Suomiko avoin yhteiskunta – ja kissan viikset

Meneillään oleva show tietovuodosta puolustuslaitokselta on paisutettu elefantin kokoiseksi tapaukseksi Suomen valtiojohdon toimesta. Salaliitoteorioita on ilma sakeana.

Samaan aikaan viimeistellään eduskunnassa uutta lakia, joka on tarkoitettu kansalaisten sananvapauden rajoittamiseen, vaikka toisin yritetään todistella.

Suomea on aina pidetty avoimena yhteiskuntana, joka tarkoittaa, että täällä ei liikoja salailla. Nyt tämä tietovuotoshow kuitenkin osoittaa, että kansalaisilta pimitetään paljon tietoa. Poliittinen eliitti toimii ikään kuin kansa olisi vain alamaisia ei kansalaisia, joita täytyy  holhota ja paimentaa yötä päivää.

Vielä ei tiedetä kuka ja ketkä ovat tämän shown takana. Epäiltyjä on monia. En sulkisi pois edes maan hallitusta, jolla on mm sote-ongelma käsissä. Kun päivän agendalle vedetään suurella metelillä uusia asioita, kuten tämä tietovuoto, niin sillä peitetään esim. sotesopan pohjaan palaminen.

Meitä kansalaisia kusetetaan monin tavoin valtaapitävien taholta. Turkki ei ole ainoa Euroopan maa, jossa diktatuurin varjo lepää maan yllä. Kyllä meilläkin osataan, joskin kulttuurieroista johtuen meillä ollaan enemmän junttimaisia.

Onko pulustusvoimain tietovuodossa kyse puolustusministerin ajojahti?

Suomessa arvuutellaan ankarasti näinä päivinä miksi Hesari ryhtyi rohkeaan tekoon paljastaessaan vallan vahtikoirana salaisia ja erittäin salaisia tietoja Suomen puolustuslaitoksen tietoja, jotka on hankittu eri lähteisestä meidän suomalaisten turvallisuuden takaamiseksi?

Kenellä oli motiivi paljastuksiin?

Olisiko yksi vaihtoehto se, että, että puolustusministeri Niinistö (ent. persu, nyk. loikkariministeri) halutaan pois puolustusministerin paikalta? Ministeri Niinistö on tuskin toipunut edellisestä mokastaan, kun hän sooloili Suomeen suuria sotaharjoituksia, jossa olisi ollut mukana myös USA. Siitä mokasta sai Niinistö paljon pyyhkeitä aina tasavallan presidentiltä asti.

Loikkariministerit ovat ilmeisesti tehneet työnsä, eli pitäneet Sipilän hallituksen pystyssä tähän asti, mutta tästä eteenpäin näyttää huonolta Sipilän kannalta. Ja syynä on sote, kun Kepu ja Kokoomus ovat napit vastakkain.

Kunhan joulu on juhlittu ja uusi vuosi alkanut nähdään ja kullaan kummia.

Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille bloggaajille ja niiden kommentoijille!

 

Vuoden 2017 luuseri

Näin vuoden päättyessä on tapana arvioida erilaisia asioita kuluneelta vuodelta. Kun  ajattelee, kuka voisi olla kuluneen vuoden luuseri, tulee etsimättä mieleen Timo Soini.

Timo Soini petti äänestäjänsä totaalisesti. Miksi?

Oltuaan vuosikymmeniä ikuinen oppositiopoliitikko Soini oli päättänyt, että hänenkin on päästävä vallan kammareihin ennen, kuin poliitikon uraa päättyy.

Timo Soini aloitti oman kampamjansa tullakseen salonkikelpoiseksi hallituksee. Heti viime vaalien ja toisen jytkyn jälken Soinin EU-vastaiset ja maahanmuuttovastaiset puheet alkoivat pehmetä. Se oli ehto tulla hallituskelpoiseksi. Silloin alkoi äänestäjien pettäminen.

Kun  sitten Kepu valitsi persut hallituksen ja Timon ulkoministeriksi meni Soinilla ns. kusi päähän. Soini oli päässyt tavoitteeseensa, mutta pahempaa oli edessä.

Persujen puoluekokouksessa  järisi maa, kun Soini heitettiin kylmästi pois puheenjohtajan pallilta oltuaan aikanaan perustamassa persuja SMP:n raunioille.

Soini oli helkutin huono häviäjä. Soini oli ja on vuoden 2017 luuseri.

Soini kruunasi itse luuseriutensa menemällä Kepun-Kokoomuksen hallitukseen äänettömäksi yhtiömieheksi ja otti mukaansa muutaman ressukan, joista varsinkin puolustusministeri Niinistö ja työministeri Lindström ovat saavuttaneet pätemättömyytensä rajat.

Nykyinen Sipilän hallitus syntyi tavalla, joka ei ole vielä kokonaan selvitetty. Monet puhuvat jopa perustuslain rikkomisesta. Yhtä kaikki. Myöhempi  historiankirjoitus tullee selvittämään tämänkin asian ja uskon, että nyt jo joku tekee väitöstutkimusta asiasta.

