Kyuu Eturautti

8.10.2023

Ostin kengät

Kävelin tamperelaiseen kenkäkauppaan. Totesin, että tarvitsen kengät, näytin jalassani olevia ja totesin että ovat jo liian kuluneet. Vähän päästä koestin parit kengät ja löysin sopivat. Äsken kuvattu tapahtuma on harvinainen, joidenkin mukaan outo.

Itsepalvelu ei ole aina autuus

Itsepalvelulle on toki paikkansa. Automaattinen diagnostiikka ja etälääkäripalvelut auttavat monia. Veroilmoituksen täyttö verkossa on keskimäärin mahdollista. Sähköiset laskut ovat useasti enemmän avuksi kuin haitaksi. Itsepalvelu tai verkkopalvelut ovat hyvä idea, jos ne ovat käyttäjän valinta, ei pakko.

Jos ostaisin kenkiä tai vaikkapa housuja kuten trendikkäät ihmiset tekisivät, pitäisi avata verkkokauppa. Itse käyttäisin ensimmäiset minuutit lukemaan käyttöehtoja ja yrityksen taustoja, mutta trendikäs ihminen ei niistä piittaa. Sitten pitäisi tietää koko, jollain mystisellä asteikolla ja toivoa että koko 43 tarkoittaa heidän merkeillä samaa kuin toisella merkillä. Sitten pitäisi tietää mikä väri sopii minulle. Sitten pitäisi tietää muoto. Sitten pitäisi tietää tuhat ja yksi trendikästä termiä jotka määrittävät tyyliä, ominaisuuksia, materiaalien markkinatermejä ja vaikka mitä. Sitten, pari tusinaa täysin summanmutikassa tehtyä valintaa myöhemmin laitettaisiin uiguuriorjat töihin ja paketti lähtisi matkaan. Sitten parin viikon päästä saisin kengät jotka eivät sovi tai tunnu mukavalta. Mutta säästinpä rahaa ja samalla tuin alati kehittyvää orjakaupan alaa.

Kas, minulla ei ole pienintäkään intoa ryhtyä vaate-ekspertiksi. Aivan kuten en väitä olevani kirurgi tai arkkitehtikään. Mielestäni yhteiskunta on hiton hyvä idea. Siellä on ihmisiä jotka osaavat eri asioita. Ei ole heikkoutta todeta että jotain asiaa en osaa, on vahvuutta hymyillä toiselle ihmiselle ja kertoa, että arvostan hänen osaamistaan. Tämän asenteen ansiosta saan kengät jotka tuntuvat hyviltä, housut jotka sopivat ja autokin pidetään huollettuna.

Vapaus kiinnostua

Uusavuttomuutta? Jos siltä tuntuu niin sovitaan näin. Mielestäni uusavuttomuus alkaa vasta siitä, kun elintärkeät asiat eivät hoidu, kuten siivoaminen, raha-asioiden hoito tai ruoanlaitto. Sen jälkeen alkaa vapaus, se vapaus jota varten Suomi on kasvanut, kehittynyt, taistellut, kärsinyt ja oppinut. Vapaus valita vapaa-ajan kiinnostuksensa. Ehkäpä juuri sinä siellä olet haka muodissa. Tuo kaveri tuolla taas hanskaa puutarhanhoidon ja tämä toinen tuunaa vanhoja autoja kauniiksi. Kaikki kivoja valintoja.

On monta asiaa, jossa olen hyvä. Kenkien tuntemus ei ole yksi niistä. Elän hyvässä maassa, koska voin avoimesti todeta mihin minun osaamiseni loppuu ja mistä Kenkärepon osaaminen alkaa.

6.10.2023

Mikä some on pahin?

Keskustelimme taannoin Tampereen sarjakuva-aktiivien kanssa X-viestipalvelun (Twitter) käytöstä jatkossa. Tämä on keskustelu, jota käydään yhä useammassa organisaatiossa näinä päivinä. Keskustelu on paitsi hyväksi, myös erittäin perusteltua, mutta se kaipaa rinnalle laajempaa kontekstia.

Alas on menty

Maailmanhistoriasta ei löydy hirveän montaa tapausta, jossa eksentrinen upporikas miljardööri ostaa kymmenillä miljardeilla verkkopalvelun, kuten Elon Musk tässä. Sitten hän ei osaa hallita sitä ja lähtee tuhoamaan sitä minkä ehtii. Kyse ei ole vain palvelun laadun heikkenemisestä ja toimintojen karsimisesta, vaan esimerkiksi ongelmista valeuutisten kanssa. Monien kansalaisten parissa paljon suurempi huoli on Muskin selvästi venäjää myötäilevä asenne. Suomi ja itäisen Euroopan maat näkevät tässä erityisen huolestuttavia merkkejä, aivan syystä. Jos tämä ei riittäisi, alustalla on kasvavia ongelmia myös muunlaisen vihasisällön kanssa sekä merkkejä hyvin dystooppisista valvontakäytännöistä.

