä vauhtia mennään siihen suuntaan, että kukaan ei uskalla kohta yliopistojen tiedostoja aukaistakaan, missä sellaisiin törmää…

 

” MIT: ” Emme ole syyllisiä Aaron Swartzin itsemurhaan

 

Ohjelmoijana ja nettiaktivistina toiminutta Swartzia syytettiin miljoonien tieteellisten artikkeleiden varastamisesta yhdysvaltalaisesta tietokannasta.

Bostonissa toimiva Massachusetts Institute of Technology (MIT) yliopisto kertoo, ettei se yrittänyt saada nettiaktivisti Aaron Swartzia oikeuden eteen ja että yliopisto suhtautui asiaan neutraalisti oikeusprosessin ajan. Asia selviää MIT:n teettämästä sisäisestä tutkinnasta.

26-vuotias Aaron Swartz teki itsemurhan tammikuun 11. päivänä vuonna 2011 hirt-täytymällä. Ohjelmoijana ja nettiaktivistina toiminutta Swartzia syytettiin miljoonien tieteellisten artikkeleiden varastamisesta yhdysvaltalaisesta JSTOR-palvelusta. Hän-tä uhkasi kymmenien vuosien vankeustuomio. Swartz oli kuollessaan 26-vuotias, ja hänen kerrotaan olleen hyvin masentunut. Oikeudenkäynnin oli määrä alkaa saman vuoden huhtikuussa.

Syyttäjät ovat puolustautuneet sanomalla, että he tarjosivat Swartzille neljästä kuu- teen kuukauden vankilatuomiota. Swartzin kuoleman jälkeen hänen ystävänsä ja tukijansa ilmaisivat huolensa siitä, että MIT olisi avustanut syyttäjiä oikeusjutussa väärin perustein.

MIT:n sisäinen tutkintalautakunta päätti tutkimuksensa toteamalla, ettei yliopisto ollut tehnyt mitään väärää.

Swartzin isä Robert Swartz sanoi tiistaina että tutkinta osoittaa, että MIT ei pysynyt puolueettomana ja että se edesautti hänen poikansa itsemurhan.

– MIT teki useita virheitä sisäisessä tutkinnassaan, jotka antavat aihetta lisätutkimuksiin, Robert Swartz sanoi.

Aaron Swartzin tyttöystävä kutsui MIT:n tutkintaa ”valkopesuksi” ja kertoi MIT:n asi-anajajien antaneen syyttäjille täyden pääsyn silminnäkijöiden kuulusteluun ja todis-tusaineiston läpikäymiseen, mutta että he kieltäytyivät antamasta samoja tietoja Swartzin asianajajalle.

MIT:n tutkintalautakunta myönsi, että yliopisto olisi voinut toimia esimerkillisemmin ja että vaikka se ei tehnyt mitään väärää, se ei onnistunut tekemään hyvääkään. ”

MIT:n kilpailija ja naapuri Harvard (Harvajäkiopisto) on ryhtynyt korjaamaan virheitään, ja samalla myös MIT:n virheitä ja väärennöksiä.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/02/marc-hauser-ja-bullshit-science

 

 

Vesa Vanhalakka Aamulehti

 

RK: Hölynpölytiedetoimittaja Vesa Vanhakakka on Bilderberg-Apumatti Apusen infosoturi.

AL: Tampereen yliopiston tutkimusryhmä on ensimmäisenä maailmassa kerännyt elävän ihmisen aivojen syvistä osista tietoa, joka luo pohjaa sille, että ihmisen sairauden tai aivovaurion takia heikentynyttä työmuistia voidaan mahdollisesti joskus parantaa aivojen syviin osiin suunnattujen sähköisten ärsykkeiden avulla.

Tampereella ihmisillä tehdyn kaltainen koe on tätä aikaisemmin muualla tehty vain eläimillä.

Uraauurtavassa tutkimuksessa saatiin uutta tietoa siitä, että aivojen syvissä osissa olevalla talamuksella on tärkeä rooli ihmisen työmuistissa.

Uusi tieto aivojen syvissä osissa sijaitsevan talamuksen yhteydestä työmuistiin ja korkeamman tason aivotoimintaan on tärkeätä, kun halutaan kehittää menetelmiä sairauden tai onnettomuuden takia heikentyneiden työmuistitoimintojen kohentamiseksi.

Talamukseen elektrodien avulla suunnatuilla sähköisillä ärsykkeillä hoidetaan jo esimerkiksi epilepsiapotilaita tai pakko-oireisesta häiriöstä kärsiviä ihmisiä. ”
RK: Siinä, että aistinsignaalit siirtyvät keskiaivojen esiprosessoimina talamuksen kautta aivokuorelle EI OLE UHTÄÄN MITÄÄN UUTTA ainkaan muille kuin ehkä MIT:ille ja hölynpölytiedetoimittaja Vesa Vanhakakalle.

Jopa Suomalionen Wiki (joka yleensä ei tiedä mistään mitään!) tietää tämän:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Talamus

Näkökukkula eli talamus (lat. thalamus) on aistiratojen väliasemana toimiva suuri tumake, joka sijaitsee väliaivojen sivuseinämissä. Kaikki aistien hermoradat, lukuun ottamatta hajuaistimuksia välittäviä hermoratoja, kulkevat isoaivokuorelle näkökukkulan tumakkeiden kautta.Näkökukkulassa sijaitsee ulompi polvitumake (engl. lateral geniculate nucleus), jonka kautta verkkokalvolta tuleva näköinformaatio välittyy näköaivokuorelle.