 

 

Soten valinnanvapaus menossa syteen ja saveen

Eilen illalla saimme kuulla TV ykkösen iltauutisissa ennakkotietoja hallituksen esityksen Soten valinnanvapaudesta annetuista asiantuntijoiden lausunnoista. Ne ovat murskaavat.

Jos hallituksen esitys toteutuisi menisi koko Sote syteen ja saveen.

Ennakoitu kaaos toteutuisi ja koko terveydenhuolto joutuisi ennennäkemättömään kriisiin.

Kysymys on erikosesti siitä, että yksityiset lääkärifirmat haluavat poimia vain rusinat pullasta eli hoitaa kansalaisten tavanomaiset terveyskeskuskäynnit lääkärissä, mutta ei lainkaan erikoisairaanhoitoa. Viime mainittu on riskialtis alue, jossa esim. kustannuksia ei voi ennakoida.

Yksityiset jättäisivät eriskoissairaanhoidon täysin julkisen puolen hoidettavaksi ja keräisi vain helpon rahan perusterveydenhoidosta.

Kokoomus, joka  on vaatinut valinnanvapautta on tietoisesti toiminut asiassa  koko ajan ”ketunhäntä kainalossa”.

Nähtäväksi jää, miten koko Soten käy, kun pyydetyt asiantuntijalausunnot on kokonaan julkistettu. Kokoomus on selkeästi ilmoittanut jo pitemmän aikaa, että jos ei tule valinanvapautta ei tule myöskään maakuntauudistusta kepulle.

Eli hallitus hajoaa sisäisiin kiistoihinsa ja Timo Soinin loikkariministeriporukkakin saa vaipua sinisiin ja märkiin uniin loistavasta tulevaisuudesta.

 

Suomen maahanmuutoviranomaiset ja hallitus täysiä lällyjä

Nyt alkaa uusi invaasio maahantulijoita, kun EU-maat alkaa lähettää Suomeen takaisin ”elintasoturisteja”, jotka on jo kerran saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen ja lähteneet etsimään onneaan muihin EU-maihin.

Meillä on Suomessa ihan tarpeeksi kantasuomalaisia, jotka tarvitsevat apua ja tukea.

Miksi hallitus ja maahanmuuttoviranomaiset ovat Suomessa niin  lällyjä, että antavat muiden EU-maiden pompottaa suomalaisia veronmaksajia. Ihan, kuin Suomi olisi koko EU:n sosiaaliluukku.

Maahanmuuttovastaisuus tulee takuulla kasvamaan, kun kyse ei ole vain sosiaalituista, vaan myös kantasuomalaisten turvallisuudesta. Nämä nyt toiselle kierrokselle lähetettävät ”elintasoturistit” ovat pääosin nuoria miehiä Irakista ja muista lähi-idän maista.

Seuraavat valtiolliset vaalit tulee olemaan maahanmuuttovaalit. Silloin kansa pääsee sanomaan sanansa.

Kokoomus porskuttaa sorsimalla köyhää kansaa

On täysin käsittämätöntä, mistä Kokoomus ammentaa suuren gallupkannatuksen? Köyhää kansaa kuritetaan hallituksen toimesta kovalla kädellä, mutta Kokoomuksen suosio vaan yltyy. Miksi?

Samalla, kun köyhät pannaan yhä enemmän kyykkyyn, rikkaat saavat verohelpotuksia. Kikykö on kaiken syy? Ei takuulla. Aina voi, jos halua ja tahtoa on arvioida asioita uudelleen. Vai onko Sipilän hallituksessa järjen käyttö kielletty, kun jatkuvasti vedotaan hallitusohjelmaan, joka on kirjoitettu ihan toisenlaisessa tilanteessa.

Sipilän hallitus alkaa olla ”rampa ankka” ja siksi se joutaa lähteä ennen kuin Suomen kansa on jaettu kahtia. Sadan vuoden takaiset muistot kertovat, että silloinkin köyhä kansa lähti barrikaadeille ELINOLOSUHTEITTENSA PUOLESTA.

Voisiko historia toistaa itseään? Toivottavasti ei.

 

Vanha koplaaja Kauko Juhantalo (kepu) päässyt pönttöön Eduskunnassa

Muistatteko tämän Kankaanpään miehen, joka aikanaan ministerinä koplasi omat ja valtion rahat keskenään ja joutui valtakunnanoikeuteen. Hänet erotettiin hallituksesta.

Sen jälkeen Juhantalo on ollut hissukseen, mutta ääniä on tullut niin, että on saanut istua Eduskunnan jakarandatuoleilla.

Tänään hän pääsi ”alttarille”, kun hän piti Kepun ryhmäpuheenvuoron budjettikeskustelussa.

