Teloitettujen päitä leikattiin irti, kuolleita lapsia pinossa – Tutkija: Hennala oli keskitysleiri, jossa oli naisvihaa ja rodunjalostusta
Päivän uutisointia.
Hennala, jossa olen palvellutkin, sisältää surullisen luvun itsenäisyytemme alkutaipaleelta. Hyvin tunnen tämän kasarmin tiiliseinän, jonka juurelle monen ihmisen elämä sammui, naisten ja lastenkin.
Ns takakasarmilla vieläkin näkyy joukkohautojen kumpuja, siksi paljon sinne teloitettuja haudattiin. Mitään muistomerkkiä siellä muuten ei ole kuten on esim Draksvikissa, Santahaminassa, jne.
Hetkenä, jolloin Suomi pitkän, vaikean taistelun jälkeen on täysin riippumattomana valtakuntana ja ulkovaltojen tunnustamana astunut vapaitten valtioitten joukkoon, on Suomen vasta saavutettu itsenäisyys laajan valtiopetosyrityksen kautta joutunut mitä uhkaavimman vaaran alaiseksi.
Jo kauan salaa toimineet anarkistiset ainekset ovat järjettömässä rikollisuudessa katsoneet ajankohdan sopivaksi ase kädessä nousta laillista yhteiskuntajärjestystä ja korkeinta valtaa pitävää kansan eduskuntaa vastaan.
Helsingissä on sosialidemokratisen puolueen johto anarkististen punakaartilaisjärjestöjen kautta ryhtynyt mitä rikollisimpiin toimiin. Aseellisella väkivallalla on Suomen Eduskunta ja sen asettama hallitus estetty toimimasta. Väkivaltaista vallankaappausta yritetään. Kansakunnan itsemääräämisoikeus uhataan hävittää. Tämä teko suoritetaan maahamme sijoitetun venäläisen sotaväen avulla. Huolimatta yhä uudistetuista lupauksistaan lähteä maastamme ja olla sekaantumatta Suomen asioihin on tämä kuriton sotaväki päinvastoin ryhtynyt Suomen itsenäisyyttä syvästi loukkaaviin rikollisiin tekoihin.
Kansamme elämää uhataan. Tulevaisuutemme kansakuntana on vaarassa.
Suomen Senaatin päätöksen mukaisesti ovat allekirjoittaneet Senaatin jäsenet asettuneet Vaasan kaupunkiin ylläpitämään hallitusvaltaa. Ryhtyessämme nyt vaikeaa tehtäväämme suorittamaan, kehoitamme täten kaikkia maan virkamiehiä, viranomaisia ja kansalaisia alistumaan niihin määräyksiin, joita tänne nyt asettunut Senaatti maan ainoana laillisena Eduskunnan valitsemana ja valtuuttamana sekä sille vastuunalaisena Suomen hallituksena antaa.
Suomen kaikkien puolustusvoimien korkeimman ylipäällikkyyden on Senaatti, vielä Helsingissä ollessaan, uskonut kenraali Gustaf Mannerheim’ille. Hänen käskyjään ja määräyksiään on kaikkien virkamiesten ja kansalaisten ehdottomasti ja viipymättä noudatettava, niin kauan kuin sotilaallista toimintaa jatkuu.
Kansalliset suojeluskunnat, jotka muutaman päivän kuluessa ovat jalon isänmaallisen hengen elähyttäminä puhdistaneet suuren osan maata venäläisestä sotaväestä, tarkoittavat kansamme vapauden lopullista saavuttamista, kotien rauhan turvaamista sekä laillisen järjestyksen ja Eduskunnan oikeuksien entiselleen palauttamista.
Käskemme täten kaikkia viranomaisia tukemaan ja auttamaan näitä järjestöjä ja kehoitamme kaikkia isänmaataan ja sen vapautta rakastavia kansalaisia tekemään kaiken voitavansa suojeluskuntien, tämän vapaaehtoisen kansallisen puolustuslaitoksen työn helpottamiseksi.
