Puolueiden puheenjohtajat puivat ilmastoasioita vaalipaneeelissa -miksi?

Vastaus otsikoituun kysymykseen on se, että ilmastoasiasta on helppo puhua, kun kaikki ovat suurin piirtein samaa mieltä. Maapallon ilmastoa pitää suojella, mutta pitääkö pienen Suomen tehdä se yksinään? Suomen osuus maapallon  ilmaston saastuttamisessa on, kuin hyttysen paska Itämeressä.

Se, että ilmastoasia on nostettu vaalikeskustelujen ykkösaiheeksi kertoo vain siitä, että monet kansalaisia kiinnostavat asia ovat vaikeita. Esim. mitä tekevät puolueet köyhyyden poistamiseksi Suomesta, kun nyt köyhyys on vain lisääntynyt porvarihallituksen aikana? Tai mitä tekevät puolueet vanhusten ala-arvoisen kohtelun ja hoidon parantamiseksi?

Edelleen ilmastoasiaa paljon tärkeämpi vaalikeskustelun aihe olisi maahanmuutto. Siinä olisi paljon pohdittavaa mm. ketä otetaan maahan milloin otetaan ja kuinka paljon. Mitä maahanmuuttajilta edellytetään. Esim. jos on rikostausta, niin ei saa tulla jne. Tärkeä aihe olisi myös se, että Suomella on sopimus maasta otettavan tulijan kotimaan kanssa palautuksesta, kun se on mahdollista. Nythän Irak ei ota omia kansalaisiaan takaisin, kun Suomella ja Irakilla ei ole sopimusta asiasta.

Ilmastoasialla poliittinen eliitti hämää kansaa peittämällä sen alle kaikki todella kansalaisia kiinnostavat asiat.

Hallitus teetti tutkimuksen kysymällä kansalaisilta mitkä asiat pitäisi nostaa vaalikeskusteluihin. Ilmastoasia oli vasta yhdeksännellä sijalla. Ykkösenä olivat vanhusten hoito ja nuorten syrjäytyminen.

J.K. Paasikivi: Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku

Bilderberg-ryhmä on tosiasia.

”Bilderberg-ryhmä on vuosittain järjestettävä ulkopuolisilta suljettu epävirallinen kokous, johon kutsutaan eri aloilta osittain vaihtuvia vaikutusvaltaisia vieraita. Kokouksista ei raportoida julkisuuteen, mikä on herättänyt epäilyksiä demokraattisen päätöksenteon toteutumisesta ja syytöksiä politiikan läpinäkyvyyden puutteesta. Ryhmän nimi juontuu alankomaalaisesta Hotel de Bilderberg -nimisestä hotellista, jossa keväällä 1954 järjestettiin ensimmäinen kokous.” Wikipedia

Suomalaisia ns. bilderberg- rokotettuja ovat seuraavat:

”Suomalaiset osanottajat toimialoittain. Lähde:Wikipedia

Tiedotusvälineet 
Aatos Erkko (1994, Sanoman hallituksen pj)
Janne Virkkunen (1998, 2001, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja)
Olli Kivinen (2003, Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja)
Mikael Pentikäinen (2005 Sanoma Newsin tj, 2011 Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja)
Atte Jääskeläinen (2007, Ylen uutistoiminnan päätoimittaja)
Antti Blåfield (2008, 2010 pääkirjoitustoimitus, Helsingin Sanomat)
Hanna Rajalahti (2009, Talouselämän toimituspäällikkö)

Politiikot
Ulf Sundqvist (1992, Sdp:n puheenjohtaja)
Esko Aho (1994, pääministeri, kesk)
Martti Ahtisaari (1994–1996, presidentti)
Sauli Niinistö (1997, valtiovarainministeri, kok)
Paavo Lipponen (1998, 2000–2001 pääministeri, 2003–2004 Sdp:n puheenjohtaja)
Olli-Pekka Heinonen (2001, liikenne- ja viestintäministeri, kok)
Paula Lehtomäki (2004, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, kesk)
Eero Heinäluoma (2006, valtiovarainministeri, sd)
Jyrki Katainen (2007, 2009–2010, valtiovarainministeri, kok)
Matti Vanhanen (2009, pääministeri, kesk)
Jutta Urpilainen (2012–2013, valtiovarainministeri, sd)

