Tänään on ratkaiseva päivä soten valinnanvapaudella

Tänään kuulee eduskunnan perustuslakivaliokunta asiantuntijoita valintavapausesityksestä.

Tänään tuli myös uutinen, että hallitus aikoo sijoittaa 100 miljoonaa euroa valinnanvapauskokeiluihin, vaikka lakia ei ole vielä hyväksytty. Miten hallitus voi näin mennä asioiden edelle? Yleensä ensin lait hyväksytään eduskunnassa ja vasta sitten alkaa lakien täytääntöönpano. Hallitus menee ikään kuin perse edellä puuhun.

Hallituksella on kiire saada sote ja maakuntauudistus toimimaan. Vaalikausi lähenee jo loppua ja seuraavien vaalien valmistelu on jo puolueissa kovassa vauhdissa.

Jos valinnanvapauslakiehdotus tulee taas tyrmätyksi perustuslakivaliokunnassa tai jos siihen vaaditaan tuntuvia muutoksia, niin mitä sitten? Kaikki taloudelliset ja henkiset panokset, joita hallitus on jo nyt tehnyt uudistusten hyväksi valuvat hiekkaan.

Paras ratkaisu olisi, kun sote -ja maakuntauudistus siirrettäisiin yli vaalien ja muodostettaisiin parlamentaarinen komitea valmistelemaan sitä. Nythän suurta uudistusta on valmistellut vain Kokoomus ja Kepu sekä äänettömänä yhtiömiehenä siniset.

Pääsiäisen paskamaisin juttu

Tällainen uutinen Ylen verkkosivuilla pisti silmääni.

Iskikö pääsiäisenä ähky? Näin saat suolen toimimaan oikein

Kakkaaminen jos mikä on niin helppoa, että lapsikin sen osaa – paitsi että ei aina osaa.

On se hyvä asia, että Yle pitää huolen kansalaisten hyvinvoinnista tälläkin tavoin. Jokainenhan meistä on joskus kärsinyt ähkystä ja se ei ole kivaa. Onneksi mämmin syönti kohtuudella auttaa ähkyyn, sillä mämmissä on paljon  kuituja. Sitä paitsi mämmi on pirun hyvää ja se on myös perinneruoka.

Paavi on puhunut

Ylen verkkosivut:  Paavin mukaan maailma on itsekäs: ”Nuoret, sairaat ja vanhat on syrjäytetty”.

Paavi puhuu asiaa. Näinhän on käynyt mm. Suomessa. Nuorten syrjäytymisestä asetti pääministeri Sipilä selvitysryhmän, vaikka olisi pitänyt ryhtyä toimenpiteisiin syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Yleensä on hallituksilla tapana panna asiat komiteoihin, kun halutaan osoittaa kansalaisille, että jottain tehdään ongelmien korjaamiseksi. Mutta itse toimenpiteet puuttuvat.

Sairaat on myös unohdettu tyystin mm. sote-esityksessä. Paljon tärkeämpää, kuin sairaaat on Kepulle maakuntahallinto ja valta sen avulla ja Kokomukselle valinnanvapaus, jotta yksityiset lääkärifirmat pääsisivät verorahoihin käsiksi.

Vanhat on myös tyystin unohdettu, kun vanhukset on ajettu turvallisista vanhainkodeista omiin koteihin. Vanhuksille luvattiin, että heidät hoidetaan kotona, mutta miten on käynyt? Hoitajia on niin vähän, että he ehtivät käydä vai kääntymässä vanhusten eteisessä, jos sitäkään ja sitten taas seuraava paikka. Vanhukset on jätetty yksin koteihinsa, jossa he masentuvat yksinäisyyteen.

Mutta yritystukiin riittää rahaa monta miljardia verovaroista.  Vanhuksille ei riitä edes pari miljoonaa, jolla saataisiin lisää hoitajia vanhuksille, joilla olisi aikaa myös hieman jutella vanhusten kanssa.

Miljonääri-insinööri J. Sipilän porvarihallitus  on saanut aikaan kaiken edellä kerrotun syrjinnän, josta nyt puhuu paavikin arvovallallaan.