Katso myös

Aiheesta muualla

  • Crossman, A. R. & Neary, D.: Neuroanatomy. An illustrated colour text, 3rd Edition. Churchill Livingstone, 2006. ISBN 978-0-443-10036-9.
Tämä anatomiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia. ”
http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/thalamus

” Thalamus

a conglomerate of the nuclei of gray matter (nerve cells) in the brain, located between the mesencephalon and the cerebral cortex; it is the main part of the diencephalon.

The thalamus developed for the first time in bony fish. In ontogenesis it develops from the prosencephalon sac. The thalamus is a nucleus in which afferent nerve impulses coming from all the sense organs (except the olfactory organs) gather. Each type of sensory pathway has its own specific nuclei (lateral group) in which the impulses are transmitted from one nerve cell to another and are transferred to the appropriate zone of the cerebral cortex. Associative nonspecific nuclei (medial group) receive stimuli from specific nuclei of the thalamus and from nonspecific structures of the diencephalon, mesencephalon, and medulla oblongata and transmit them to various subcortical and cortical neurons. The thalamus is involved in primary analysis and synthesis of all stimuli entering the brain from the neuroreceptors. In lower vertebrate animals the thalamus ensures performance of all necessary reflexes; in mammals and man the higher center of integration is the cerebral cortex. Under the thalamus lies the hypothalamus.

IU. A. FADEEV

 

 

The Great Soviet Encyclopedia, 3rd Edition (1970-1979). © 2010 The Gale Group, Inc. All rights reserved.

 

Neurologian erikoislääkärin Kaisa Hartikaisen johtamassa Käyttäytymisneurologian tutkimusryhmässä tehty tutkimus avaa myös uusia mahdollisuuksia ihmisen aivojen ja niiden rakenteiden tutkimiseen.

Tutkimuksen merkittävyydestä kertoo, että kun se julkaistiin elokuun alkupuolella arvostetussa neurotieteen alan Journal of Cognitive Neuroscience -julkaisussa, MIT:stä Yhdysvalloista otettiin vain muutama tunti artikkelin julkaisemisen jälkeen yhteyttä Tampereelle.

Hartikainen halutaan Bostoniin tutkimusryhmän työtä esittelemään vielä tämän syksyn aikana.

–MIT on kiinnostunut yhteistyön aloittamisesta tutkimusryhmämme kanssa, Hartikainen sanoo.

Bostonissa sijaitseva MIT eli Massachusetts Institute of Technology on yksi maailman arvostetuimmista yliopistoista.

Elokuun puolivälissä julkistetussa maailman vanhimmassa ja tunnetuimmassa Shanghain yliopistovertailussa MIT on maailman yliopistojen joukossa neljäntenä.

 

RK: MIT on pudonnut Shanghain listalla ja on neljännestä sijasta huolimatta 50% jälkessä ”pisteissä” johtavaa Harvajärkiopistoa. Harvard on myös oikaissut järjettömyyksiään ja aivopirujaan ja ppotkinut huijareita kuten pöyristyttäövän Marc Hauserin pellolle, mutta MIT ei ikinä tee niin.

AL: Reaaliaikaista syy- ja seuraus -tietoa

Tampereella tehdyissä kokeissa saatiin uutta suoraa tietoa ihmisaivojen syvän rakenteen, talamuksen, roolista ihmisen työmuistissa.

Tarvitset työmuistia, kun sinun on hetkellisesti pidettävä jotakin informaatiota mielessä, esimerkiksi, kun keskustelet toisten ihmisten kanssa tai kun lasket päässäsi.

Aiemmin ajateltiin, että ihmisen korkeammat aivotoiminnot, kuten ajattelu ja tiedonkäsittely, hoituvat pääasiassa aivokuoren ja erityisesti otsalohkojen alueella.

Viime vuosina on saatu uutta tietoa siitä, että otsalohkot toimivat luultua paljon läheisemmässä yhteistyössä talamuksen kanssa.

Tampereen tutkimus vahvistaa tätä näkemystä.

–Pystyimme talamuksen eri osia sähköisillä ärsykkeillä stimuloimalla osoittamaan, että talamuksella on tärkeä rooli työmuistissa. Työmuistilla puolestaan on tärkeä rooli melkein kaikessa korkeammassa aivotoiminnassa. ”

Merkittävää on, että ihmiskokeissa nähtiin selkeä syy-seuraussuhde.

Nykyään saamme usein nähdä nykyaikaisten kuvantamismenetelmien avulla aivoista otettuja hienoja kuvia. Kuvissa aivoalueet leiskuvat näyttävästi eri väreissä aktivoituessaan.

Kuvantamistutkimuksissa näkyvä aivo-alueiden aktiivisuus ei kerro mitään syistä tai seurauksista.

–Tiedetään, että tietyssä tehtävässä tietyt aivojen osat aktivoituvat, mutta ei tiedetä sen tarkemmin, mikä tuon aivojen osan rooli toiminnassa oikeasti on. Siksi syy-seuraustieto on välttämätöntä tutkimuksen eteenpäin viemiseksi.

USA:ssa samanlaisia tuloksia hiirillä

Erittäin mielenkiintoinen havainto tutkimuksessa on,että talamuksen keskimmäiseen tumakkeeseen annetun hermosoluja lamaavan sähköisen ärsykkeen myötä työmuistin toiminta selvästi häiriintyi.

–Tämä viittaisi siihen, että toisenlaisella hermosoluja virittävällä sähköisellä ärsykkeellä työmuistin toimintaa voidaan ehkä joskus tulevaisuudessa parantaa.

Yhdysvalloista yhteyttä Hartikaiseen ottaneen Michael Halassan johtama tutkimusryhmä on saanut samansuuntaisia tuloksia hiirikokeissa. Siksi yhteistyö kiinnostaa.

