Saako kehitysyhteistyöltä vaatia vastinetta?

Kehityshteistyövarojen valumisesta pois Afrikasta on nostettu melkoista haloota eri medioissa. Kieltämättä epäröin itsekin monien uusien ministerien kykyä ymmärtää näin monimuotoista asiaa. Tarinassa on kuitenkin useita puolia, joista muutaman käyn alla.

Onko Ukraina hyvä tuen kohde?

Hyökkäyssodan uhriksi joutuminen on toki ilmiselvä peruste, mutta entäpä pidemmälle? Mielestäni Ukraina näyttää esimerkkiä molemminpuolisuudesta. He ovat lähteneet mittaviin toimiin korruptiota ja huonoa hallintoa vastaan. Ukrainasta tulevien työhalut ja -taidot ovat mainioita. Muutto painottuu naisiin ja lapsiin. Ukraina kantaa raskaan vastuun ja ymmärtää tuen vastikkeellisuuden. Väärinkäytöksiä on tutkittu tarkkaan. Tämä kaikki lisää tuen mielekkyyttä.

Perusteltuja valintoja

On perusteltua tukea kehittyviä maita, se on lopulta meidänkin etu, mutta olkoon tämä hyvä hetki muistuttaa ettei meidän ole pakko olla idiootteja. Ministerit lupaavat uusia reunaehtoja ja kukaties niissä olisi järkeä? EU – Suomi mukaanlukien – tuki Nigeriä mielettömillä rahasummilla, vain nähdäkseen lopputuloksena julman sotilasvallankaappauksen ja venäjän leiriin ajautumisen. Selkeästikin olemme tehneet jotain pahasti väärin. Joskus käy niin että lisäraha vain heikentää tilannetta.

Mistä mittareita?

Moni asiantuntija on kritisoinut länsimaita siitä, että koitamme pakottaa kehitysyhteistyön kohdemaat länsimaiseen yhteiskuntamuottiin. Se on todellakin melko typerää. Meidän olisi valittava mittareita, jotka katsovat lopputulosta, eivät metodia. Sellaisia ovat vaikka lapsimäärän lasku, kouluun päässeiden lasten suurempi osuus, korruption väheneminen, verotuksen tehostuminen, ym. Annetaan afrikkalaisten ystäviemme itse löytää tie, mutta sanotaan suoraselkäisesti mihin pitäisi päästä jotta rahallista tukeamme saa. Heillä on luonnollisesti oikeus kieltäytyä, jolloin meidän on syytä poistua.

Väärinkäytösten osalta pitäisi olla selvä peli. Ensimmäisestä kerrasta varoitus ja perään tutkinta, toisesta kerrasta peli poikki.

Pois tuen varasta

Jokaisen kehitysyhteistyöprojektin pitäisi olla määräaikainen, tavoitteena maan nostaminen siihen tilaan että se pärjää omillaan. EU:lle suurin läksy tästä on nähdä kaupan vapauttaminen osana prosessia. Autetaan esimerkiksi maanviljely kasvuun, verotus toimivaksi ja sitten ruvetaan ostamaan tuotteita asialliseen hintaan. Jos vaikkapa viidessä vuodessa ei päästä selvästi tätä kohti, rahamme valuvat käytännössä hukkaan.

Maahanmuuton hillintä

Surullinen tosiasia on, että kehitysyhteistyön tarkoituksena myydään hädänalaisten auttamista lähtömaissa, mutta lopputulos on päinvastainen. Kun työntekijämme kovasti mainostavat Eurooppaan muuttamista, päädymme vain lisäämään tulijavirtaa. Kun tuemme sotalordeja ja sisällissodan aseistusta, tahti vain kovenee. Tähän ei ole mitään ässää hihassa itselläni, mutta näkökulmaa täytyy painottaa. Jos todellakin voimme tukien avulla auttaa ihmisiä pärjäämään kotimaissaan, se on hyvin käytettyä rahaa. Merkit viittaavat tällä hetkellä päinvastaiseen, joten meillä on peiliin katsomisen paikka.