 

 

Puolueiden kannatusmittaukset

Yle teettää puolueiden kannatusmittauksia kuukausittain . Se on hyvä bisnes tutkimusfrmalle, joka tekee varsinaisen työn. Meille kansalaisille usein toistuvat mittaukset puolueiden kannatuksesta ovat turhia, koska muutokset sopivat lähestulkoon aina kaikissa tapauksissa virhemarginaaliin.

Sen sijaan, että tuijotetaan pieniin muutoksiin ja tehdään niistä suuria otsikoita, pitäisi seurata vain trendejä eli kehitystä pitemmällä aikavälillä. Trendit kertovat meille kansalaisille parhaiten sen, mikä puolueista menestyy,  mikä taantuu ja mikä pysyy paikallaan.

Tänään julkaistusta kannatusmittauksesta voi päätellä, että Kepu taantuu, SDP on kasvussa, Kokoomus ja Siniset pysyy paikallaan.

Hallituspuolueiden kannatus on nyt, kun suuret päätökset ovat edessä eduskunnassa 40,8 %. Olisi suorastaan törkeätä, jos Sipilän hallitus aikoo ajaa väkisin puoluekuria käyttäen suuret uudistukset vain n. 40 prosentin kannatuksella.

Lobbaaminen verrattavissa syöpään

Superlobbari Anders Blom: ”Kaverikapitalismi vaikuttaa eduskunnan päätöksentekoon”

Blom kertoo väitöskirjassaan lobbauksen vaikuttavan eduskunnan päätöksiin.

Asiasta kirjoittaa Ilta-Sanomat.

Jo kauan on tiedetty, että lobbausta tapahtuu paljon, jopa hallituksia muodostettaessa ja hallitusohjelmia kirjoitettaessa. Mutta nyt kun puhuu Suomen superlobbari, niin epäilyt vahvistuvat.

Sote -ja maakuntauudistusesityksessä näkyy myös lobbareiden työn jälki. Lobbarit käyttävät siis suurta valtaa maassamme.

Pitääkö lobbausta ruveta rajoittamaan? PItääkö säätä jokin karenssi niille, jotka siirtyvät suoraan jostain korkeasta virkapaikasta elinkenoelämän palvelukseen, kuten Kokoomuksen edustajia siityi suuriin lääkärifirmoihin ”pörräämään”?

Mitä järkeä on kansalaisten äänestää vaaleissa, kun lobbarit kuitenkin hallitsevat toiminnallaan maata?

Lisää aiheesta

http://www.iltalehti.fi/talous/201803282200842707_ta.shtml.

 

Naiset herrahississä

Helsingin Kallioon ensimmäinen nainen kirkkoherraksi HS

Ajan kuva: taiteellisia johtajia lynkataan ja diplomaatteja karkotetaan

Mitähän seuraavaksi? Olisiko nyt jo oikea aika Sipilän hallituksen vuoro joutua telakalle odottamaan uusia vaaleja?

Sekä taiteelliset johtajat, että karkotetut diplomaatit ovat vain sijaiskärsijöitä, kun maailman johtajat ja/tai heidän omat pomot  eivät kykene rakentavaan vuoropuheluun alaistensa kanssa.

Taiteelliset johtajat, joita nyt ruoskitaan ovat tehneet hyvää taiteellista työtä ja siinä työssä on joskus vähän mennyt överiksi työmetodit, mutta so what? Aina roiskitaan, kun rapataan! Parkuvia ämmiä on aina ollut, eikä ne tähän lopu.

Biplomaatit taas ovat diplomaatteja ja sillä sipuli. Diplomaatin tehtäviin kuuluu kaikkialla tarkkailla sen maan asioita, joihin on lähetetty diplomaatiksi. Diplomaatin työnkuvaan vissiin kuuluu olla aina valmiina lähtemään asemamaastaan, jos karkotetaan vain siksi, että diplomaatin isot pomot ovat töpeksineet.