Mielessäni ei siis hetkeäkään käy ajatus X-palvelun puolustamisesta, mutta suuren kuvan näkeminen on hyvä pitää mielessä. Kansankielellä sanoen, ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolen. Meta (Facebook, Instagram, Whatsapp) on ollut aktiivinen toimija ainakin yhdessä kansanmurhassa. Samaisen yrityksen toimet on myös yhdistetty suureen määrään itsemurhia. Muistamme myös, miten Facebook puuhaili osaltaan niin Brexitin kuin Trumpin valtaannousunkin. Lähdejuttuja vastaavista ongelmista eri mittakaavoissa löytyisi satamäärin ilman erityisen vaativaa etsimistäkin.

Sitten meillä on Tiktok, joka on käytännössä osa Kiinan valtion lännen vastaista sotakoneistoa. Asiaa on turha pehmittää. Paljonpuhuvaa on se, miten sama palvelu näyttää Kiinalle myötämielisissä maissa aivan erilaista sisältöä kuin länsimaissa. Lännessä palvelu pyrkii aktiivisesti tekemään haittaa nuorille. Palvelu tulvii niin venäjän propagandaa kuin ihmishenkiä vaativia haasteita.

Summataanko äskeinen? Muskin X on toksinen ja vaarallinen ympäristö, jonka käyttö on johtanut ja voi vastakin johtaa äärimmäisen vakaviin ongelmiin yhteiskunnissa ja demokratioiden toiminnassa. Kilpailevat palvelut ovat jo todistetusti osallistuneet syyllistyneet tuhansiin kuolemiin.

Valitse näistä nyt sitten se hyvä ja turvallinen.

Vaihtoehdoissa on haasteita

Olen suurella ilolla katsellut modernimpien, vaihtoehtoisten palvelujen nousua. Yksi merkittävä peluri on Mastodon-teknologia. Se muistuttaa osaltaan hieman vuosikymmenten takaisesta IRC-keskusteluverkosta, joka oli (ja on) täysin avoin ja vapaa keskustelujärjestelmä, pääosin vapaaehtoisesti ylläpidetty. Satun olemaan sen verran nettifossiili, että osallistuin verkkokeskusteluihin jo unohdetuilla alustoilla, kuten IRC, tai NNTP(news/uutisryhmät). Käyttäjiä oli verkossa pieni murto-osa silloin, mutta ei se keskustelu sen laadukkaampaa ollut. Jo 1990-luvulla verkossa heiluteltiin natsikortteja, tappouhkauksia ja vaikka mitä.

Pidän todella paljon Mastodonin ajatuksesta, mutta se on jaettava osiin. Yksi tärkeä kulma on, että se ei perustu kaupallisin perustein tehtyihin algoritmeihin. Käyttäjä saa valita mitä tietoa seuraa. Tämä on hyvä. Toinen kulma on, että moderointi on laajalti vapaaehtoisvetoista. Tällainen teknologia voi tarjota pienempiä riskejä yhteiskunnille ja demokratioille, mutta riskit yksilölle ovat eri tarina.

Sitten on se sama yksinkertainen syy, miksi IRC ja nettifoorumit kuolivat. Kaupallisilla toimijoilla on rahaa. He markkinoivat kaikkialla. Heillä on kaupallista yhteistyötä ja kuluttajia kiinnostavia vaihtoehtoja rahojen tuhlaamiseen. He tarjoavat ns. karkkia, kaikkea kivaa ja helppoa jonka saa klikkauksella käyttöön. Sinun ei tarvitse kuin luovuttaa yksityisyytesi ja mielenterveytesi yhdellä klikkauksella. Vapaammissa palveluissa käyttöönoton kynnys on korkeampi. Kansankielellä tämä tarkoittaa, että käyttäjiä on vähemmän. Se on sääli, mutta myös luonnollista.

Toki vaihtoehtoja on muitakin. Kaupallisilta toimijoilta tulee yksi toisensa jälkeen erilaisia palveluita, mutta mikään näistä ei ole antanut syytä hurraa-huutoihin. Ehkä tilanne muuttuu, ehkä ei.

Ihminen muuttuu hitaasti

En kuitenkaan ole erityisen toiveikas siihen, että maailmasta löytyisi jatkossakaan sosiaalisen median palvelua, joka olisi samaan aikaan suosittu ja vastuullinen. Sille ei yksinkertaisesti ole kysyntää. Ihminen on luonnostaan laiska. Laiskuudesta on hyötyä – se on pakottanut innovoimaan jo vuosituhansien ajan. Laiskuudesta on myös haittaa – se saa meidät kiirehtimään hetken mielihyvään, vaikka haittana olisi pysyvä mielipaha. Sellaisia me vain olemme.