Halassa johtaa tällä hetkellä aivotutkimuslaboratoriota New Yorkin yliopistossa, mutta hän on perustamassa tutkimusryhmää MIT:hen Bostoniin. ”

RK: Tämä tarkoittaa, että hän saa potkut kunnon yliopistosta ja jatkää ns. hölläripölläripuolella, ERIC KANDELIN ”joukoissa”:

https://www.bbrfoundation.org/sites/default/files/pdfs/qsummer2015final-lowres.pdf

” Scientific Council

PRESIDENT
Herbert Pardes, M.D.
VICE PRESIDENT EMERITUS
Floyd E. Bloom, M.D.
Anissa Abi-Dargham, M.D.
George K. Aghajanian, M.D.
Schahram Akbarian, M.D., Ph.D.
Huda Akil, Ph.D.
Susan G. Amara, Ph.D.
Stewart A. Anderson, M.D.
Nancy C. Andreasen, M.D., Ph.D.
Amy F.T. Arnsten, Ph.D.
Gary S. Aston-Jones, Ph.D.
Jay M. Baraban, M.D., Ph.D.
Jack D. Barchas, M.D.
Samuel H. Barondes, M.D.
Francine M. Benes, M.D., Ph.D.
Karen F. Berman, M.D.
Wade H. Berrettini, M.D., Ph.D.
Randy D. Blakely, Ph.D.
Pierre Blier, M.D., Ph.D.
Robert W. Buchanan, M.D.
Peter F. Buckley, M.D.
William E. Bunney, Jr., M.D.
Joseph D. Buxbaum, Ph.D.
William Byerley, M.D.
Marc G. Caron, Ph.D.
William T. Carpenter, Jr., M.D.
Cameron S. Carter, M.D.
BJ Casey, Ph.D.
Dennis S. Charney, M.D.
Bruce M. Cohen, M.D., Ph.D.
Jonathan D. Cohen, M.D., Ph.D.
Peter Jeffrey Conn, Ph.D.
Richard Coppola, D.Sc.
Joseph T. Coyle, M.D.
Jacqueline N. Crawley, Ph.D.
John G. Csernansky, M.D.
Karl Deisseroth, M.D., Ph.D.
J. Raymond DePaulo, Jr., M.D.
Ariel Y. Deutch, Ph.D.
Wayne C. Drevets, M.D.
Ronald S. Duman, Ph.D.
Jan A. Fawcett, M.D.
Stan B. Floresco, Ph.D.
Judith M. Ford, Ph.D.
Alan Frazer, Ph.D.
Robert R. Freedman, M.D.
Fred H. Gage, Ph.D.
Aurelio Galli, Ph.D.
Mark S. George, M.D.
Elliot S. Gershon, M.D.
Mark A. Geyer, Ph.D.
Jay N. Giedd, M.D.
Jay A. Gingrich, M.D., Ph.D.
David Goldman, M.D.
Frederick K. Goodwin, M.D.
Joshua A. Gordon, M.D., Ph.D.
Elizabeth Gould, Ph.D.
Anthony A. Grace, Ph.D.
Paul Greengard, Ph.D.
Suzanne N. Haber, Ph.D.
Philip D. Harvey, Ph.D.
Stephan Heckers, M.D.
Nathaniel Heintz, Ph.D.
René Hen, Ph.D.
Fritz A. Henn, M.D., Ph.D.
Robert M.A. Hirschfeld, M.D.
L. Elliot Hong, M.D.
Steven E. Hyman, M.D.
Robert B. Innis, M.D., Ph.D.
Jonathan A. Javitch, M.D., Ph.D.
Daniel C. Javitt, M.D., Ph.D.
Lewis L. Judd, M.D.
Peter W. Kalivas, Ph.D.
Eric R. Kandel, M.D.
Richard S.E. Keefe, Ph.D.
Samuel J. Keith, M.D.
Martin B. Keller, M.D.
John R. Kelsoe, M.D.
Kenneth S. Kendler, M.D.
James L. Kennedy, M.D.
Robert M. Kessler, M.D.
Kenneth K. Kidd, Ph.D.
Mary-Claire King, Ph.D.
Rachel G. Klein, Ph.D.
John H. Krystal, M.D.
James F. Leckman, M.D.
Francis S. Lee, M.D., Ph.D.
Ellen Leibenluft, M.D.
Robert H. Lenox, M.D.
Pat Levitt, Ph.D.
David A. Lewis, M.D.
Jeffrey A. Lieberman, M.D.
Irwin Lucki, Ph.D.
Robert C. Malenka, M.D., Ph.D.
Anil K. Malhotra, M.D.
Husseini K. Manji, M.D., FRCPC
J. John Mann, M.D.
John S. March, M.D., M.P.H.
Helen S. Mayberg, M.D.
Robert W. McCarley, M.D.
Bruce S. McEwen, Ph.D.
Ronald D.G. McKay, Ph.D.
James H. Meador-Woodruff, M.D.
Herbert Y. Meltzer, M.D.
Richard J. Miller, Ph.D.
Karoly Mirnics, M.D., Ph.D.
Bita Moghaddam, Ph.D.
Dennis L. Murphy, M.D.
Charles B. Nemeroff, M.D., Ph.D.
Eric J. Nestler, M.D., Ph.D.
Andrew A. Nierenberg, M.D.
Patricio O’Donnell, M.D., Ph.D.
Steven M. Paul, M.D.
Godfrey D. Pearlson, MBBS, M.D.
Daniel S. Pine, M.D.
Robert M. Post, M.D.
James B. Potash, M.D., M.P.H.
Steven G. Potkin, M.D.
Pasko Rakic, M.D., Ph.D.
Judith L. Rapoport, M.D.
Perry F. Renshaw, M.D., Ph.D., M.B.A.
Kerry J. Ressler, M.D., Ph.D.
Carolyn B. Robinowitz, M.D.
Bryan L. Roth, M.D., Ph.D.
John L.R. Rubenstein, M.D., Ph.D.
Bernardo Sabatini, M.D., Ph.D.
Akira Sawa, M.D., Ph.D.
Alan F. Schatzberg, M.D.
Nina R. Schooler, Ph.D.
Robert Schwarcz, Ph.D.
Philip Seeman, M.D., Ph.D.
Yvette I. Sheline, M.D.
Pamela Sklar, M.D., Ph.D.
Solomon H. Snyder, M.D., D.Sc., D.Phil.
(Hon. Causa)
Murray Stein, M.D., M.P.H.
John S. Strauss, M.D.
J. David Sweatt, Ph.D.
John A. Talbott, M.D.
Carol A. Tamminga, M.D.
Laurence H. Tecott, M.D., Ph.D.
Ming T. Tsuang, M.D., Ph.D., D.Sc.
Leslie G. Ungerleider, Ph.D.
Rita J. Valentino, Ph.D.
Jim van Os, M.D., Ph.D., MRCPsych
Nora D. Volkow, M.D.
Mark von Zastrow, M.D., Ph.D.
Karen Dineen Wagner, M.D., Ph.D.
Daniel R. Weinberger, M.D.
Myrna M. Weissman, Ph.D.
Jon-Kar Zubieta, M.D., Ph.D.