Kaikki asestetut järjestöt, jotka eivät empimättä alistu Ylipäällikön käskyihin, kielletään. Jokainen yritys asein vastustaa järjestyksen palauttamista varten hallituksen alaisina toimivia suojeluskuntia ja puolustuslaitokseen kuuluvia henkilöitä, katsotaan maanpetokseksi ja kukistetaan maanpuolustuslaitosta vastaan sota-aikana tehtynä rikoksena.
Samalla kun Hallitus täten kutsuu Suomen kansalaisia jaloon, uhrautuvaan taisteluun maamme ja kansamme vapauden puolesta, vakuutetaan jokaiselle lainkuuliaiselle kansalaiselle säätyyn tai puolueeseen katsomatta täysi lain turva.
Eversti Hjalmarson antoi joukkojensa pääosan levätä rikkoen saamaansa hyökkäyskäskyä.
Hjalmarsonin joukot olivat valloittaneet Kurun ja hän oli luvannut väsyneille joukoilleen lepopäivän. Saattoi hyvinkin olla oikea ratkaisu olla rikkomatta lupaustaan ja sen sijaan rikkoa saamaansa hyökkäyskäskyä. Toki Hjalmarson teetti valmisteluja, että Muroleeseen voidaan hyökätä täysin voimin 19.3.1918 aamulla. Siltä varalta, että vihollinen olisi poistunut Muroleesta tai vetäytyisi vapaaehtoisesti Malmbergin tykistön tykkitulen tieltä Hjalmarson lähetti Snellmanin kolmen johdossaan olevan komppanian kanssa Muroletta vastaan.
”Snellman hyökkäsi klo 1,30 ip. kolmine komppanioineen Karjulasta Muroletta vastaan. Johtaen henkilökohtaisesti etupartiota lähestyi hän hieman varomattomasti maastoa, missä vihollinen edellisenä iltana oli pysähdyttänyt Åströmin. Siellä laski vihollinen hänet aivan lähelle itseään ja avasi sitten äkkiä tulen. Snellman itse jäi vahingoittumattomaksi; muut partiossa olleet kaatuivat tai haavoittuivat. Vihollinen oli siis paikallaan, ja sen asema havaittiin erinomaisen vahvaksi. Sitä puolusti, mikä sittemmin kävi ilmi, 60 venäläistä kahden konekiväärin kera. Tätä asemaa vastaan ei Snellman, jolla ei ollut konekivääriä ja joka huonosti tunsi miehistönsä, katsonut voivansa mitään. Hän rajoitti sen vuoksi toimintansa tarmokkaaseen tiedusteluun ja sijoitti illan tullen pienen voimansa niin hyvin kuin taisi erääseen metsästyshuvilaan ja muutamiin muihin taloihin läheisyydessä.”[i]
”Walleniuksen ryhmässä ei maaliskuun 18 p:nä tapahtunut mitään mainittavaa. Kun Hjalmarson ei vallannut Muroletta, jatkoi Wallenius edelleen tiedustelutoimintaa eteläänpäin.”[ii]
Vilppulan ja Mäntän joukot valtaavat Lylyn
”Stjernchantzin ja Väinönheimon yhteisestä hyökkäyksestä Pynnöstä vastaan maaliskuun 18 p:nä tuli, koska punaiset yöllä olivat paenneet koko Lylyn pohjoispuolella olevalta alueelta, isku tyhjään ilmaan.