Sitä odotellessa, sanoisin että yhteisöjen on vain parempi jatkaa niiden sosiaalisten median palveluiden käyttöä, joissa sen yleisö sattuu olemaan ja jonka ylläpitoon riittää resursseja. Kovin realistinen ei ole ajatus, että niistä voisi valita moraalisesti ideaalit vaihtoehdot, kuitenkaan menettämättä haluttua viestinnällistä lopputulosta.

Jos arvioni osoittautuu vääräksi, olen todennäköisesti ilahtujien joukossa ensimmäisenä. Kenties EU ja Yhdysvallat todella innostuvat säätämään lakeja paremman viestinnän puolesta? Kenties kuluttajat alkavat oikeasti vaatimaan parempaa vaihtoehtoa? Kenties. Optimistina pidän aina uskoa yllä, mutta realistina en lataa siihen kaikkia panoksia.

3.10.2023

Kommentointijärjestelmässä väliaikaisratkaisu

Tepi sen huomasi jo aiemmin. Koitin tänään selvitellä. Kommentointijärjestelmässä on jokin vika joka ei omin avuin selviä. Koska siitä rahaa on maksettu, laitoin tukipyynnön nyt vetämään.

Toistaiseksi kommentointi sujuu vain kirjautuneena sisään, ei sometunnuksilla.

Päivitän tilannetta kun lisää kuuluu.

30.9.2023

Soita torvea, älä suutasi!

Aina joskus huomaa, että sitä löytää peilistä harvinaisen fiksun ja nöyrän ihmisen, kun jälleen pystyin ymmärtämään mitä ruotsalaiset ajattelevat. Toisaalta vähän pelottaa, sillä he saattoivat ratkaista yhden aikamme suurimmista yhteiskunnallisista ongelmista. Voi veljet!

Todistusaineisto 1

Eilen ihmeteltiin kovaan ääneen, kun Ruotsin valtionjohto on löytänyt selityksen maataan repivälle jengisodalle: se on ganstarap-musiikki. Eli siis se sama mitä esimerkiksi Tampereen blockfest-festareilla soitetaan. Se on lyyrinen yhdistelmä äärimmäistä omakehua, rankan elämän markkinointia hienona ja suositus tappaa kaikki muut. Vähän kuin rakennusyhtiö Kreaten mainos, siis.

Mitään uuttahan aiheessa sinänsä ei ole. 1980-luvulla USA:n viisaat olivat löytäneet metallimusiikin syyksi kaikkiin yhteiskunnan huoliin.

Vaan ei tässä vielä kaikki!

Todistusaineisto 2

Jos gangstarap on syy niin ratkaisu on myös selvä: armeija kaduille. Rauhaa rakastavalle maalle pieni muistutus sotilasdiktatuureista tekee ehkäpä ihan hyvää.

Mutta.

Kukaan ei älynnyt laskea tätä pidemmälle. Jos ongelma on huono musiikki, mitä armeija sille voi tehdä? Takavarikoida lasten vinyylit ja c-kasetit? Ehei. Hyvät ystävät, tässä on paljon, paljon raaempi keino mielessä.

Se keino ovat armeijan soittokunnat.

Luit oikein. Ruotsi aikoo lähettää jokaiseen ongelmalähiöön armeijan soittokuntia partioimaan. Torvet ja rummut ovat heti valmiudessa, jos yksikin nuori meinaa kävellä punaisia päin. Jokainen väärä sävellaji korjataan reippaalla marssilla. Armeijan täsmällinen tahti marssittaa lapset kouluun askel askeleelta. Lavean tien kulkijat saavat saman tahdin askeliinsa, marssien jämptisti poliisilaitokselle antautumaan. He voivat myös halutessaan soittaa ja tunnustaa Jerrylle sovinnolla.

Näin. Jengiväkivalta on ratkaistu, eikä siihen tarvittu kuin vähän instrumentteja sekä soittotaitoisia varusmiehiä. Kuten Atlantin toisella puolella on jo pitkään tiedetty: All it takes are a few good men.

16.9.2023

Stiller ja toimittajat: Marinin valinta

Ruben Stiller otti haastatteluun politiikan toimittajat Eeva Lehtimäki (MTV) ja Marko Junkkari (HS). Jutussa Marinin henkilökuvan luonti vertaantui luontevasti Kekkoseen ja monia muitakin ovelia tärppejä, kehuttavaa ja kritisoivaa löytyi. Keskustelu karensseista sen sijaan loi aika synkän varjon.