Tuolle hörhölälle ei missään tapauksessa pidä ruveta kaatamaan Suomen veronmaksajien rahaa!  reikä on kyllä taatusti pohjaton! SITÄ NE VAIN JA YKSIONMAA KYTTÄÄVÄT!

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2017/02/yle-n-kandelin-paskaa-muistista

lauantai, 25. helmikuu 2017

YLE:n PRISMA lykkäsi Eric Kandelin -paskaa muistin aivoperustasta

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/yle-n-haistapaskantiedeohjalma-prisman-valhe-muistista

YLE:n haistapaskantiedeohjalma PRISMAN VALHE muistista

Prisma: Totuus muistista

… 

TV1 keskiviikkona 22.2.2017 klo 19.00 – 19.55, uusinta lauantaina 25.2. klo 8.05 ja tiistaina 28.2. klo 00.00

Katsottavissa Yle Areenassa

Muisti on avain identiteettiin. Ilman muistia olisimme tuomittuja nykyhetkeen, kykenemättömiä oppimaan aiemmista virheistämme.

Muisti määrää, miten opimme ja selviämme maailmassa. Aivoja voidaan kartoittaa yhä tarkemmin ja dokumentti kertookin, mitä uusin tiede kertoo muistin toiminnasta.

Tutkijat ovat tehneet yllättäviä havaintoja siitä, että muisti ei olekaan niin tarkka kuin olemme luulleet ja yksittäistä muistoja voi peukaloida ja pelkoja häivyttää. Voiko tulevaisuudessa jopa keksiä itselleen uuden menneisyyden?

Memory Hackers. Tuotanto: PBS, Yhdysvallat, 2016. ”

Kökkönoopelisti ERIC KANDEL on pöyristyttävä HUIJARI ja NÄMÄ KYSEISET ILMIÖT kuten uusien neuronienvälisten fyysisten kytkentöjen muodostuminen SITÄ OHJAAVINE kemikaaleineen EIVÄT OLE MUISTIN mekanismi MILÄÄN SELKÄRANKAISELLA, keskushermostollisella lajilla!

Aivopierun tekijä on ”aivohakkerifirma” (joka haluaa kehittää ”aivokaapelitelepatiaa”, joka on MAHDOTONTA!)

Kandelin ”molekyyliajatteluteoria” on järjettömyys

Kökkönoopelisti Eric Kandel on pöyristyttävä huijari, eivätkä nämä hänen esittämänsä molekyyli-ilmiöt ja täysin uusien neuronienvälisten fyysisten kytkentöjen muodostuminen ole muistin mekanismi ainakaan millään selkärankaisella, keskushermostollisella lajilla.

Kandel huijaa härskisti myös keskushermostottomilla selkärangatto- milla kuten kuten banaanikärpäsillä ja merietanoilla tekemissään vale- kokeissa,joissa hän mm.”simuloi aistiärsykkeitä” kohdistamalla sähköi- siä ”neurosignaaleita” suoraan vaikka banaanikärpäsen alkoholiresep- torin (jolla se löytää ruokansa) neuronien viejähaarakkeeseen aksoniin. Se oli muka viinasta vieroittava rankaiseva ärsyke (se ei ollut lainkaan ärsyke, sellaiset tulevat aistimiin), joka saa banaanikärpäsen hetkeksi ”raitistumaan pahan tunteen takia” (kuin antabus)!!! Se lakkaa ainakin joksikin aikaa kokonaan syömästä, ja kuolee (koska ei löydä ruokaa), ellei lillu jossakin hedelmämehussa. Jos se kuitenkin lilluu sellaisessa ja syö, palautuu myös alkoholintunnistus ja liikkuva ruoanetsintäkyky, koska alempien olioiden neuronit uusiintuvat ja palauttavat geneet- tisen mallin. Näin Kandel tulkitsee drosophilan viina- ja ruokalakon ”pavlovilaiseksi ehdollistumiseksi”, koska se on muka ”palautuvaa, vä- liaikaista oppimista” (mikä on ydintuntomerkki)! Pavlovilaista ehdol- listumista, joka perustuu palkitseville ja rankaiseville kokemuksille, ja jolle ihmisen muisti yksinomaan perustuu, esiintyy vain aivokuorellisilla tasalämpöisillä lajeilla: nisäkkäillä ja linnuilla. ”

Lääketieteen väärentäminen on kansainvälinen rikos ihmiskuntaa vastaan, joka rinnastuu JOUKKOMURHAAN (massacre). Se pannan kuriin.  Terveisiä WHO:lle ja suurvaltajohtajile…

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/10/merietanalla-ja-banaani…

Merietanalla ja banaanikärpäsellä ei voida tutkia ihmisen PSYYKEÄ

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/02/alykkyyden-paivan-1-10-…

”Älykkyyden päivän” 1.10. ”kunniaksi”: ”psykologiantutkimuksen” heritabiliteettihuijaus!