Teollisuus
Johan Nykopp (1962, 1964, Tampellan tj)
Jorma Ollila (1994, 1997–2013, Nokian tj, hallituksen pj, Shellin hallituksen pj)
Krister Ahlström (1994, Ahlströmin pääjohtaja)
Georg Ehrnrooth (1994, Metran konsernijohtaja)
Jaakko Ihamuotila (1994, Nesteen tj)
Gerhard Wendt (1994, Koneen toimitusjohtaja)
Björn Mattsson (1995, Cultorin tj)
Jukka Härmälä* (1995, Enso-Gutzeitin tj)
Christoffer Taxell (2002, eronnut Partekin konsernijohtajan toimesta)
Ole Johansson (2011, Wärtsilän konsernijohtaja)
Risto Siilasmaa (2012, Nokian hallituksen pj)

Työnantajajärjestöt 
Jaakko Iloniemi (1991–1997, Elinkeinoelämän valtuuskunnan tj)
Jarl Köhler (1992–1994, Metsäteollisuuden keskusliiton tj)
Johannes Koroma (1993, Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton tj)
Max Jakobson (1994, eläkkeellä Elinkeinoelämän valtuuskunnasta)
Pentti Vartia (1999, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tj)
Sixten Korkman (2006, Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tj)
Matti Apunen (2011–2013, Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja)

Pankit
Sirkka Hämäläinen (1994, Suomen Pankin pääj)
Pertti Voutilainen (1995, Merita Pankin tj)
Matti Vanhala (1999, Suomen Pankin pääj)
Björn Wahlroos (2003 Sammon konsernijohtaja, 2010 Nordean hallituksen varapj)
Erkki Liikanen (1999 EU-komission jäsen, 2005 Suomen Pankin pääj)
Seppo Honkapohja (2008, Suomen Pankin johtokunnan jäsen)
Olli Heinonen (2013, Harvardin yliopiston asiantuntija)

Tutkijat
Klaus Waris (1980, Helsingin kauppakorkeakoulun kansleri)
Teija Tiilikainen (2002 pääministerin erityisavustaja EU:n tulevaisuuskonventissa, 2005 Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja, 2007 poliittinen valtiosihteeri)
Raimo Väyrynen (2008, Ulkopoliittisen instituutin johtaja)

Kuten osanottajaluettelosta näkee ovat Suomen bilderberg-rokotetut johtavissa asemissa olevia henkilöitä, jotka ovat ”soluttautuneet” kaikkialle yhteiskuntaan. Sieltä työ -ja virkapaikoilta on heillä mahdollisuus toteuttaa bilderbergiläisiä oppejaan ohi demokraattisen järjestelmämme.

Muistatteko vielä, kun Paavo Lipposesta tuli Suomen pääministeri ja hän alkoi noudatta porvarillisempaa politiikkaa, kuin Kokoomus. Se oli seurausta Bilderberg-opeista. Hän kävi kaikkiaan viidessä vuotuisessa konferenssissa ja kukaan ei tiedä kuinka paljon hän piti yhteyttä oppi-isiinsä USA:ssa.

Mitkä ovat sitten Bilderberg-ryhmän tarkoitus ja tavoitteet?

Tärkein tavoite on saada aikaan ”uusi maailmanjärjetys”, joka tarkoittaa, että kansallisvaltiot lopetetaan ja muodostetaan maailman hallitus, jonka muodostavat USA:n ja Euroopan  suurpääomapiirien valitsemat henkilöt. Toisin sanoen maailman sotilaallisen ja taloudellisen vallan ottavat haltuunsa rikkaat.

EU oli välitavoite matkalla ”uuteen maailmanjärjestykseen”.

Suomessakin on selvästi nähtävissä bilderbergiläist opit. Pian päättymässä oleva vaalikausi  on ollut porvarien  kulta-aikaa, jossa rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Ammattiyhdistysliikettä yritettiin panna polvilleen ja osittain siinä onnistuttiin. ”Uudessa maailmanjärjestyksessä” ei ole ammattiyhdistysliikettä lainkaan, vaan työnantajat sanelevat työehdot.

Viimeisten ennusteiden mukaan Bilderberg-ryhmä pyrkii lopulliseen tavoitteeseensa 2030-40 luvuilla.

Kansainvaellukset, saatanallinen suunnitelma, Lähi-Idästä ja Afrikasta ovat yksi keino, jolla Bilderber-ryhmä aikoo panna Euroopan kansallisvaltiot polvilleen.

Mitä me Suomen kansalaiset voimme tehdä, että Suomi säilyisi itsenäisenä valtiona?

Meidän täytyy liittyä yhteen kansanliikkeisiin, joiden tarkoitus on pitää Suomi suomalaisena. Vain joukkovoima voi pelastaa meidät.