Valtiosihteeri ja pomo

Kuten tiedämme, valtion korkeat virkailijat joutuvat viran loputtua palkalliselle karenssille. Aiheesta on puitu aikojen varrella. Jutussa muistutettiin, miten Marinin valtiosihteeri nauttii tällä hetkellä tästä ansaitsemattomasta edusta melko rahakkaasti. Sen sijaan valtiosihteerin pomo itse, eli siis Marin, ei ole karenssiin päätynyt. Valtaan äänestettyjä asia ei ole koskenut eikä koske, eikä sitä ongelmattomasti voisi tehdäkään, eli tässä ei ole mitään Marin-spesifistä.

Entinen pääministeri-uhkapeluri Esko Aho siirtyi valtakautensa jälkeen venäjän valtion leipiin maksamaan pokerivelkojaan. Paavo Lipponen ei ollut uhkapeluri, mutta ei myöskään pahastunut putinin heilutellessa setelinippua nenän edessä. Vanhanen ja Katainen tyytyivät siirtymään hieman paremmin päivänvaloa kestäviin virkoihin. Ja nyt, toimittajat spekuloivat Marinin ottaneen mallia Lipposesta ja siirtyneen Saudi-Arabian palvelukseen. Toimittajat toki korostivat ettei tämä ole syytös, vaan puhdasta spekulointia. Spekulointia se oli aluksi Ahon ja Lipposenkin osalta.

Kuten toimittajat jutussa muistuttivat, moni asia mitä Marin teki, mihin hän uskoi, mitkä olivat hänen aatteensa, olivat sinänsä tuttua ja turvallista. Oikeastaan ainoa suuri ero oli hänen massiivinen näkyvyytensä maailmalla. Hän mitä ilmeisimmin pyrki maksimoimaan etua Suomelle tältä osin. Siinä hänen voidaan katsoa onnistuneen, vaikkakin samalla jättikin kotimaan politiikan velvollisuuksia hoitamatta. Vaan minkälainen lie ollut suuren maailman houkutus? Aatteet ovat kivoja, mutta raha on vielä kivempaa, kenelle tahansa.

Totuus antaa vielä odottaa

Ohjelmassa keskusteltiin myös demarien sisäisestä jakolinjasta sekä perkaamatta jääneistä lähihistorian tapahtumista. Toimittajille tuli selväksi, että monella demarilla on jäänyt jotain kerrottavaa Marinin ajasta, mutta vielä he eivät halua sitä kertoa. On tarpeetonta spekuloida onko siinä hyvää vai pahaa, mutta selvää on että kaikkea emme tiedä. Emme esimerkiksi vieläkään tiedä, miksi Marin avasi uudelleen asekaupan Saudi-Arabian kanssa, vastoin hallituskumppanien tahtoa. Eihän tämä mitään todista, mutta kun ajatus on pöydällä, eivät toimittajat taatusti jätä kiviä kääntämättä.

Pahimmillaan entinen pääministerimme on myynyt maamme arkaluonteisimmat valtionsalaisuudet pilkkahintaan yhdelle maailman julmimmista diktatuureista. Parhaimmillaan hän on auttamassa em. diktatuuria löytämään paremman linjan ja tien ulos tuosta pahuudesta. En missään nimessä kiellä itseäni toivomasta, että kyse on jälkimmäisestä. Totta puhuen hyvin harva suomalainen siihen pystyisi ja yksi niistä harvoista on entinen pääministerimme.

15.9.2023

Korrekti maailma on pieni

Länsimaat ovat heränneet viime vuosina vahvaan itsesensuuriin ja -ruoskintaan. Kaikki paha pitää poistaa maailmasta, eikä mikään hinta ole liian kova. Ja se hinta ei ole enempää tai vähempää kuin sivistyksen täydellinen tuho. Tällä kertaa referenssiä pariin suuntaan Amerikan mantereelle.

Oikeisto tai vasemmisto, sama tulos

Olemme Suomessakin kuulleet uutisia Floridasta, jossa väkevän äärikonservatiivinen hallinto on käynyt kirjojenkin kimppuun. Sanovat, että tämä on hyvä juttu ns. woke-ilmiötä vastaan, että nyt poistetaan lapsilta haitallinen altistus väärennetylle historialle, sukupuolivähemmistöjen asioille, ym. Lopputulos kuitenkin on, että kouluissa ja kirjastoissa on vaihdettu hyllyissä kirjat hämähäkinseitteihin.

Kanadassa puolestaan puhaltavat vasemmistolaiset tuulet. Jos kirja haluaa olla esillä, on ensin varmistuttava että se ei käytä negatiivisia stereotypioita vähemmistöistä, siinä on eri etnisyydet tasa-arvoisesti edustettuna ja muutoinkin aatemaailma modernin puhtoinen. Lopputulos? Tyhjiä kirjahyllyjä, kuinkas muutenkaan.