Kun Stjernchantz noin klo 7,30 ap., tapaamatta merkkiäkään vihollisesta, oli saapunut Pynnöseen, pysähtyi hän sinne odottamaan lähempiä määräyksiä. Samaan aikaan oli Väinönheimo edetessään etelästä käsin päässyt selville, että vihollisia ei ollut näillä seuduilla, kun sitävastoin Lylyä piti hallussaan 300-400 miestä, joilla oli useita konekivääreitä ja pari tykkiä. Kun hän oli tästä tiedottanut ryhmän päällikölle, teki hän täyskäännöksen ja marssi Lylyä vastaan. Täten suureni yhä enemmän välimatka näiden molempien, yhteistoimintaan toistensa kanssa osoitettujen osastojen välillä, ja kului tunteja, ennenkuin asema selvisi, niin että ryhmän päällikkö saattoi puuttua asiaan.
Klo 11 ap. antoi eversti Wetzer kuitenkin Stjernchantzille määräyksen etsiä Väinönheimo ja yhdessä tämän kanssa hyökätä Lylyä vastaan, joka oli valloitettava mitä pikimmin. Samanaikaisesti asetettiin 7. komppania, joka junalla lähetettiin Vilppulasta, Stjernchantzin käytettäväksi. Kun tämä sen johdosta oli pannut komppaniansa marssimaan maantietä pitkin ja antanut Ahlforsin patterin, joka oli seurannut etenemistä, asettua asemaan Sankilan luona, ratsasti hän edeltäpäin etsimään Väinönheimoa. Noin 4-5 km:n päässä Lylystä pohjoiseen kohtasivat molemmat päälliköt toisensa; täällä oli Väinönheimo pysähtynyt saadakseen yhteyden Ellilän komppanian kanssa, joka oli jätetty Kolokulmaan.
Stjernchantz otti nyt johdon, ja yhteinen suunnitelma hyökkäystä varten Lylyä vastaan laadittiin. Molemmat krenatöörikomppaniat saivat poiketa maantieltä ja edetä rataa pitkin, Väinönheimon molempien komppanioiden jatkaessa matkaa maanteitse; Ellilä lähetettiin Liesjärven yli Hulipasjärven itäpuolitse Autionmaata vastaan.
Klo 3 aikaan alkoi taistelu rautatienasemasta. Krenatöörien tunkiessa sinne suoraan rataa myöten kehitti Väinönheimo 6. komppaniansa sekä konekiväärin lännestä päin, valtasi työväenyhdistyksen talon noin klo 5,30 ip. Valkoisten tappiot olivat pienet. Asemalta otettiin huomattava saalis, m.m. yksi tykki.
Samaan aikaan kuin tämä tapahtui, oli Väinönheimon 4. komppania lähetetty maantietä myöten Juupaa vastaan ja onnellisesti päässyt yhteistoimintaan Ellilän kanssa. Tämä oli Autionmaasta karkoittanut noin 80 punaista. Kun nämä nyt Hulipasjärven jäitse pakenivat länteen päin, joutuivat he suoraan 4. komppanian syliin. Pakenevien hevoset ammuttiin, kaksi konekivääriä vallattiin, ja vihollinen hajaantui suurin tappioin. Oli pilkkopimeä, ennenkuin taistelu päättyi.”[iii]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925
[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 187-190
[ii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 191
[iii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 192-194
Kun demarit Paavo Lipposen valtakaudella siirtyi selvästi oikealle, meni jopa ohi Kokoomuksen oikealta joissan asioissa, niin demarien peruskannatajat kaikkosivat puolueesta. Silloin oli hyvä vaihtoehto tarjolla nimittäin persut, joka oli ennen ensimmäistä jytkyä vielä uskottava ”työväen puolue”. Jytkyjen myötä sitten paljastui persujen (lue Timo Soini) todelliset kasvot, vallanhalu ja halu päästä hallitukseen vaikka pettämällä kaikki vaalilupauksensa.