Vihje vihapuheiden ilmiantajille eli vasikoille

Vihapuheista on nyt tullut ase vihervassareille ja muille suvakeille, jotka aikovat muuttaa Suomen sellaiseksi, että vihaa ei tunneta eikä ainakaan siitä puhuta tai kirjoiteta halaistua sanaakaan .

Näin vaalitaistelun aikana on erikoisesti perussuomalaiset joutuneet luupin alle eli heidän puheitaan ja kirjoituksiaan somessa seurataan suurennuslasilla.

Mutta eivät vain perussuomalaiset viljele vihapuheita. Vihapuheita kuulee kaikkialla, missä kaksi tai kolme tapaavat toisensa. Turuilla toreilla, kahviloissa, pubeissa ja kodeissa voi kuulla vihapuheita jatkuvasti. Ja syykin on selvä. Suurin osa suomalaisista on sitä mieltä, että maahanmuuttopolitiikkaa on hoidettu huonosti, se tulee kalliiksi ja me veronmaksajat emme hyväksy sitä, että meiltä leikataan mm. sosiaaliturvaa, kun maahanmuuttajia pitää elättää vuositolkulla.

Jos siis vihervassarit ja muut suvakit haluavat saada mahdollisimman monta vihapuhujaa kiikkiin, niin menkää turuille ja toreille, kahviloihin ja pubeihin ja jopa ihmisten koteihin. Niissä paikoissa kuulee paljon vihapuhetta, KOSKA SUOMALAISET OVAT VIHAISIA.

Totuuksia Sipilän Suomesta

Pääkirjoitus: Köyhyys ajaa epätoivoon – monen hyvätuloisen voi olla vaikea ymmärtää, miten rajua elämä niukkuudessa on

Lukekaa hyvät ihmiset tämä Iltasanomien pääkirjoitus. Se korutont on kertomaa, mut vastaanota isänmaa.

https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000005957128.html

Pärstäkirjassa pärstäkerroin ratkaisee

 

 

 

 

 

 

 

Facebookista on tulossa Suomen vaalien yksi ratkaisija? EU on asian taustalla, joka pyrkii vaikuttamaan Suomen vaalien lopputulokseen, vaatimalla FB:n poistamaan kaikki ns. vihakirjoitukset.

Nyt jo, kun vaalitaistelu on vasta alkamassa on FB poistanut muutamia Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaiden tilejä määräajaksi syynä vihakirjoitus. Ongelma on siinä, kuka määrittelee vihakirjoituksen. Toistaiseksi on poistettu vain persujen kirjoituksia, joten vaikuttaa siltä, että jos kirjoittajana on persu se on vihakirjoitus.

”Olemme keskellä vakavaa vaikuttamista vaaleihin ja kampanjaan vaikuttamista.” Näin sanoo Riikka Purra (ps).

On todennnäköistä, että sylttytehdas, joka suorittaa some-valvontaa ja raportoi siitä FB:lle on suomalainen ja siinä ovat mukana kaikki  isot ja vanhat puolueet. Persut yritetään kaikin tavoin eristää suomalaisesta politiikasta ja siihen käytetään kaikki mahdolliset keinot. Loan heitto ja somen sulkeminen persuilta on vakava yritys tuhota demokratia Suomesta.

EU kuppaa suomalaisten rahat

EU on perustettu tähtäimenä liittovaltio. Liittovaltiossa on vain yksi budjetti ja yksi valtiovarainministeri, joka kerää verot osavaltioilta, kuten Suomelta ja jakaa ne kysymättä suomalaisilta mitään.

Suomi, joka on pieni pohjoinen osavaltio EU:n liittovaltiossa ei paljoa kiinnosta Brysselin byrokraatteja, joka näivettyy ja painuu vähitellen unholaan.

Isämme ja isoisämme tekivät turhaan suuria uhrauksia taistellessaan ylivoimaa vastaan itsenäisyytemme puolesta vuosina 1939-45. Nykyiset ahneet pääosin kokoomuslaiset varakkaat pärjäävät joten kuten ahneutensa turvin, unohtaen historian opetukset.

EU:ta ja Neuvostoliittoa on verrattu toisiinsa. Vertaus on paikallaan, sillä molemmissa rahanahneet vallanhimoiset yksilöt sortavat kansaa ennen hieman brutaalimmin, kuin nykyään, mutta yhtä röyhkeällä ja säälimättömällä tavalla.