Loppusanoina korostan, että kehitysyhteistyön kritiikki kohdistuu meihin, ei kohdemaiden ihmisiin. Me olemme mahdollistaneet tunaroinnin. Tehtävämme ei ole tuomita muiden maiden ihmisiä, vaan hoitaa omat hommamme. On paljolti meistä kiinni näemmekö heidät ystävinä ja yhteistyökumppaneina vai moraaliposeerauksen välttämättöminä kuluerinä. Jos teemme työmme oikein, leikkaamme myös rasismilta paljon tehoa pois.

Presidentti Jussi Halla-aho?

Rakastan spekulointia ja pohdiskelua sekä taustasyiden miettimistä. Tällä kertaa päätin pohdiskella missä olosuhteissa ja millä keinoin Jussi Halla-aho voisi voittaa tulevat presidentinvaalit. Tämä on spekuloiva ja pohdiskeleva kirjoitus, jonka tarkoitus ei ole ennustaa, kannustaa tai vastustaa. Rohkaisen myös kommentoijia haastamaan itsensä ja miettimään parempia vastauksia kuin ensimmäisen sekunnin takapuolituntuma.

Presidentin kaksi puolta

Mutkia suoristaen, presidentiltä tarvitaan kahta asiaa. Maailmanpolitiikan osaamista ja kykyä yhdistää kansa, eli toimia ns. unilukkarina.

On vaikea kiistää Halla-ahon kykyjä ensimmäisessä osassa. Etenkin viime vuosien maailman kehitys on osoittanut, että hän on ollut määrätietoisen oikeassa, mitä tulee totalitaaristen diktaattorien kanssa leikkimiseen. Hän tuntee Euroopan ja venäjän syvästi, tiedon ja tunteen tasolla. Hän tiesi idän uhan varhain, eikä muuttanut mieltään vaikka sai aiheesta nenilleen rajusti. Hän vaikuttaisi myös ymmärtävän kauempaa idästä tulevan uhan. En tiedä onko hänellä miten syvää osaamista Yhdysvalloista tai Afrikasta, mutta ounastelen ettei osaaminen voi ainakaan kovin huonoa olla.

Sitten se toinen puoli. Myönnetään, että maamme presidenttien historiassa on ollut monia päteviä henkilöitä, joiden karisma on ollut pakkasella, mutta ei näin paljon pakkasella. Halla-aholla on yhtä suuri mahdollisuus lähestyä humaanisti toista ihmistä kuin keskiverto turnipsilla. Asiaa ei suinkaan auta se, että puolet kansasta pitää häntä ilmestyskirjan petona. Hänen aiemmat puheet ja teot ovat olleet niin kovia, että hän on tehnyt itsestään absoluuttisen vihollisen merkittävälle osalle kansaa. Tämä osa kansasta ei olisi valmis edes antamaan hänen puhua, saati että olisivat halukkaita kuulemaan häntä.

Lähtökohta on lievästi sanoen haastava. Onko se muutettavissa?

Mahdollista, mutta epätodennäköistä

Presidentinvaalikampanjoihin usein sisältyy merkittävä määrä vierailuja ja kohtaamisia eri yhteisöissä. Mika Aaltolan vierailuista herätysliikkeiden parissa on jo nostettu numeroa suuntaan ja toiseen. Vuosia sitten Pekka Haavisto vieraili Desucon-tapahtumassa ja herätti mielenkiintoa. Halla-ahon tarvitsisi löytää kalenterista aikaa melkoisen moneen aaterajat ylittävään kohtaamisen. Hänen pitäisi pystyä osoittamaan kykyä kohdata monenlaisia ihmisiä, monenlaisissa konteksteissa, monenlaisten aaterajojen yli. Jos on tarkoitus olla koko kansan presidentti, pitää olla valmis kohtaamaan koko kansa. Ilahtuisin yli ymmärryksen jos tällaista toimintaa näkisin, mutta en ole ihan vakuuttunut että hänellä olisi intressiä toimia muuta kuin omiensa parissa.