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/09/aivokaapelitelepatia-on…

Aivokaapelitelepatia on edelleen huijausta!
http://www.tiede.fi/keskustelu/42967/ketju/tanaan_tulee_prisma_muis…

Muistot sellaisinaan eivät oe ”tallessa” missään silloin, kun niitä ei muistellaan, vaan ne palautetaan, uudellenrakennetaan tuossa ominaisuudessa muista ominaisuuksista,

Tähän samaan perseilyyn tuon kanssa on saatu tottua, mikään tieteellinen todiste ei näytä tepsivän…

Muistia etsimässä

Julkaistu perjantaina 04.12.2009 9 411

Kuinka muistot tallentuvat aivoihin? Itävallassa vuonna 1929 syntynyt, Nobel-palkittu neuropsykiatri Eric Kandel on tutkinut aivojen molekyylibiologiaa. Hänen oman lapsuutensa muistoja leimasivat juutalaisvainot.

perjantai 30.12. klo 18.05

Kuva mileisairaasta Eric Kandelista on 10 vuoden takaa.

AL: Halassan tekemissä hiirikokeissa on osoitettu, että talamuksen keskimmäisellä tumakkeella on tärkeä rooli työmuistissa. Tumake vahvistaa otsalohkojen sisäisiä hermosolupiirejä ja toimii signaalien vahvistajana ja säätelijänä.

Erityisen mielenkiintoista Halassan hiirikokeissa Hartikaisen mielestä on, että kun hiiren talamuksen keskimmäistä tumaketta stimuloitiin, eläimen työmuistisuoritus parani.

– Tämä on erittäin jännittävä tulos. Se voi olla avain jatkotutkimuksiin, joissa selvitetään, voidaanko ihmisen heikentynyttä työmuistia kohentaa sähköisellä syväaivostimulaatiohoidolla.

Hartikainen arvelee, että sopivien sähköisten ärsykkeiden avulla hermosolujen valmiustilaa voidaan virittää.

– Näin ne saataisiin laukeamaan helpommin, ja työmuistin toiminta kohenisi.

 

Vain peukalonpään kokoinen talamus

Työmuistiongelmia esiintyy monien aivosairauksien ja -vammojen yhteydessä, mutta myös esimerkiksi skitsofrenian ja masennuksen yhteydessä.

Tampereella kehitetyillä menetelmillä voidaan päästä entistä paremmin käsiksi myös aivoinfarktin aiheuttamiin muistiongelmiin.

– Pystymme kytkemään talamuksen eri osia päälle ja pois päältä syväaivostimulaa-tion avulla. Tämä auttaa ymmärtämään tarkemmin myös niitä tiedonkäsittelyn haasteita, joita voi ilmaantua talamuksen infarktin vuoksi.

Uuden tiedon avulla myös syväaivostimulaatiohoitoa saavien epilepsiapotilaiden hoitoa voidaan mahdollisesti kohdistaa entistä tarkemmin juuri oikeaan paikkaan talamuksessa.

Tämä on tärkeätä,sillä talamus on kooltaan pieni, vain noin peukalonpään kokoinen, ja siinä on useita osia.

Epilepsiapotilaille elektrodien avulla annettava syväaivostimulaatiohoito kohdistetaan talamuksen etummaiseen tumakkeeseen.

Tumakkeen tarkka paikantaminen ei ole helppoa, semminkin, kun talamuksen eri osien väliset rajat ovat häilyviä.

–Joskus saatetaan stimuloida myös keskimmäistä tumaketta. Silloin potilaalle saattaa ilmaantua työmuistiongelmia. Kysymys on millimetreistä.

Muuttuvat aivot

Tutkimusryhmä: Tampereen yliopiston Käyttäytymisneurologian tutkimusryhmässä tutkitaan ajattelun, tunteiden ja käyttäytymisen taustalla olevia aivorakenteita ja sitä, miten aivosairaudet ja -vauriot ihmisen toimintaa muuttavat.

Aivot: Ryhmän mielenkiinto on kohdistunut aivojen etuosan otsalohkoihin ja syvem-mällä aivoissa sijaitsevaan talamukseen sekä otsalohkojen ja talamuksen yhteistyöhön.

Yhteistyö: Tutkimusta tehdään yhteistyössä Tampereen yliopistollisen sairaalan Taysin neurologien ja neurokirurgien kanssa.

Koehenkilöt: Tutkimuksessa koehenkilöinä ovat olleet epilepsiaa sairastavat ihmiset, joita hoidetaan syväaivostimulaatiohoidolla Taysissa.

Syväaivostimulaatiohoito: DBS-hoidossa potilaan kalloon pora-taan reikä, jonka kautta aivojen syviin osiin talamuksen alueelle pysyvästi upotettuihin elektrodeihin ohjataan sähkövirtaa. ”

 

RK:  Saatiin ilmeisetsi vastus tähän kysymykseen, että ”millä olkapäillä puoskaritiedetantta Marja Makarow on valittu Tampereen Yliopistosäätiön johtoon:

https://www.pirkanblogit.fi/2017/risto_koivula/kansan_aani-onko-tampereen-uudesta-yliopistosta-tulossa-roskapankkiyliopisto/

Kansan_Ääni: Onko Tampereen Uudesta Yliopistosta tulossa roskapankkiyliopisto?