Nyt on demarit taas se puolue, joka edustaa palkansaajia ja vähäosaisia. Mutta ei pidä olla sinisilmäinen ja luulla, että demarit ovat sitä, jos pääsevät vaalien jälkeen taas halllitukseen. Viimeisin kannatusmittaus on Hesarin teettämä ja siinä demarit ovat Kokoomuksen kanssa kärjessä. Oppositiopolitiikka puree. Oppositiossa on helppo hankkia kannatusta, mutta kokemus on opettanut meidät äänestäjät siihen, että hallituksessa jokainen puolue joutuu tekemään kompromisseja ja siten pettämään vaalilupauksiaan.
Moni entinen demarien kannattaja fundeeraa nyt, pitäisikö palata takaisin demareiden kannattajaksi nyt, kun demarit ovat palaneet juurilleen Mooses Lipposen erämaavaelluksen jälkeen? Tuhannen taalan ksymys on, voiko demareihin nyt luottaa, että he myös hallituksessa toimivat siten, kuin ovat puhuneet oppositiossa? Ymmärrettävää tietty on, että jos ja kun joudutaan hallituksessa tekemään kompromissejä, niin niistä kerrotaan avoimesti myös äänestäjille. Toisaalta puolueella pitää olla myös kanttia puolustaa omia tavoitteitaan hallituksessa.
Nyt on edessä oppositiolla suuri taistelu soten kaatamiseksi tai ainakin muuttamiseksi niin, että se vastaa mm. asiantuntijoiden mielipiteitä. Siinä taistelussa on demarit paljon vartijana, sillä kansa katsoo nyt demareihin.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005608248.html
Tänään seuraamme vaalien tulosta ja hiljaa uskomme parhaan ehdokkaan voittavan.
– Meilläkin oli vaalit ja joukko muita ehdokkaita ihan muodon vuoksi.
Samoin oli Kekkosen kaudella ja viimeistä valintaa ei tavinnut edes äänestää.
– Nyt naapurin ykkösehdokkaan ei tarvinnut pitää viimehetken palopuhetta.
Nähtäväksi jää äänestysprosentti?
– Tulevia toimia saamme seurata tahdomme tai emme eli mikä on hänen tulevan kauden
pääpointti?
Nykyinen ”perus-Ukraina” on itse asiassa väestöllisesti, maantieteelli- sesti, tuotannollisesti ja historiallisesti Euroopan yhdenmukaisimpia valtiota, vaikka historia onkin ollut värikäs ja alue on ollut kolmen val- tapiirin: Iso-Venäjän, Puolan(-Liettuan) ja Itävallan poliittisten intressien kohteena. Poikkeuksen tähän homogeenisuuteen teki kaksi lähisukuis- ta kieltä, mutta nekään eivät olleet tiukan alueellisesti jakaantuneita. Samoin suuret vähemmistökansat jakautuivat koko maan.
.
Neuvostoliitossa Ukrainaan ympättiin kuitenkin kaksi aluetta, Krim ja Karpaattien länsipuolella sijaitseva Taka-Karpatia, joilla ei ollut juuri mi- tään tekemistä perus-Ukrainan kanssa: niiden väestö oli täysin eri pe- rua, luonnonolot ja elinkeinot täysin erilaiset, ja ne olivat kuuluneet his- toriallisesti muihin kulttuuripiireihin, niissä oli ollut erilaiset yhteiskunta- järjestelmät ja vähemmistökansat, joita ei ollut muualla Ukrainassa. Ne olivat useinkin olleet Ukrainan ”yläpuolella” kulttuurisesti.
Ruteenit ovat kieleltään itäslaavilaistuneista länsibalttilaia galindeja, joka oli muinaisten balttipreussulaisten ryhmä, joka välitti talousellisesti ja kulttuurusesti Kreikan ja länsi-Euroopan pakanoiden välillä.
Tässä Wikissä ruteenien määränä on ilmeisesti sellaiset kotka ilmoitta- vat itsepintaisesti itsensä nimenomaan ruteeneiksi eivätkä ukrainalai- siksi, sillä ruteenijärjetöt ilmoittavat ainakin 20-kertaisia määriä (yhteensä eri maissa).