Yksi kulma on toki kampanjatiimissä. Aivan kuten James Hirvisaarella oli aikanaan eduskunta-avustajana vihreisiin kuuluva maahanmuuttajanainen, voisi Halla-ahon kampanjatiimissä oli poliittista diversiteettiä, eikä vain persujen ydintiimin ydinporukkaa. Pitäisi olla ihmisiä jotka avaisivat hänelle ajatuksia ja kulmia juurikin edellä mainittuun koko kansaan. En epäile etteikö persuilla, kuten muillakin isoilla puolueilla, olisi teknisesti pätevää porukkaa kampanjan ajamiseen. Epäilen vaan että heidän katsantakanta on liian kapea presidentin instituutiota ajatellen.

Molemmat edellä mainitut saattavat tuntua monelta Halla-ahon kannattajasta typeriltä ehdotuksilta. Hänellä on oma joukkue ja oma porukka, parempi suutarin pysyä lestissään. Tällä tavoin hän on voittanut lukuisat vaalit. Tässä on kaksi sudenkuoppaa. Ensimmäinen on presidentin instituutio, joka eroaa täysin puoluepoliittisista luottamusasemista. Toinen on lähtökohta, jossa hän on yksinkertaisesti aivan liian vihattu aivan liian monen suomalaisen mielestä. Harvalla muista ehdokkaista on noin rankkaa painolastia. Siksi strategian on oltava toisenlainen.

Kaikella todennäköisyydellä…

Edellä olevan spekulaation voi heivata pikareittiä ö-mappiin. Kuten totesin, spekuloin ja pohdiskelen, en neuvo saati komenna. Presidentinvaalit ovat vaan hemmetin kiehtova tilaisuus, etenkin kun ei ole toista kautta hakevaa ennakkosuosikkia mukana. Näissä vaaleissa on yksinkertaisesti niin erilainen kulma, erilaiset panokset ja erilaiset painotukset kuin missään muualla. On kaksitoista vuotta siitä, kun viimeks pääsimme nauttimaan tästä demokratian kruununjalokivestä. Aion nauttia tästä täysin siemauksin.

Kaikki todennäköisyys on kuitenkin siis sen puolella, että Jussi Halla-aho tekee perussuomalaisten tukemana erittäin perussuomalaisen presidentinvaalikampanjan ja jää viidennelle sijalle. Kampanjasta saatetaan silti saada vetoapua tuleviin vaaleihin, mutta mannerlaattoja ei siirretä. Fanittajat fanittaa ja vihaajat vihaa. Me muut tuemme popcorn-teollisuuden kasvua.

Media ylläpitää muotiteollisuuden ongelmia

Media on kiitettävän halukas puhumaan pikamuodin ongelmista – paitsi isoimmasta, eli itsestään. Epämiellyttävä totuus on, että vaatteiden tarpeeton ylikulutus on laajalti median luoma, ylläpitämä ja kasvattama ongelma. Myös ratkaisu on median käsissä, jos vastuullisuus sattuisi kiinnostamaan.

Linnan juhlien puvut

Väliotsikko kertoo jo liikaakin. Media on täynnä tarinoita missä kerrotaan puolitoista sivua henkilön pukeutumisesta ja pari lausetta ihmisestä itsestään. Aivan sama onko poliitikko, muusikko, rötösherra vai kätilö, vaatetus kiinnostaa aina. Toki tätä rikastetaan sosiaalisessa mediassa. Osta uusi vaate jota et tarvitse niin sinut huomataan! Jos poliitikko ei pääse muuten lehtien sivuille ennen vaaleja, asiaan auttaa uusi takki tai kaunis mekko. Jos poliitikko taas on pääsemässä ikävien juttujen takia sivuille vääristä syistä, sopivan kantaaottava takki tai hattu päätyvät otsikkoon isommalla kuin itse asia.

Media luo kuvaa, että kaikki on elämässä saavutettavissa ostamalla uusi vaate. Ja taas uusi. Huomenna taas. Kas kun ei Aamulehti kerro etusivullaan miten tärkeäksi avuksi ovat Bangladeshin pikkulasten työllisyysasteelle. Voin auttaa ilmoituksen muotoilussa, kokeilkaapa vaikka tällaista: ”Ilman muotisivujamme nämäkin lapset kävisivät koulua”. Jo syöksyisi joka ukko ja akka Stockalle siltä istumalta.