Tampereen Uuden (kolmen) Yliopiston Säätiön puheenjohtajaksi on valittu 70-vuotias biokemian tohtori Marja Makarow,  joka on ollut mm. Helsingin yliopiston vararehtorina, Suomen akatemian tutki- musjohtajana, Euroopan Tiedesäätiön puheenjohtajana Strassbur- gissa, Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin hallintoneuvos- tossa sekä perustamassa myös kilpailevaa Aalto-säätiöyliopistoa.

Ainakin minun mielestäni hän on epäonnistunut kaikissa tiedejohtajan tehtävissään ainakin tieteen kannalta. Herää kysymys, onko Tampereen uusi yliopisto tosiasiassa Suomen tieteen roskapankki. ”Elinkeinoelä- mähän” yleensä vaatii Suomen yliopistomäärää karsittavaksi ja keski- tettäväksi ”yhteen tai pariin huippuyksikköön” – joihin Tampere ei näytäkään kuuluvan!

”Naisten tieteen” humua ja sumua Halosen kaudella…

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2004

” Naisten päivän päätilaisuus on vetänyt Helsingin yliopiston juhlasalin liki täyteen merkittäviä naisia kunnianarvoisan Helvi Sipilän johdolla. … Taiteilijaprofessori Kaari Utrion ja professori Outi Hovatan puheiden jälkeen eturivistä nousee asiallisen tyylikkäästi … pukeutunut nainen. Marja Makarow kävelee puhujapönttöön esittämään juhlaväelle naistutkijan tervehdyksen. Hän kertoo Viikin kampuksella vuosittain järjestetyistä naisten päivän seminaareista, joissa tutkijanaiset ovat puhuneet kokemuksistaan.

– … Halusimme järjestää tämän tilaisuuden siksi, että voisimme tarjota rohkaisevia roolimalleja nuorille naisille – ja meille muillekin, Makarow päättää ja jättää lavan Tarja Haloselle.

Marja Makarowia itseään vakuuttavampaa roolimallia tutkimuksen maailmasta on vaikea löytää (”Tieteen” mielestä) ”…

Tiede korvattiin Helsingissä neurohölynpölyllä…

Tuon ajan “erityistä naistentiedettä” edustivat ehkä vieläkin enemmän ainakin julkisuudessa “Ihmisen peilineuroonien” mukamas “todistaja”  Riitta Hari Teknillisen Korkeakoulun kylmälaboratoriosta, psykologian professorit  Liisa Keltikangas-JärvinenKirsti Lonka ja Marjaana Lindeman (”synnynnäinen tieto”) Helsingin yliopistosta.

Maria Makarowin yksi perusvirhe oli, että hän tiedejohtajana kaatoi noille rahaa kuin suokokalla, miljardeittain. Se myös osoitti, että hän ei tosiasiassa ymmärrä tieteestä. Tämän ei ole tarkoitus olla loukkaus naisia vaan hölynpölytiedettä vastaan. Se käyttää kaikkia mahdollisia ja mahdottomia ”kortteja”, mitä ikinä vaan keksii.

Vararehtori Marja Makarov opetti ja opetutti Eric Kandelin paskaa ”neurofysiologiana”!

 

Helsingin yliopiston vuoden 2005 – 2008 opetusohjelmasta:

52265 Neurobiologian luennot, 5-13 op

Tavoitteet ja sisältö:

Luennoilla käsitellään mm. neurobiologian suhde muihin tieteisiin -neurobiologian tutkimusmenetelmiä – neurobiologian aatehistoriaa -hermosolukalvon biofysiikka; sähkökemiallisten ilmiöiden termody- namiikka -hermosolujen sähköinen ja kemiallinen signalointi (aktio- ja lepopotentiaali, synapsien toiminta)

– aivojen plastisuus: hermosoluyhteyksien synty ja ylläpito
– oppiminen ja muisti
– soluvaurioiden mekanismit ja vaurioista toipuminen
tiedonkäsittely hermostossa
– motoriikka: motoriset ohjelmat; liikkeiden suunnittelu ja toteutus
– neuroetologiaa: kiinteät liikemallit -aistimukset ja havainnot
– sisäiset representaatiot; tietoisuuden neurobiologiaa

Kirjallisuus: luentomoniste, Purves et al: Neuroscience;

Bear et al: Neuroscience – Exploring the Brain;

Kandel et al.: Principles of Neural Science;

Kaila: Hermoston ja käyttäytymisen biologiaa

 

 

AIVOKUORI EI TODELLAKAAN ”OLE LAKNNUT OLEMASTA KORKEAMPIEN HERMOTOIMINTOJEN KONEISTO”, vaikka vuoden 2014 kökkönoopelissa niin väitetäänkin:

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2015/03/biotieteiden-nobel-2014-herattaa-kysymyksia-ei-vain-sen-uutisointi

Biotieteiden Nobel 2014 herättää kysymyksiä, ei vain sen uutisointi

 

Hämeemmiäs

 

Ruotsin Akatemian Nobel-komitea esiintyy kuin se olisi ”Maailman Tieteen Kor- kein Auktoriteetti”, mihin sillä ei ole minkäänlaisia laadullisia valmiuksia eikä myöskään demokraattista valtuutusta.Ruotsilla on nykyään yksi tuiki tavallinen hölynpölypitoinen Bryssel-Strassburg-ohjattu ”eurotiedeakatemia” muiden kaltaistensa joukossa…

 