Kirjasta – ja siten tieteestä, historiasta ja oppimisesta – on tullut molempien ääripäiden yhteinen vihollinen. Pitäisikö sentäs kehua heitä fiksuiksi? Ymmärtävät, että kirjoissa on voimaa ja niiden lukeminen voi tehdä ihmisestä fiksun ja ajattelevan. Sellaiset historian hienot nimet kuten Mao, Pol Pot ja Hitler, ymmärsivät rajattomassa viisaudessaan käydä kirjan ja varmuuden vuoksi myös lukijan kimppuun. Heidän ylvääseen joukkoon astuvat nyt nimet kuten Ron DeSantis ja Justin Trudeau.

Paha teko, mutta vain pahiksille

Osaamme toki tuomita täällä henkilöt aatteemme mukaan. Oikeistoliberaali jyrähtää Trudeaulle, kun taas vasemmalla päin DeSantis on tulilinjalla. Molemmat toki kritiikkinsä ansaitsevat, mutta tässä menee vanha sanonta toisinpäin: kun toiselle pyllistää, toiselle kumartaa. Pöyristymme kun ”ne” tuhoavat kirjoja, mutta ymmärrämme kernaasti kun ”me” teemme sitä.

Näin ollen sivistyksen tuhoaminen jatkuu hurraahuutojen saattelemana. Kukaan ei välitä sodasta kirjoja vastaan, kunhan vain oikeat henkilöt ovat sotaa käymässä. Vuosisatoja sitten, Euroopan käydessä vastaavaa sotaa sivistystä vastaan, pelastui iso osa klassisesta kirjallisuudesta Lähi-Idän maihin. Arabimaiden sivistyksen aika oli lyhyt, mutta se riitti turvasatamaksi, josta kadonneeksi luultu tieto pelastettiin myöhemmin takaisin. Kun olemme nyt toistamassa historiamme pahimpia virheitä, kysymys kuuluu: missä on sivistyksemme turvasatama tällä kertaa?

11.9.2023

Yhteiskunta tarvitsee maskuliinisuutta

Ilta-Sanomien paketti nuorisorikollisuudesta puhuu paljon rumaa kieltä. Kaksi merkittävintä nostoa ovat maahanmuuttajataustaiset sekä pojat ja nuoret miehet. Keskityn nyt näistä tilastoryhmistä jälkimmäiseen ja ehdotan, että olemme hylänneet psykologiset perusasiat.

Geenit vie, halusimme tai emme

Mitä yksinkertaisin, syväluotaavasti toistasataa vuotta tutkittu ja vuosituhansien ajan tunnettu asia kuuluu näin: keskiverto miespuolinen ihminen on keskimäärin taipuvainen toimimaan tietyllä tavalla. Yksinkertainen termi tälle on maskuliinisuus. Tässä kohtaa moni lööppimedia on jo kauhusta raivoissaan, eikös tämä ollut juuri sitä hirveintä ikinä? Toksinen maskuliinisuus on saanut yhtäläisyysmerkin maskuliinisuuden kanssa. Asiaa helpottaa vertailu: vesi on elämälle välttämätöntä ja kaikin puolin hyvä asia, mutta liika määrä vettä tappaa, kuten myös sen pääte. Sama pätee maskuliinisuuteen.

Keskiverto poika tarvitsee haasteita, seiniä eteensä kiivettäväksi, tiukkoja haasteita ja anteeksi nyt vaan, mutta jonkin verran tuskien kohtaamistakin, kompastelua ja puusta putoamista. Kodin pitää tarjota ehdotonta rakkautta, mutta ei hermeettistä kuplaa. Pojilta pitää vaatia paljon ja antaa mahdollisuus yrittää ensin itse. Poika tarvitsee vapauksia, mutta myös tiukkoja reunaehtoja.

Vanha kansa osasi

Vanhan kansan kasvatusneuvot opettivat pojille paljon asioita, joille on käyttöä tänäkin päivänä. Pojan pitää kantaa vastuuta itsestään ja läheisistään. Pitää olla sanansa mittainen tai ei ole mies ensinkään. Naista ei saa lyödä. Tunteita opetetaan käsittelemään fysiikan kautta. Kyllä mies itkeä saa, mutta viha käsitellään nostamalla rautaa, juoksemalla, iskemällä nyrkkeilysäkkiä tai potkimalla palloa. Se ei tarvitse järjestäytynyttä urheilua massiivisine lisenssimaksuineen, ainoastaan paikan, köykäiset välineet sekä esimerkin. Pojalle on hyvä olla joku mies jota katsoa vähän ylöspäin, sekä esimerkkinä että haasteen kohteena.