Taka-Karpatian alueen väestö äidinkielen mukaan Ukrainan vuoden 2001 väestönlaskennassa. Sinisellä ukrainankieliset (mukaan lukien ruteeninkieliset), punaisella unkarinkieliset ja vihreällä romaniankieliset.
”The congress has set a task to seek recognition of results of the referendum held in 1991,” Ruthenians’ leader Pyotr Getsko said.
KIEV, March 15. /TASS/. Ruthenians of the Trans Carpathian region in Ukraine demand to recognise them as a separate nationality and to be granted a status of autonomy through a dialogue with Kiev, Ruthenians’ leader Pyotr Getsko told TASS on Saturday.
”There has been an event and the decision has been made,” Getsko said. ”The congress decisions have set a task – to demand recognition of the Ruthenians as a separate nationality and to demand through a dialogue that results of the referendum on an autonomy status held in 1991 be implemented. It has not been before but now the direction is towards dialogue and not confrontation.”
”The congress has set a task to seek recognition of results of the referendum held in 1991,” Getsko said.
A congress of Ruthenian organisations in Transcarpathia approved on Saturday a decision to demand from the Ukrainian authorities the recognition of the Ruthenian nationality along with Subcarpathian Rus’ autonomy through a dialogue with Kiev.
”The most significant goal of the Coordination Council is to open and intensify the dialogue with Kiev governmental agencies in order to take a de- cision on possible recognition of the results of referendum held in Transcarpathia in 1991 when 80% of the population actually voted in favour of granting the region a status of autonomy,” says the statement adopted at the congress.
The Ruthenians are East Slavic people, with the population from 1.5 to four million, out of whom the major part reside in Ukraine’s Trans Carpathian region. The name is a Latinized form of the word Russian and the term Little Russians may be also applied to them.
Carpathian Ruthenia (Subcarpathian Rus) was registered as an object of international law in the Treaty of Saint-Germain-en-Laye in 1919.
After the World War II, in 1945, it was abolished and absorbed by Ukraine, then part of the Soviet Union.
In the past 20 years after the collapse of the Soviet Union the Ruthe- nians have been seeking from the Ukrainian government to grant them a status of autonomy and to recognise them as a separate nationality. ”
Russia’s Defense Ministry says “US instructors” are training militants to stage false flag chemical attacks in south Syria. The incidents are said to be a pretext for airstrikes on Syrian government troops and infrastructure.
.
“We have reliable information at our disposal that US instructors have trained a number of militant groups in the vicinity of the town of At-Tanf, to stage provocations involving chemical warfare agents in southern Syria,” Russian General Staff spokesman General Sergey Rudskoy said at a news briefing on Saturday.
“Early in March, the saboteur groups were deployed to the southern de-escalation zone to the city of Deraa, where the units of the so-called Free Syrian Army are stationed.”
“They are preparing a series of chemical munitions explosions. This fact will be used to blame the government forces. The components to produce chemical munitions have been already delivered to the southern de-escalation zone under the guise of humanitarian convoys of a number of NGOs.”
The planned provocations will be widely covered in the Western media and will ultimately be used as a pretext by the US-led coalition to launch strikes on Syria, Rudskoy warned.
“The provocations will be used as a pretext by the United States and its allies to launch strikes on military and government infrastructure in Syria,” the official stated.
“We’re registering the signs of the preparations for the possible strikes. Strike groups of the cruise missile carriers have been formed in the east of the Mediterranean Sea, Persian Gulf and Red Sea.”
Another false flag chemical attack is being prepared in the province of Idlib by the “Al-Nusra Front terrorist group, in coordination with the White Helmets,” Rudskoy warned. The militants have already received 20 containers of chlorine to stage the incident, he said.
The US military has dismissed the accusations raised by the Russian Defence Ministry. Pentagon spokesman Adrian Rankine-Galloway described Rudskoy’s statement as “extremely absurd,” RIA Novosti reported.