Vuonna 2011 se antoi fysiikan Nobelin keksinnölle, joka osoitettiin parin vuo- den kuluttua mittausvirheeksi. Kiinnitin huomiota heti perustelujen tietynlaiseen onttouteen, mutta pidin sitä vain kommentaattorien typeryytenä,jotka ”eivät olleet olleet paikalla kun Higgsiä on keksitty”… (Sopii vain toivoa, ettei vain Higgsin bosonille kävisi vielä samoin…)

Viime vuoden (2014) biologian kökkönoopeli ei ole pelkästään erehdys ja ”lii- kaa innokkuutta”. Vaikka se toisaalta ei perustukaan täysin väärille mittauksille, kuten vuoden 2011 Fysiikan Nobel, se sisältää ainakin seuraavat virheet:

– 70-luvulla silloisin menetelmin tehtyä löytöä tiettyjen hippokampussolujen aktivoitumisesta rotan orientoitumiseen liittyen tiettyyn paikkaan ei ole palkittu sellaisenaan, vaan on palkittu sen 2000-luvulla aivokuvantamiseen liittyen tehty UUDELLEENTULKINTA, joka ON LÄPIKOTAISIN VIRHEELLINEN!

– Kumpikaan tutkimuksista ei ole ollut luonteeltaan teorianmuodostukseen täh- täävää perustutkimusta todistettujen aikaisempien faktojen pohjalta, vaan mo- lemmat tutkimukset ovat olleet rutiiniESItutkimusta, jossa tarkastellaan uusilla laitteilla ja menetelmillä kohdetta yleisluotoisesti tavalla, jolla kuka tahansa, jolla on asianomaiset laitteet, voi sitä tarkastella. Tutki- jat eivät ole kehittäneet itse näitä laitteita. Joku muu olisi nips naps tehnyt samat havainnot ainakin näissä neuronien magneettikuvantamisissa pikapuoliin, mutta varsin luultavsti paljon paremmin selityksin!

– tutkijat eivät ole tunteneet, tai ainakaan ottaneet todesta vallitsevia tosia teorioita kuten Pavlovin ehdollistumisteoriaa aivojen toiminnasta

– Nobel-komitea on sivuuttanut uusimmat kuten R. Douglas Fieldsin tulokset aivo- jen toiminnasta. Tämä viittaa siihen, että tuo puoskarikomitea ei aio niitä tulevai- suudessakaan noteerata, eikä Nobelia aiota jakaa sinne, mihin alan johtava palkinto (joka tätä menoa ei siis ole kauaa Nobel!) kuuluu.

– Suomessa on Karolinskan kanssa yhteistyössä tutkittu kantasoluja. Tällainen kökkönoopeli aiheuttaa varjon niidenkin tutkimusten ylle: ei kai siellä vain kuitenkaan yritetä ”kasvattaa kantasoluista aivojen ”paikkaneuroja” (ja ”pierupeilineuroneja”!).

Pitäisiköhän jonkun, Suomen tai WHO:n,viranomaisen,vähän tsekkailla asioita? Niissä pyörii suuret määrät maidän rahaa, jota emme ole tarkoittaneet puoskareille emmekä fasistipropagandaan!

Mutta kuka sitten päättää tieteellisesti demokraattisesti,mikä on esimerkiksi po- liittisessa ja teknologisessa sekä juridisessa päätöksenteossa (jolloin demo- kraattisen vallan usein sivuuttaa asiantuntijavalta) käytettävää asianmukaista tiedettä?

Se kysymys on ratkaistu eri maissa eri tavoin. Neuvostoliitossa tieteestä oli virkavastuussa Tiedeakatemian, joka julkaisi Bolshaja Sovjetskaja entsiklopedija– tietosanakirjaa, jonka päätoimittaja aina oli Tiedeakatemian puheenjohtaja. Suurin piirtein samoin asia on järjestetty Kiinassa. USA:ssa virkavastuullinen lääketiedeasioissa on Liittovaltion ”National Institute of Health” (NIH) -tutkimuslaitos, jonka sana painaa käytännössä erittäin paljon myös kansainvälisessä oikeudessa tutkittaessa esimerkiksi hoitojen laillisuutta tai laittomuutta. Yli- opistot eivät ole USA:ssa virkavastuullisia, eivätkä yleensä lainkaan juridisesti valtion laitoksia!

EU:ssa ja Suomessa virkavastuussa tieteestä ei ole kukaan.

Kukaan ei ole sitä myöskään selkeästi kansainvälisellä foorumilla kuten YK:s- sa. Nobel-komitean touhu osoittaa, että tämä sauma on haistettu piireissä, jotka eivät ole aivan rehellisiä, ja joiden keskeisenä tavoitteena ei ole ainakaan koko ihmiskunnan edistys ja hyvinvointi.

OLISIKIN PERUSTETTAVA TIETELLISIN JULKISIN PERIAATTEIN TOIMIVA YK:N YLEISKOKOUKSEN WHO:N JA MUIDEN ERITYISJÄRJESTÖJEN EHDOTUKSESTA NIMITTÄMÄ MAAILMAN TIEDEAKATEMIA, JOKA OLISI VIRKA- JA PERUSTELUVASTUUSSA AINAKIN YK:N TIETEELLISENÄ TIETONA KÄYTTÄMÄN TIEDON ASIANMUKAISUUDESTA!