Tietenkin uuttakin nykypäivänä tunnetaan. Vaikkapa sukupuoli käsitetään laajemmin, eikä siinä mitään, joskin olisi hyvä siinäkin muistaa vanha tieto. Jungin teoria anima ja animus vuosisadan takaa korosti, miten tärkeää on jokaisen miehen löytää sisältään hiljainen feminiininen puoli sekä vastaavasti naisilta maskuliininen puoli. Jokaiselta tämä löytyy, vahvan yksilöllisenä, ja viisautta on oppia kohtaamaan se. Joissain maissa on merkkejä, että tämän täysin luonnollisen jaakobinpainin on annettu sekoittua sukupuolidysforian yliherkkään diagnosointiin. Ne ovat eri asioita ja molemmille on paikkansa. Transsukupuolisuutta on aina ollut ja tulee aina olemaan, mutta se koskee harvoja. Feminiinisen puolen tunteminen koskee sen sijaan pojista ja miehistä jokaista.

Hyväksy luontosi ja käytä sitä

On hyvä asia, että yhteiskunta ymmärtää vähemmistöjen ja harvinaisempien yksilöiden erityistarpeita, mutta sen ei tarvitse edellyttää enemmistöjen väheksyntää. Pääosalle kasvavista lapsista on eduksi seurata vaistojaan ja fiiliksiään. Niitä pitää tukea, niitä pitää rohkaista ja niille pitää antaa selkeät reunaehdot. Niin kodin kuin koulunkin pitää tarjota riittävät määrät sekä tukea että kuria. Yksi ei pärjää hetkeäkään ilman toista. Etenkin pojan pitää kohdata väärien tekojensa seuraukset ja tuntea ne (metaforisesti!) nahoissaan. Fyysinen kuritus on surkein idea, mutta epämukavuuden tunteen kohtaaminen on tärkeä osa kasvamista. Osa kivuista pitää kohdata, ei selittää ja lääkitä.

Loppuun linkkaan – taas – Tiedeykkösen jakson nuorten pahoinvoinnista. Tässä kontekstina oli koulu, mutta yleinen muistutus oli tärkeää: kasvava lapsi ja nuori tarvitsee turvallisen, vakaan paikan ja tilan jonka ympärillä kasvaa ja oppia. Täyttä huuhaata ovat puheet lasten vahvasta itseohjautuvuudesta sekä kaverivanhemmuudesta. Lapsi ei ole pieni aikuinen.

Surullisin puoli on, että kaikki ylläoleva on hyvin tunnettua, tutkittua ja ymmärrettyä asiaa, kasvatuspsykologian perusoppeja. Jokainen tämän päivän ongelma on aiheutettu yksinkertaisesti katastrofaalisen surkealla politiikalla ja muulla huonolla johtamisella. Virheitä ei ole tapahtunut, vaan ne on tehty. On harhaisesti kuviteltu, että trendikäs aate ohittaa vuosisadan verran opittua tietoa. On verrattain pieni ihme, että tutkittu ja varmistettu tiede olisi tässäkin asiassa ollut parempi tuki kuin säkillinen muodikkaita ismejä.

7.9.2023

Olisiko vihreillä revanssin paikka?

Hallituksella on lievästi sanoen haastavat paikat ja skismat näkyvät jatkuvan. Demareiden henkilövalinnat ovat suoraan kuun pimeältä puolelta, Marin petti äänestäjänsä karvaasti eikä kepu viitsi, osaa tai kykene ottamaan kantaa. Voisiko vihreillä olla käsissä voittajan kortit?

Yhden epäonni on toisen onni

Politiikan kylmän rehellinen tosiasia on, että muutokset lähtevät munauksista. Sama pätee toki globaalisti, putinin suuri emämunaus laittoi poliittiset mannerlaatat uusiksi. Suomessa hallituksen lukuisat haasteet ja avainhenkilöiden synkät taustat ovat herättäneet huomattavaa kansalaiskeskustelua. Opposition ykköspuolueen henkilövalinnat tarjosivat jo pohjaa melkoiselle vihalle, eikä Marinin vaalien jälkeiseksi myöhästetty ero tule auttamaan heitä yhtään.

Henkilökohtaisesti pidän eduskunnan puoleista demareita, kokkareita ja vihreitä niinä kolmena puolueena, joilla on tarvittaessa kykyä yhdistää kansaa yli ydinkannattajiensa. Kaksi heistä rypee suossa, yksi on jäljellä. Mutta tilaisuudesta ei tule mitään ellei siitä ota kiinni.

Lyhyt vai pitkä voitto?

Vihreät voivat toki lähteä kaivamaan tutut aiheensa ja lisäämään volyymiä, toistoa, kampanjointia. Toivoisin, että ainakaan Ville Niinistön ajan räyhähenkeä ei enää nähtäisi, vaan olisi mieluummin Touko Aallon tyylistä strategista ajattelua. Ei siinä toki mitään vikaa ole, että vihreät ajavat ydinkannattajiensa ydinasioita tehokkaasti, sehän on demokratian ydintä. Se ei kuitenkaan auta nostamaan kannatusta kovinkaan paljoa.