 

Nyt  vallassa olevien suurten maiden johtajista kaikkein suurimpien maiden johtajat ovat joko hulluja, puolihulluja tai ainakin varttihulluja. On käynyt toteen iskulause: valta turmelee.

Tällainen on ajan kuva.

Ranska vaatii yhteisvastuuta talouteen, mitä tekee Suomi?

”Ei saa toistua se, mitä Kreikassa tapahtui” – EU:n ei pidä pelastaa ylivelkaantuneita maita, sanoo VM:n Tuomas Saarenheimo

EU:ssa on nyt käynnissä muutosprosessi, joka johtaa ehkä liittovaltioon, jos Ranskan toivoma suunta valitaan. Saksa empii, miksi?  Monet pienet EU-maat ovat kielteisellä kannalla yhteisvastuusta. Myös Suomi, mutta loppupelien aika ei vielä ole vaan mtä vaan voi tapahtua.

Tässä linkki, josta voi lukea lisää Saarenheimon kirjoittamasta jutusta Talouselämä-lehdessä.

https://www.talouselama.fi/uutiset/te/a5ded630-3703-38e5-8aa5-a05c46f3cb1d?ref=ampparit:ca4d

EU on todistettavasti epädemokraattinen yhteisö

EU:ssa vallitsee suuri demokratiavaje, kun yksi jäsenmaa Espanja voi pidättää toisinajattelijoita ja uhata jopa 30 vuoden vankilatuomiolla. Espanaja, joka on saanut EU:lta suunnattomia summia, joilla on rakennettu koko Espanjan kattava maantieverkosto.

Espanjaa hallitsee nyt porvarihallitus, jonka toiminta muistuttaa Francon päivistä. Francon haamu leijailee Espanjan yllä. Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla, kun lukee päivän uutisia Espanjasta.

Espanja on pyrkinyt demokratiaan, varsinkin työväenpuolueen ollessa vallassa kun Felipe Contzales oli pääministerinä 1990-luvulla. Contzalesilla oli hyvät suhteet silloin nuoreen kuninkaaseen ja he yhdessä yrittivät rakentaa Espanjasta demokraattista Francon diktatuurin jälkeen.

Sittemmin on porvarihallitukset saanut aikaa vain taantumista demokratisoitumiskehitykseen. Ja nyt on sitten saavutettu huippu, kun toisinajattelijoita vangitaan nyt viimeisimpänä Katalonian maakunnan (verrattavissa Ahvenanmaahan) pääministeri, joka on toistuvasti viime vuosina ehdottanut Espanjan hallitukselle neuvotteluja, mutta porvarihallitus ei ole ollut kuulevinaan. Se sijaan se ottanut käyttöön Francon diktatuurin aikaiset vangitsemiset.

Miksi ei EU puutu asiaan samoin kuin Itä-Euroopan uusissa jäsenmaissa?

Telaketjufeministit jyrää

Nyt ne ovat saaneet Suomen parhaan elokuvaohjaajan jo pyytämään anteeksi ja itkemään julkisesti kun taas on pyytänyt anteeksi. Telaketjufeministit ei tunne anteeksiantoa.

Ei ole kovin kauaa siit. kun Suomessa oli samanlaisia ja joidenkin mielestä vielä pahempia ohjaajia. Oli Jouko Turkka ja Mikko Niskanen ym. Ei silloin kukaan ei pyydellyt anteeksi keltään ainakaan julkisesti telkkarissa, kuten Louhimies.

Kun kysymyksessä on taiteilijat, jotka ovat enemmän tai vähemmän oikukkaita ja  omituisia sekä herkkähipiäisiä, tarvitaan joskus koviakin otteita, että saadaan työt tehtyä. Elokuvan tekeminen on bisnestä ja jos jokaisen mukana olevan mielihaluja halutaan noudattaa, niin koko bisnes kusee.

Ohjaaja ja tuottaja ovat niitä, joiden on kannettava vastuu elokuvan valmistumisesta. Silloin ei kysellä tiimiltä, mikä on fiilis, kun valmista on tultava.