Vanhusten ja nuorten asiat tärkeimmiksi vaaliteemoiksi

Nyt kun on päästy joulun pyhistä ja alkaa arki, niin nyt myös alkaa vaalitaistelu kiihtyä. Vaaleihin on aikaa kolme kukautta ja sinä aikana käydään monia keskusteluja ja väittelyjä sekä vaaltenttejä tv:ssä, radiossa ja lehtien palstoilla. Some tullenee näyttelemään entistä suurempaa roolia vaalikamppailussa.

Mistä sitten keskustellaan?

”Sote-kysymykset voivat nousta keväällä uudelleen poliittisen keskustelun keskiöön. sillä sairaiden ja vanhusten hoito sekä nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen ovat suomalaisten mukaan huhtikuun eduskuntavaalien tärkeimmät asiat.

Tämä käy ilmi KAKS-Kunnallisalan kehittämissäätiön sunnuntaina julkistetusta kyselystä, jossa kansalaiset valitsivat 47 asian listalta itselleen tärkeimmät eduskuntavaaliteemat.

Viime aikoina paljon julkisuutta saaneen ilmastonmuutoksen on ennustettu nousevan ratkaisevaan osaan eduskuntavaaleissa.

Tämän kyselyn perusteella ilmastonmuutos on kansalaisille yhdeksänneksi tärkein vaaliteema.” Turun Sanomat

Huomion arvoista on, että ilmastomuutokset ovat vasta yhdeksännellä  sijalla kansalaisten mielestä. Se kertoo, että kansalaiset ovat järkevämpiä, kuin Sipilän hallitus, joka on nostanut ilmastoasiat ykköseksi. Mutta Sipilän tarkoitus onkin vain ilmastoasioilla peittää kaikki säästöpäätöksensä ja muut ikävät asiat se alle.

Vanhusten asia onkin noussut tärkeimmäksi vaaliteemaksi. Vanhuksia on Suomessa yli  miljoonan eli n. 25 % koko väestöstä. Vanhusten hoidosta on puhuttu paljon viime vuosina, mutta tilanne on vain pahentunut.

Suomessa vanhukset ovat päättäjille vain kustannuskysymys ei inhimillisyyskysymys. Suomessa ei vanhuksilla ole ihmisoikeuksia, vaikka Suomi on liittynyt YK:n ihmisoikeusjulistukseen. Liian moni vanhus on syrjäytynyt, kun hoito on täysin retuperällä.

Nyt rakennetaan Turussa kahta suurta tehostetun hoitoasumisen taloa, johon sijoitetaan pienistä viihtyisistä palvelutaloista monta sataa monin tavoin sairasta vanhusta. Siellä heitä ”hoidetaan” ikään kuin liukuhihnalla tehtaassa, jossa puuttuu kaikki inhimillisyys.

Kaikki vanhustenhoidossa lähtee päättäjien asenteista, joka heijastuu koko kansaan. Nykyään se asenne on hyvin kielteinen. Vanhukset nähdään Suomessa vain kustannuksena ja rasituksena, kun vanhukset todellisuudessa ovat voimavara yhteiskunnalle.

Kuinka moni vanhus toimii esim. lastenlastensa päivähoitajina? Kuinka paljon vanhukset maksavat veroja ja ovat kartuttamassa kansantuloa? Kuinka paljon vanhukset voisivat antaa kokemuksiaan elämästä ja työuristaan, jos niitä vain haluttaisiin hyödyntää?

Eivät kaikki vanhukset ole muistisairaita, kuten nuoremmat usein luulevat. Toki heitäkin on, mutta heidän osuus vanhuksista on pieni. Meitä psyykkisesti viriilejä vanhuksia on paljon, jotka voisivat olla hyödyksi monessa asiassa, jos heille vain annettaisiin mahdollisuus.

Vanhuksiin suhtaudutaan Suomessaa nuivasti alkaen ylimmistä päättäjistä. Meitä syrjitään ja suoranaista ikärasismia esiintyy paljon.

Kun nyt on oiken tutkittua tietoa siitä, mistä kansa haluaa keskusteltavan eduskuntavaaleissa, niin toivottavasti myös vanhukset pääsevät mukaan keskusteluihin.

Onko Suomi nyt kunnossa, kuten Sipilä lupasi?

Vaalikausi lähenee loppuaan. Seuraavat eduskuntavaalit ovat 14.4 2019 eli n. kolmen kuukauden kuluttua. Sipilän hallituksella ei ole enää aikaa tehdä mitään suuria uudistuksia, kun vaalitaistelukin vie paljon aikaa poliitikoilta.

Näin ollen jo nyt voidaan arvioida tuliko Suomi kuntoon, kuten Sipilän johtama Kepu lupasi. Sipilä sanoi jopa, että ”tulos tai ulos” eli jos ei tuloksia tule, niin hallitus eroaa.