Tulkaamme sokeaksi turhuudelle

Eräs tuttava kertoi minulle, miten Yle oli taannoin uutisoinut jalkapallo-ottelusta mainitsematta pelaajien sukupuolia. Sehän on ihan hyvä se, tokkopa sukupuoli peliin mitenkään vaikuttaa. Media oli päättänyt, ettei anna naisista alempiarvoista kuvaa. Se oli ja on oikea teko. Vastaavasti media on muuttanut ajan mukana katsantakantaa esimerkiksi maahanmuuttajataustaisiin, seksuaalivähemmistöihin ja eri uskontoihin. Media voi myös muuttaa kantaansa muotiuskovaisuuteen niin halutessaan. Lupaan, vannon, takaan ja alleviivaan että juttuja piisaa yhä. Jos oikein villiksi heittäydytte, voitte halutessanne jopa kertoa ihmisen teoista, mielipiteistä ja suunnitelmista.

Kun huomio kääntyy pois vaatteiden muodikkuudesta, alkaa yhdellä jos toisellakin ihmisellä muistumaan mieleen perusasiat. Vaatteen pitää olla sopiva ihmiselle, eli oikea koko, tuntuu mukavalta ja sopiva säätilaan. Vaatteen tulisi olla pääpiirteittäin ehjä ja hyvin pidetty, toisin sanoen sen ei pitäisi haista pahalle. Siinä on rima ja sen reilumpi ylittäminen olkoon jokaisen oma asia, ei ylhäältä määritelty ihannetila. Bangladeshin lapset menköön kouluun ja vaatteiden tekemisestä tulkoon jälleen arvostettu ammatti, jolla voi elää. Sukkia ja kalsareita saataneen robotitkin pian tekemään.

Suurin shokki pikamuodin uhrilla voi kuitenkin olla sama kuin tupakoinnin lopettavalle ketjupolttajalle. Yhtäkkiä tilillä on rahaa useita satasia kuussa enemmän. Yhtäkkiä kaksiossa onkin kaappitilaa kaikelle tärkeälle. Yhtäkkiä ulos lähteminen on helppoa ja nopeaa. Yhtäkkiä stressitaso laskee. Moiset muutokset ovat pelottavia ja ehkäpä niiden pelossa onkin suuri syy ongelmaamme?

Yleisötapahtumien vastuullisuudesta

Japanin pop-kulttuurin harrastajien yleisötapahtumien kentälle palannut, kaupallisesti järjestetty Animecon World -tapahtuma on herättänyt närää jo lukuisin tavoin. Lukuisista heidän virheistään omaan nenääni osui kuitenkin eniten heidän väite ympäristövastuullisuudesta, joka on emävale. Vastuullisuus on monimutkainen ja vaikea, mutta äärimmäisen kiehtova aihe johon haluan tarttua. Avaan tässä hieman niitä tapoja, joilla alan tunnetuimmat, epäkaupalliset tapahtumat ovat asiaa lähestyneet.

Termi venyy laidasta laitaan

Olen keväällä työstänyt tutkimusta tietotekniikan vastuullisuudesta ja yksin siitä tuli pelkkiä päätason otsikoita useita kymmeniä. Asiaan liittyy ihmisiä ja laitteita, palveluja ja konsepteja, lainsäädäntöä, hyviä käytäntöjä, tieteellisesti päteviä laskentakeinoja sekä arvopohjaisia valintoja. Etenkin isommat yritykset tarvitsevat vastuullisuuden toteutukseen ulkoisia sertifiointeja ja selvityksiä. Vastuullisuutta voi kuitenkin toteuttaa aivan jokainen yksilö ja yhteisö. On hyvä ymmärtää mitkä teot ovat merkityksellisimpiä, mutta ei kannata murehtia vaikka monimutkaisimpiin laskelmiin ei olisikaan rahkeita. Vastaavasti on myös hyvä muistaa sudenkuopat. Ikävänä esimerkkinämme toimivassa animecon worldissa vastuullisuusväitteet pohjautuvat päästökompensaatioon, joka on verrattain ongelmallinen konsepti.