Ikuinen koiranleuka Ben ”Risuaita” (kok) ei pysynyt hiljaa tuolillaan, vaan heitti herjaa Juhantalon puheen aikana. Aina, kun kokkarit on hallituksessa Kepun kanssa, niin pieleen menee. Niin menee nytkin. Lähellä on hallituksen kaatuminen ennen, kuin Sote-hedelmät on poimittu. Kepunhan piti saada maakuntahallinnon ja kokkareiden valinnanvapauden yksityisille riistoporvarilääkäreille.

Mutta lausuntokierroksella oleva hallituksen esitys tullee saamaan asiantuntijoilta murskaavat arvostelut.

Kepu ja Kokoomus ovat nyt haukannet niin ison palan uudistusinnossaan, että molemmat tukehtuvat. Luojan kiitos.

Meille tavallisille kansalaisille olisi parasta, että julkista sosiaali -ja terveydenhuoltoa korjattaisiin siellä, missä on korjattavaa.

Lehmänkauppojen aika oli ja meni.

Onko Paavo Väyrynen tahallisesti väärinymmärretty nero?

Äsken päättynyt Iltasanomien vaalitentti  osoitti, että Väyrysellä on vielpaljon virtaa. Revolverihaasjtattelijakin jäi toiseksi, kun Paavo latasi.. Väyrynen puhui tosia mm.  Niinistön ja Paavo Lipposen juonnitteluista,  kun Suomi liitettiin euroon ilman kansanäänestystä. Perustuslakia rikottiin, kun suurteollisuus vaati Suomea euroon kasan tahdon vastaaisesti.  Ruotsi ja Tanska toimi toisin heillä on oma rahansa.

Uskon, että Paavo saa paljon ääniä vaaleissa ja toinen kierros on mahdollinen.

 

 

 

Sote on jo saanut suomalaiset sotajalalle

Yhä enemmän ja yhä vaikutusvaltaisemmilta tahoilta on kuultu ääniä hallituksen esityksestä Sotesta. Yleisin vastaväite Sotesta on asiantuntijoilta se, että hallituksen esitys tulee kalliiksi ja alkuoperäiset tavoitteet Sotelle on tyysin unohdettu. Kansalaiset ovat ulkona Sotesta, kuin lumiukot. Kukaan ei tunnu tietävän missä mennään.  Kaikkialla kysytään kuka minua hoitaa, missä ja milloi?

Kaksi puoletta velmistelee ns. Sotea vain omista valtapyyteistä lähtien. Kansa on kokonaan unohdetu Sotessa. Yksityiset lääkärifimat ja niiden lobbarit hierovat käsiään, kun pääsevät Kokoomuksen tuella verovaroihin käsiksi. Kyseessä on yli 20 mljardia euroa, jotka valtio maksaa vuosittain sosiaali -ja terveysmenoja. Veroiparatiisit vain odottavat  suomalaisten veonmaksajien rahoja.

Hallituksen kannatus on viimeisten galluppen mukaan alle 40 %. Sote on suuri jopa mammuttipäätös. Sitä ei voi tehdä vähemmistö. Tarvitaan vaalit, jossa kansa pääsee sanomaan sanansa Sotesta. Eli Sote-päätös on siirrettävä seuraavien vaalien jälkeiseen aikaan. Sitä vaatii DEMOKRATIA.

Riistokapitalistit saaliinjaolla

Tamperelaisen Pihlajalinnan toimitusjohtaja uhoaa tänään, että Merilapin kaltaiset tapaukset tulee lisääntymään. Hallitus kuulemma ei voi mitään sille, että kunnat haluavat yksityistää terveydehuollon.

Kokoomus on kaiken takana. Ihmetellä täytyy, kuka tavallinen palkansaaja vielä äänestää kokoomusta.

Nyt on myös demarien nokkamies Antti Rinne ottanut voimakkaasti kantaa hallituksen sote-esitykseen. Demarit eivät tule hyväksymän sitä, että Kepu ja Kokoomus ovat tehneet lehmänkaupat, jossa Kepu saa maakuntauudistuksen ja Kokoomus yksityiset lääkärifirmat pääsevät valtion varoihin käsiksi.

Kysmyksessä on suuri puhallus, jossa yksityiset lääkärifirmat Kokoomuksen tuella kaappavat koko Suomen terveydenhuollon. Noin 20 miljadia euroa verovaroja siirtyy veroparatiiseihin. JA HINNAT TULEVAT TAKUULLA NOUSEMAAN MEILLE KANSALAISILLE.

Toivottavasti perustuslaki torppaa koko sotehankkeen.

Ennustan, että ennen, kuin suo sulaa hallitus kuolee. Uudet vaalit ovat välttämättömät, jotta kansa saa sanoa mielipteensä sotesta. Se on niin suuri asia, että sitä ei voi päättää vain kaksi puoluetta ja heidän uskolliset ja nöyrät myötäjuoksiJansa loikkarinsiniset.