Strateginen valinta voisi olla jättää terävimmät puukot kaappiin ja lähteä miekkailun sijaan boffaamaan. Vihreät voisivat nostaa keihäänkärjeksi asiat, joista kansan selvä enemmistö on samaa mieltä ja jättää alaotsikoiksi pahemmin polarisoivat asiat. Tällä hetkellä olisi otollista maaperää ilmastonmuutokselle, vihreän siirtymän oikeudenmukaisuudelle ja eläinten oikeuksille, vain muutama mainitakseni. Ei muusta tietenkään pidä luopua, mutta viestinnän kärki kannattaa kohdistaa otollisimpaan maaperään.

Haavistosta vetoapua

Avainpalikka paketissa on Pekka Haavisto, joka on valitettavasti tehnyt vähän pöhkön tempun esittämällä puolueen ulkopuolista ehdokasta. Nimenomaan esittämällä, sillä hän on puolueen avainhenkilöiden kovinta kastia eikä muuksi muutu – eikä sitä nähdäkseni tarvitsisi hävetä. Hänellä on pitkään ollut näkyvyyttä yli puoluerajojen ja kaapissa olevien luurankojen määrä on kilpailijoihin nähden siedettävä.

Arvaukseni on, että laittamalla Haavisto tuomaan viestiä toisesta suunnasta ja puolueen uusi puheenjohtaja toisesta, sopivan helposti pureskeltavalla ja siltoja rakentavalla sanomalla, voisi käsissä olla värisuoran ainekset. Tällaisia tilaisuuksia ei jaeta usein, eivätkä ne ole tarjolla pitkään. Onko ottajia?

2.9.2023

Uskonnon ja rasismin vaikea suhde

Kesän-syksyn harrastusprojektini on tutkia rasismin olemusta monilta eri kannoilta. Pian huomasin että viikon sijaan tähän pitää varata kuukausia. Yksi monista kulmista mihin matkalla törmäsin on uskonnon ja rasismin monella tapaa vaikea suhde.

Ongelma yksi: uskonto länsimaisessa yhteiskunnassa

Kaikkiin laajalti käytettyihin rasismin määritelmiin on kirjattu, että yksi sen muoto on syrjintä uskonnon perusteella. Tämä ei oikein osu yhteen länsimaiden, esimerkiksi EU:n arvojen ja lakien kanssa. Täällä uskontoon liittyminen tai siitä eroaminen on nopea, pikainen prosessi, joka vertaantuu kaupan kanta-asiakaskortin hankkimiseen. Toisin sanoen, uskonto on yksinkertainen henkilön valinta, de jure. Erityisen vahvaa akrobatiaa ei aasilta tarvita jotta päädytään vertaileviin kysymyksiin: pitäisikö henkilön syrjiminen Plussakortin omistamisen vuoksi myös laskea rasismiksi? Juridisesti katsoen kyse on vastaavasta asiasta.

Historia osin selittää tämän outouden rasismipykälissämme, mutta historiaa paljon paremmin sen selittää ongelma numero kaksi, alla.

Ongelma kaksi: uskonnon rasismin mahdollistajina

Viimeisen vuosituhannen aikana islam ja kristinusko ovat toimineet orjuuden ja kaiken sen ympärillä olevan äärimmäisen vihan, syrjinnän ja rasismin mahdollistajina. Molempien uskontojen osa orjuuden tukemisessa, kehittämisessä ja oikeuttamisessa, kuten myös orjien kohtelun äärimmäisessä julmuudessa on valtava. Hieman lähemmästä historiasta löytyy vaikkapa rohingojen kansanmurha Burmassa, jossa puolestaan buddhalaisuus toimi hirveän rikoksen tukijana, suunnittelijana ja toteuttajana.

Pienemmässä mittakaavassa uskontokunnat saarnaavat yhtenään syrjintää monissa muodoissa. Juutalaiset ja islamilaiset liputtavat seksuaalisen vähkivallan puolesta. Kauaa ei tarvitse hakea suomalaista kristittyä pappiakaan, joka mieluusti pistää ihmisiä eriarvoisiin lokeroihin synnynnäisiin ominaisuuksiin perustuen. Yhä useampi uskontokunta ympäri maailman rajaa toimintaansa ihonvärin perusteella, milloin sanoin ja milloin väkivallan avulla. Tässä on enemmän kuin vähän rasismia.

Uskontokuntien pääjehut tietävät, että viha myy. Siksi heille on tärkeää suojella itseään kritiikiltä lobbaamalla lainsäädännön nykylinjan puolesta. Kun olet rasisti uskonnon nimissä, olet yleisesti kritiikin yläpuolella tämän ansiosta.

Johtopäätös

Johtopäätös on selvä: yksi isoimpia rasismia mahdollistavia, tukevia ja pahentavia voimia maailmassa ovat uskontokunnat. Niin ei tarvitsisi olla. Rasismi ei ole uskon tai uskonnon edellytys. Jokin kaunis päivä meidän on käytävä vakava keskustelu perustuslain 6 ja 7 pykälän välisistä prioriteeteista, sekä vastaava keskustelu vähintään EU-tasolla. Muuten emme ikinä pääse rasismista eroon.