Sosiaalisesta vastuullisuudesta saa yksin kirjoitettua paljon. Se on ihmisistä välittämistä, erilaisuuden hyväksymistä, turvallisen kokemuksen luomista niin kävijöille kuin vapaaehtoisillekin. Tämä on äärimmäisen laaja aihe ja myös sellainen, jossa tapahtumat alati sparraavat toisiaan sekä sisäisten että kävijälähtöisten ideoiden pohjalta. En mene siihen syvemmin, sillä aiheesta on paljon parempia osaajia, ja jutusta tulisi äkkiä meripeninkulman mittainen.

Ympäristövastuu

Ympäristövastuun osalta conitapahtumat ovat mielestäni tehneet oikeita liikkeitä. Yksi sen kulma on kiertotalous. Tapahtumat lainaavat tarvikkeita toinen toisilleen ja pyrkivät kasvattamaan käyttöastetta. Moni tarvikkeista on alun perinkin hankittu tai saatu käytettynä tai muutoin epäkuranttina. Lopputuloksena jokaisen tapahtuman ei tarvitse hankkia samoja tarpeita, ainakaan kaikkea. Usein liikkuvia tavaroita ovat vaikkapa järjestyksenvalvojien liivit, A-kyltit, kahvinkeittimet, erinäiset työkalut, jatkojohdot, toimistotarvikkeet ja lukuisat muut pientarvikkeet.

Tieto- ja av-tekniikan vastuullisuus on itselleni tärkein aihe. Leijonaosa tarvittavaa tekniikkaa on kiertotalouslähtöistä. Ne on saatu yrityksiltä lahjoituksina, kunnostettu ja laitettu yleiseen lainapooliin conien, larppien ja muiden epäkaupallisten toimijoiden käytettäväksi. Joukossa on läppäreitä, näyttöjä, kameroita, valoja, mikrofoneja, äänentoistolaitteita ja muuta. Läppäri on hyvä esimerkki avata paremmin: kun sitä ei enää poolissa tarvita, se kunnostetaan vielä kerran ja lahjoitetaan kolmannelle sektorille, esimerkiksi sosiaalitoimien kautta vähävaraisten käyttöön. Tämän myötä käyttöikä laitteilla pyörii kymmenen vuoden paremmalla puolella. Elektroniikkaromua tulee hyvin vähän. Valitettavasti mobiililaitteille ikä jää vielä tätä lyhyemmäksi, mutta EU:n korjattavuutta vaativien asetusten voi toivoa parantavan tilannetta.

Verkkopalvelut kuluttavat myös resursseja. Verkkopalveluiden vastuullisuus on verrattain uusi trendi, josta laajempaa tutkimusta on tehnyt lähinnä Greenpeace. En lupaa tai kiellä ettenkö saattaisi tästä aiheesta julkistaa materiaalia joskus tulevaisuudessa. Em. animecon world -tapahtuman päätös käyttää kaikkein ympäristövastuuttominta toimijaa verkkosivujensa toteutukseen oli ensimmäinen varma merkki heidän vilpillisyydestään. Pääosa maamme conitapahtumista käyttää kotimaisia palveluntarjoajia ja puhdasta energiaa. Kotimaisuus parantaa myös tietosuojan vastuullisuutta. Lisäksi verkkopalvelun taustalla olevien laitteiden käyttöikää hilataan yhä pidemmäksi. Hyvä osa tapahtumissa käytettävistä verkkolaitteista ovat kiertotalouslähtöisiä, pohjautuen kotimaisten konesalioperaattorien lahjoituksiin.

Pilvipalveluitakin conit toki käyttävät, joista merkittävin tarjoaja on Google. Googlen työtä ympäristövastuun pidetään laajalti suurista toimijoista parhaana sekä jatkuvaa kehitystä positiivisena. Googlea voi myös kehua sosiaalisesta vastuullisuudesta, sillä moni heidän kaupallinen palvelu on saatavilla maksutta epäkaupallisten toimijoiden käyttöön.