Moscow and Damascus have repeatedly warned about upcoming chemical provocations, and have highlighted that banned warfare agents have been used by the militants. Earlier this week, Syrian government forces reportedly captured a well-equipped chemical laboratory in Eastern Ghouta. Footage from the facility has been published by the SANA news agency. The installation contained modern industrial-grade hardware of foreign origins, large amounts of chemical substances as well as crude homemade munitions ad their parts. ”
Arabiliitossa ei tosiaankaan aina kauheasti ole järki päätä pakottanut…
Syyrian opposition edustajat ovat ottaneet Syyrialle kuuluvan paikan Arabiliiton kokouksessa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun oppositio edustaa kokouksessa Syyriaa.
Syyrian opposition nelihenkisen ryhmän johdossa on Mouaz al-Khatib.
Arabiliiton kokous alkoi tänään Dohassa Qatarissa.
Qatarin emiiri, sheikki Hamad bin Khalifa al Thani on kehottanut muita osallistujamaita ottamaan oppositiojohtajat vastaan Syyrian virallisina edustajina.
Sweden: White Helmets Slaughtered Kids In Fake Gas Attack
April 9, 2017 Sean Adl-Tabatabai Conspiracies 11
Swedish Doctors for Human Rights say they have found evidence that the chemical attack on Syrian civilians on Tuesday was a ‘false flag’ carried out by the White Helmets.
The doctors say that videos purporting to show an alleged attack by Syrian government forces are counterfeit, and that the subsequent “rescue” by the Al-Qaeda affiliated White Helmets was actually a covert slaughter of civilians.
On first analysis, it looked as though the doctors working on the child assumed he was already dead.
However, after broader investigation, our team ascertained that the boy was unconscious from an overdose of opiates. The video shows the child receiving injections in his chest, perhaps in the area of the heart and was eventually killed while a clearly fake adrenaline injection was administered.
This was a murder.
The doctors determined in its analysis:
• The video should be life-saving measures after a chemical attack with chlorine gas [now claimed to be Sarin-not possible], including injection of adrenaline via syringe with a long needle into the heart of an infant. In no way were treatments correctly given for any potential chemical agent.
• The handling and treatment of the child was done in a manner that was careless, dangerous and likely to cause serious harm.
• Most telling is the fake repeated shots of adrenalin, supposedly into the heart. The medical personnel, and I think we can safely call them actors at this point, failed to push the plunger on the needle. Thus, the contents of the syringe were never injected as is clearly visible in the video itself.
• The visible diagnosis by a team of actual medical experts, based on what is observed in the video, indicates that the child was suffering from an injection of opiates and was likely dying of an overdose. There is no evidence of any other agent, chemical or otherwise.
• None of the children in the videos showed any sign of being a victim of a chemical attack. From an earlier video by the White Helmets:
• It was clear that the faked injection with the long needle administered through the stitches murdered the child in the video. This was a purposeful killing staged to appear as medical treatment.
• Behind the fake translation of the videos, the actual Arabic included stage directions for positioning the child for the video, not for medical treatment.
This was followed by more macabre discoveries in the videos not seen initially in the article White Helmets Movie: Updated Evidence from Swedish Doctors Confirm Fake Life Saving Practices Injure Children.
The collective findings of the Swedish doctors [swedhr] with regard to the propaganda and fakery by al-Qaeda in Syria: (Al Nusra) are in line with the findings of leading German and International Scientists for Syria War.
Muistan hyvin tapauksen armeija-ajalta, kun oltiin viikko metsässä. Yöllä puolijoukkueteltassa eräs alokas herätti luutnantin kipinävuoroon, kun ei tiennyt, ettei upseereita herätetä pitämään kipinää.
No. Tuo luutnantti kuitenkin piti tunnin kipinävuoron ja sen jälkeen herätti vieressään nukkuneen alikersantin.
