Toukokuu ja kesäkuun alku on ollut täällä melko viileää. Kesäkuun 10. ilma lämmähti kunnolla. Mittarissa oli plus 21 celciusta. 11.6. oli plus 25. Minipäiväkirjassani lukee: Pouta, kävin rollaattorin kanssa Oskarin tienhaarassa. 12.6. kirjoitin päivyriini: plus 23, kävin rollaattorin kanssa Ruonanojan kohdalla. Niillä kohdin näkyy kotitunturini Ylläs: se on noin viidentoista kilometrin päässä länslounaaseen. Siitä on osa Kolarin puolella, mutta olkoon vain. Se on kotitunturini. On ollut aina.
Eilen oli mittarissa plus 21, tänään plus 23.
Tänään 14.6. piti käydä kirkolla. Lääkkeitä ja vähän muutakin Meillä on auto ja kummallakin ajokortti, kirkonkylään on 40 km. Lauantain 17.6. on meno Leville, vatsatähystykseen. Kävin vuositarkastuksessa 16.5. ja sen yhteydessä kerroin lääkärille ärsytysyskästä ja muista oireista, jotka viittaavat refluksijuttuun (mahaportti falskaa). Niinpä lääkäri kirjoitti lähetteen Levin Pihlajalinnaan.
Olen 75 ja muuten olisin tiuhti äijä, kun saisin tuon selän/jalan pelittämään. Sen jälkeen kun minulle laitettiin proteesi vasempaan lonkkaan syyskuun 24. 2018. selkä ja jalka ovat oireilleet.
Kuten tiedetään Sokrates sai kuolemantuomion nuorison turmelemisesta ja väärien jumalien palvelemisesta. Hän oli tuolloin 70 vuotias. Sokrates ei ollut tuomiosta moksiskaan. Ehkä hän, tämä Sokrates tiesi, tai luuli tietävänsä, että jumala/jumalat ovat säätäneet ihmisen eliniäksi 70 vuotta. Sen jälkeen alkavat vaikeudet. En tiedä.

Jk. Knut Hamsunin pienoisromaaneja olen lueskellut iltaisin. Hyvää tekstiä. Nälkä, Pan, Viktoria, Benoni, — . Osan olen lukenut aikaisemmin, mutta klassikothan eivät tyhjene.
Ihminen tarvitsee säännöllisin väliajoin annoksen estetiikkaa, romantiikkaa ja runollisia metsäpolkuja, muuten sielu näivettyy.


Kuten tiedetään, Suomen parlamenttivaalit ovat muutaman kuukauden päässä ja korpifilosofinkin on syytä miettiä syntyjä syviä. Joten pitemmittä puheitta: – Kuulin vastakkoin että keskustapuoluekin olisi äärioikeistolainen puolue. Mietin: Millä tavalla ns. oikeistopuolueiden, esimerkiksi keskustapuolueen ”äärioikeistolaisuus” on ilmennyt ja ilmenee?
Sitenkö, että Sipilän hallituksen alkumetreillä puskista tulleeseen maahanryntäykseen Sipilä reagoi lupaamalla Kempeleen kotinsa maahantulijoiden asuttaviksi ? (Vuosi 2015, kun Angela Merkel sanoi ”Tulkoon holtiton maahanmuutto”, ja katso! holtiton maahanmuutto tuli.) Vai sitenkö miten Urho Kekkonen sotien jälkeen suopeutui Neuvostoliittoon ja venäläisiin, ehkä vähän liikaakin?
Lääkintöneuvos Mikko Paunio oli demaripuolueen jäsen vuodesta 1977 vuoteen 2021 asti. Hän on kirjoituksissaan kertonut, että demaripuolueen hyväksymä kriittinen rotuteoria oli hänelle se kuuluisa viimeinen pisara. Hän jätti demarit ja siirtyi Suomen suurimpaan työväenpuolueeseen.
(Kriittinen rotuteoria on puhdasoppista kulttuurikommunismia.)
Sen jälkeen kun Neuvostoliitto kaatui omaan mahdottomuuteensa, kulttuurimarxilaiset ovat jäkättäneet kuin hurmoksessa tuota ääri!ääri!”mäkätystään. Tietenkin liika on liikaa (hyvässäkin), niinpä wokepoket , rasistifasistit, natsifatsit jne, ovat kääntyneet/kääntymässä itseään vastaan, ja erittäin hyvä niin!
Ehkä tästä vielä saadaan ihmisten maailma.