Ensimmäinen hallituksen kärkihanke yhteiskuntasopimus meni reisille. Saatiin vaan riisuttu tupo eli kiky, jossa alennettiin naisten palkkoja ja muuta ikävää. Ja se kikykin saatiin vasta, kun Sipilä oli uhannut ja pelotellut ammattiliitot laatimalla lait, joila asiat hoidetaan.

Toinen iso kärkihanke oli uudistaa sosiaali -ja terveydenhuolto Suomessa eli sote. Sote ei ole vieläkään valmis, vaikka Sipilän hallitus on pakertanut asian kimpussa jo melkein neljä vuotta. Jos sotelait saadaan hyväksyttyä vielä tällä vaalikaudella, niin sen toteutus jää  seuraaville vaalikausille ja erikoisesti seuraavalle hallitukselle. Kepu ja Kokoomus eivät näin ollen voi paljoakaan vaikuttaa soten  toteutukseen, jos ei jompi kumpi ole seuraavassa hallituksessa. Siis lyhyesti sanottuna toinenkin kärkihanke meni ainakin osittain reisille.

Mitä on tapahtunut talousrintamalla Sipilän valtakaudella. Hallitus teetti tutkimuksen asiasta ja ainakin se on tutkimuksessa todettu, että opiskelijat, eläkeläiset ja työttömät ovat suuria häviäjiä, koskaa heidän tulojaan on leikattu eniten. Siis kaikkein huono-osaisimmilta leikattiin ja annettiin rikkaille ja maahanmuuttajille.

Maahanmuutto on ollut Sipilän hallitukselle tosivaikeaa. Maassamme liikkuu ja lymyää noin 10.000 paperitonta elintasopakolaista, joita hallitus ei ole pystynyt toimittamaan pois maasta, kuten pitäisi. Maahanmuuttajien rikostilastot kertovat omaa kieltään siitä, että kansalaiset ovat peloissaan ja turvattomia, kun samaan aikaan poliisien määrää on vähennetty. Maahanmuuttoasiat ovat hallituksella pahoin hukassa ja voidaankin kysyä, onko sisäministeri Mykkänen (kok) tervejärkinen, kun  hän haluaa tuoda lisää maahanmuuttajia, vaikka tilanne on Suomessa siltä osin täysin rempallaan?

Eläkeläisenä ja näin ruohonjuuritasolta voi siis hyvin sanoa, että Sipilän hallitus on epäonnistunut surkeasti ja olisi pitänyt erota jo aikoja sitten.

Toivottavasti kansa antaa tuomionsa Kokoomukselle ja Kepulle ensi huhtikuun 14 päivänä.

Nimi on enne

Rinne on nimi, mutta rinne on myös maaston muodestelma.

SDP nokkamies Antti Rinne, joka nyt juuri makaa sairaalassa keuhkokuumeessa jossain Espanjassa, on kovasti pyrkimässä rinnettä ylös pääministeriksi ensi kevään vaalien jälkeen.

Mutta kuten tiedetään rinnettä pitkin voi myös painua alaspäin. Itseasiassa alaspäin rinnettä pääsee helpommin, kuin ylöspäin.

Voi siis käydä niin, että Rinne alkaakin vaalien lähestyessä pudota rinnettä alaspäin ja pääministerin palli jää saamatta.

SDP:n kannanotot viime aikoina eivät lupaa lisää kannatusta päinvastoi. Esim. Suomen eliitin ympäristöohjelma maksaa paljon rahaa ja aiheuttaa teollisuustyöpaikkojen menetyksiä. Duunarit, SDP peruskannattajat eivät hyvällä seuraa demareiden intoa ympäristöasioissa. Sitäpaitsi Suomen osuus iliman pilluusta koko maapallolla on vain hyttysen paskan verran Itämeressä. Siksi ei Suomen kannattaisi liikaa intoilla, ikään kuin  me ratkaisisimme koko maapallon ilmasto-ongelmat.

Sipilän käynnistämä ilmastohössötys on vain yritys muuttaa vaalikeskustelut iliman pilluuseen ja siten painaa unohduksiin kaikki vittumaiset säästöt ja duunareiden kyykytykset sekä tietty maahanmuuttopolitiikka, joka maksaa meille veronmaksajille aina vaan enemmän. Ensi vuonna ei yksi miljardi riitä, jos Mykkäsen toive toteutuu voi maksaa kaksikin miljardia. Se on  pois kantasuomalaisten hyvinvoinnista.

Mykkänen vaikenee. Nimi on enne.