Alikessu karjaisi vihaisena: – Kato vähän mitä mulla on tässä! näyttäen sormellaan kaulusmerkkejään……Ennenkuin tajusi, että herättäjä oli luutnantti.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005607471.html
–
Mitä ruotsi edellä sitä Suomi perässä.
Nyt olisi aika tehdä samoin, eli kieltää ruotsinkielen puhuminen
ja lopettaa virkamiespaikkojen etuoikeuden ruotsinkielen osaajilta.
Syyrian oppositio otti paikan Arabiliiton kokouksessa
Oppositioryhmää johtaa islamisti Mouaz al-Khatib.
26.3.2013 klo 12:03päivitetty 26.3.2013 klo 12:08
Syyrian opposition edustajat ovat ottaneet Syyrialle kuuluvan paikan Arabiliiton kokouksessa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun oppositio edustaa kokouksessa Syyriaa.
Syyrian opposition nelihenkisen ryhmän johdossa on Mouaz al-Khatib.
Arabiliiton kokous alkoi tänään Dohassa Qatarissa.
Qatarin emiiri, sheikki Hamad bin Khalifa al Thani on kehottanut muita osallistujamaita ottamaan oppositiojohtajat vastaan Syyrian virallisina edustajina.
Lähteet: AP, Reuters
http://yournewswire.com/sweden-white-helmets-gas-attack/
Sweden: White Helmets Slaughtered Kids In Fake Gas Attack
April 9, 2017 Sean Adl-Tabatabai Conspiracies 11
Swedish Doctors for Human Rights say they have found evidence that the chemical attack on Syrian civilians on Tuesday was a ‘false flag’ carried out by the White Helmets.
The doctors say that videos purporting to show an alleged attack by Syrian government forces are counterfeit, and that the subsequent “rescue” by the Al-Qaeda affiliated White Helmets was actually a covert slaughter of civilians.
On first analysis, it looked as though the doctors working on the child assumed he was already dead.
However, after broader investigation, our team ascertained that the boy was unconscious from an overdose of opiates. The video shows the child receiving injections in his chest, perhaps in the area of the heart and was eventually killed while a clearly fake adrenaline injection was administered.
This was a murder.
The doctors determined in its analysis:
• The video should be life-saving measures after a chemical attack with chlorine gas [now claimed to be Sarin-not possible], including injection of adrenaline via syringe with a long needle into the heart of an infant. In no way were treatments correctly given for any potential chemical agent.
• The handling and treatment of the child was done in a manner that was careless, dangerous and likely to cause serious harm.
• Most telling is the fake repeated shots of adrenalin, supposedly into the heart. The medical personnel, and I think we can safely call them actors at this point, failed to push the plunger on the needle. Thus, the contents of the syringe were never injected as is clearly visible in the video itself.
• The visible diagnosis by a team of actual medical experts, based on what is observed in the video, indicates that the child was suffering from an injection of opiates and was likely dying of an overdose. There is no evidence of any other agent, chemical or otherwise.
• None of the children in the videos showed any sign of being a victim of a chemical attack. From an earlier video by the White Helmets:
• It was clear that the faked injection with the long needle administered through the stitches murdered the child in the video. This was a purposeful killing staged to appear as medical treatment.
• Behind the fake translation of the videos, the actual Arabic included stage directions for positioning the child for the video, not for medical treatment.
This was followed by more macabre discoveries in the videos not seen initially in the article White Helmets Movie: Updated Evidence from Swedish Doctors Confirm Fake Life Saving Practices Injure Children.
The collective findings of the Swedish doctors [swedhr] with regard to the propaganda and fakery by al-Qaeda in Syria: (Al Nusra) are in line with the findings of leading German and International Scientists for Syria War.
***
https://www.youtube.com/watch?v=rIA_dNkscsw
Syria False flag – Admiral Lord West Casts Doubt on Syria Attack Intelligence – BBC NEWS 16/04/2018