21.8.2023

Saako kehitysyhteistyöltä vaatia vastinetta?

Kehityshteistyövarojen valumisesta pois Afrikasta on nostettu melkoista haloota eri medioissa. Kieltämättä epäröin itsekin monien uusien ministerien kykyä ymmärtää näin monimuotoista asiaa. Tarinassa on kuitenkin useita puolia, joista muutaman käyn alla.

Onko Ukraina hyvä tuen kohde?

Hyökkäyssodan uhriksi joutuminen on toki ilmiselvä peruste, mutta entäpä pidemmälle? Mielestäni Ukraina näyttää esimerkkiä molemminpuolisuudesta. He ovat lähteneet mittaviin toimiin korruptiota ja huonoa hallintoa vastaan. Ukrainasta tulevien työhalut ja -taidot ovat mainioita. Muutto painottuu naisiin ja lapsiin. Ukraina kantaa raskaan vastuun ja ymmärtää tuen vastikkeellisuuden. Väärinkäytöksiä on tutkittu tarkkaan. Tämä kaikki lisää tuen mielekkyyttä.

Perusteltuja valintoja

On perusteltua tukea kehittyviä maita, se on lopulta meidänkin etu, mutta olkoon tämä hyvä hetki muistuttaa ettei meidän ole pakko olla idiootteja. Ministerit lupaavat uusia reunaehtoja ja kukaties niissä olisi järkeä? EU – Suomi mukaanlukien – tuki Nigeriä mielettömillä rahasummilla, vain nähdäkseen lopputuloksena julman sotilasvallankaappauksen ja venäjän leiriin ajautumisen. Selkeästikin olemme tehneet jotain pahasti väärin. Joskus käy niin että lisäraha vain heikentää tilannetta.

Mistä mittareita?

Moni asiantuntija on kritisoinut länsimaita siitä, että koitamme pakottaa kehitysyhteistyön kohdemaat länsimaiseen yhteiskuntamuottiin. Se on todellakin melko typerää. Meidän olisi valittava mittareita, jotka katsovat lopputulosta, eivät metodia. Sellaisia ovat vaikka lapsimäärän lasku, kouluun päässeiden lasten suurempi osuus, korruption väheneminen, verotuksen tehostuminen, ym. Annetaan afrikkalaisten ystäviemme itse löytää tie, mutta sanotaan suoraselkäisesti mihin pitäisi päästä jotta rahallista tukeamme saa. Heillä on luonnollisesti oikeus kieltäytyä, jolloin meidän on syytä poistua.

Väärinkäytösten osalta pitäisi olla selvä peli. Ensimmäisestä kerrasta varoitus ja perään tutkinta, toisesta kerrasta peli poikki.

Pois tuen varasta

Jokaisen kehitysyhteistyöprojektin pitäisi olla määräaikainen, tavoitteena maan nostaminen siihen tilaan että se pärjää omillaan. EU:lle suurin läksy tästä on nähdä kaupan vapauttaminen osana prosessia. Autetaan esimerkiksi maanviljely kasvuun, verotus toimivaksi ja sitten ruvetaan ostamaan tuotteita asialliseen hintaan. Jos vaikkapa viidessä vuodessa ei päästä selvästi tätä kohti, rahamme valuvat käytännössä hukkaan.

Maahanmuuton hillintä

Surullinen tosiasia on, että kehitysyhteistyön tarkoituksena myydään hädänalaisten auttamista lähtömaissa, mutta lopputulos on päinvastainen. Kun työntekijämme kovasti mainostavat Eurooppaan muuttamista, päädymme vain lisäämään tulijavirtaa. Kun tuemme sotalordeja ja sisällissodan aseistusta, tahti vain kovenee. Tähän ei ole mitään ässää hihassa itselläni, mutta näkökulmaa täytyy painottaa. Jos todellakin voimme tukien avulla auttaa ihmisiä pärjäämään kotimaissaan, se on hyvin käytettyä rahaa. Merkit viittaavat tällä hetkellä päinvastaiseen, joten meillä on peiliin katsomisen paikka.

Loppusanoina korostan, että kehitysyhteistyön kritiikki kohdistuu meihin, ei kohdemaiden ihmisiin. Me olemme mahdollistaneet tunaroinnin. Tehtävämme ei ole tuomita muiden maiden ihmisiä, vaan hoitaa omat hommamme. On paljolti meistä kiinni näemmekö heidät ystävinä ja yhteistyökumppaneina vai moraaliposeerauksen välttämättöminä kuluerinä. Jos teemme työmme oikein, leikkaamme myös rasismilta paljon tehoa pois.