Jaahah, tämä Scienticic Americanin keskustelu aiheesta, joka oli vuosia poikkeuksellisesti auki:

Täältä löytyy käänteentekevä artikkeli jossa on viitattu myös kokeellisiin todistuksiin vuodelta 2008 Scintific Americanin maaliskuun ”Obaman valinumerosta”:

http://www.cs.unc.edu/~styner/public/DTI_tutorial/1%20Scientific%20American%202008%20Fields.pdf

Täällä voi keskustella Fieldsin kanssa:

https://www.psychologytoday.com/experts/r-douglas-fields

On sitten myös asioita ja teorioita joista jenekeissä ainakaan virallisella taholla kes- kustellaan hyvin hyvin niukasti ja kriittisesti verrattuna näihin Skandinavian maihin, yksi niistä on tämä (mutta ei suinkaan ainoa):

http://blogs.scientificamerican.com/talking-back/discovery-of-brain-s-navigation-system-wins-2014-nobel-prize-in-medicine/#comment-1029

” 2 Comments

RistoKoivula March 29, 2015

Nobel Price in biosciences 2014 arguments, true or false?

My opinon: Nobel Assembly is wrong in the funtioning of the Brain. What is your opinion?

Press Release 2014-10-06

The Nobel Assembly at Karolinska Institutet has today decided to award

The 2014 Nobel Prize in Physiology or Medicine with one half to John OKeefe and the other half jointly to May-Britt Moser and Edvard I. Moser for their discoveries of cells that constitute a positioning system in the brain

RK: This is not positionig system. It is only part of it. That learned positioning system does not differ principially from other recognizing systems,for instace for faces. Those neurons in middle brain dont form the recognized places repserentation which is in the cortex, but they give it its emotional charge, positive or negative according to the formation moment, which is needed for its keeping in mind

NA:How do we know where we are? How can we find the way from one place to an-other?And how can we store this information in such a way that we can immediately find the way the next time we trace the same path?This years Nobel Laureates have discovered a positioning system, an inner GPS in the brain that makes it possible to orient ourselves in space,demonstrating a cellular basis for higher cognitive function.

RK: This has not been basic research in connection with theory formation. This has been routine research with new devices, possible for all who have those techical de- vices. They have found new real phenomenon in adequate conditions,but their inter-pretatation for it has been wrong. I dont know anything about GPS, but I am afraid this has even no analogy with it.

NA: In 1971,John OKeefe discovered the first component of this positioning system. He found that a type of nerve cell in an area of the brain called the hippocampus that was always activated when a rat was at a certain place in a room. Other nerve cells were activated when the rat was at other places. OKeefe concluded that these place cells formed a map of the room.

RK: Memories, maps including, are in the cortex.

NA: More than three decades later, in 2005, May-Britt and Edvard Moser discovered another key component of the brains positioning system. They identified another type of nerve cell,which they called grid cells,that generate a coordinate system and allow for precise positioning and pathfinding. Their subsequent research showed how place and grid cells make it possible to determine position and to navigate.

RK: In that reseach is nothig of that system. First true hypothesis is is fron Robert Galambos, the finder of the navigation system of bats. The hypothesis is 50 years older, but these researchers have not heard about it.

NA: The discoveries of John OKeefe, May-Britt Moser and Edvard Moser have solved a problem that has occupied philosophers and scientists for centuries how does the brain create a map of the space surrounding us and how can we navigate our way through a complex environment?

RK: This is simply not true. It is solved by other people, later. If they will not get medicine Nobel, this price will be outrageous injustice, and attack against them and against progressing sciece.

NA: How do we experience our environment?

The sense of place and the ability to navigate are fundamental to our existence. The sense of place gives a perception of position in the environment. During navigation, it is interlinked with a sense of distance that is based on motion and knowledge of previous positions.

RK: Humans, or rats, have no sense of place. The perception of a known place a comibination of usual sensations. Neither humas, or

chimapnzees have any special sense of distance. Perception of distaces is based on information of objects and perspective. But humans and animals have sense of balance.

NA: Questions about place and navigation have engaged

philosophers and scientists for a long time. More than 200 years ago, the German philosopher Immanuel Kant argued that some mental abilities exist as a priori knowledge, independent of experience.

RK: He is wrong.

NA: He considered the concept of space as an inbuilt principle of the mind, one through which the world is and must be perceived. With the advent of behavioural psychology in the mid-20th century,these questions could be addressed experimen-tally. When Edward Tolman examined rats moving through labyrinths, he found that they could learn how to navigate, and proposed that a cognitive map formed in the brain allowed them to find their way. But questions still lingered how would such a map be represented in the brain?

John OKeefe and the place in space

John OKeefe was fascinated by the problem of how the brain controls behaviour and decided, in the late 1960s, to attack this question with neurophysiological methods. When recording signals from individual nerve cells in a part of the brain called the hippocampus, in rats moving freely in a room, OKeefe discovered that certain nerve cells were activated when the animal assumed a particular place in the environment.

RK: Nobel Assembly speaks here about brain cells,not (only) neurons. O´Keefes tar- get cell can have been astrocytes,not neurons.Although they are not seen in magne- tic imaginations, their signals can have been registered by electrodes. But there are also such neurons or groups of neurons. That cannot be seen in magnetic imaginations exactly.

NA: He could demonstrate that these place cells were not merely registering visual input, but were building up an inner map of the environment.

RK: They do not form. They keep up.

NA: OKeefe concluded that the hippocampus generates numerous maps,

represented by the collective activity of place cells that are activated

in different environments.

RK: Cortex activates them, not on the contrary.

NA: The discovery of the brains positioning system represents a paradigm shift in our understanding of how ensembles of specialized cells work together to execute higher cognitive functions.

RK: True paradigm shifts are elsewhere

NA: Therefore, the memory of an environment can be stored as a

specific combination of place cell activities in the hippocampus.

RK: This is not true.

NA: It has opened new avenues for understanding other cognitive processes, such as memory, thinking and planning.

RK: It han opened new avenues to misunderstand, like also Nobel Asembly does.

http://blog.brainfacts.org/author/dfields/#.VRZgIeHhj6M