Kiertotalous tuo myös sosiaalista vastuullisuutta merkittävien kulusäästöjen muodossa: koska voiton tavoittelu ei yhdistykselle kuulu, kulusäästöt näkyvät aina lopulta pääsylippujen hinnoissa.

Kertakäyttötavaran vähentäminen

Valitettavasti kertakäyttötavaraakin on. Nestehukan välttäminen kävijöissä on kriittisen tärkeä osa sosiaalista vastuullisuutta, mutta sen kääntöpuolena on ympäristövastuun kärsiminen kertakäyttömukien muodossa. Omien juomapullojen tuomiseen rohkaistaan, mutta muutos vie aikansa. Vapaaehtoisia rohkaistaan tuomaan omat mukit matkaan. Ohjelmalehdet ovat toinen ikävä kertakäyttötuote, mutta yleisön halukkuus siirtyä sähköisiin versioihin ei ole suurenmoinen. Sähköisen ohjelmalehden suosion kasvattaminen on kuitenkin mahdollista. Tämän vuoden Tampere Kuplii -sarjakuvafestareilla iso viestintäkampanja sähköisen ohjelmalehden puolesta tuotti pieniä, mutta havaittavia merkkejä muutoksen mahdollisuudesta. Painosmääriä voisi kenties hieman tarkastaa alaspäin lähitulevaisuudessa.

Muilta osin paperin määrää on kohtuullisesti pyritty vähentämään. Laminointia on myös ainakin Tampere Kuplii- ja Tracon-tapahtumissa vähennetty pieneen murto-osaan muutaman vuoden aikana, käyttämällä hieman paksumpaa paperia ja rajaamalla laminointi vain ulkokäyttöön tuleviin tarpeisiin. Osa tällaisista lapuista, kuten opasteet ja ohjeet, on uusiokäytettäviä. Sen sijaan esimerkiksi kilpailijoiden numerolaput ovat kertakäyttöisiä. Kertakäyttöisiä ovat myös muoville tulostetut vapaaehtoisten tunnisteet ”badget”, joihin ei ole vielä löytynyt realistista vaihtoehtoa. Muovikorttien hävikin pienentämisessä on kuitenkin nähty positiivista kehitystä. Tässäkin sosiaalinen ja ympäristökulma haasvat toisensa, sillä selkeät tunnisteet ovat osa vastuullista turvallisuussuunnittelua.

Kumppanivastuu

Yleisötapahtumaa ei rakenneta yksin. Isoimpien tapahtumien suurin kuluerä ovat tilat ja sen palvelut, jolloin kumppanina on laitoksia kuten Messukeskus, Sibeliustalo tai Tampere-talo. Tilojen osalta valinnanvara on pieni, mutta toisaalta vastuullisuus on näillä pääpiirteittäin hyvässä mallissa. Tämän ulkopuolella tulevat vaikkapa painotalot, joissa pyritään yhä enemmän käyttämään vastuun ymmärtäviä kotimaisia toimijoita. Otan vapauden kehua tamperelaista PK-Painoa tässä kohtaa. Sanoisin, että kumppaniyhteydet ovat yksi kohta, jossa coneilla on mahdollisuus kehittyä. Helppo idea on vaikkapa vastuullisuuskysymysten esittäminen rutiniiniomaisestikin kaikille potentiaalisille tavaran ja palvelun toimittajille.

Kansainvälisissä kumppanuuksissa on tullut osumaa. Cosplayn mm-kilpailuja järjestävä World Cosplay Summit on saanut reilusti lunta tupaan aloitettuaan äärimmäisen vastenmielisen yhteistyön Saudi-Arabian kanssa. Kyse on urheilupesuun verrattavasta toiminnasta. Suomen mm-karsintoja hoitava Tracon on nostanut aiheen esille ja on selvää että pyykkiä ei ole vielä pesty, ei Suomessa eikä globaalisti. Keskimäärin kansainvälisen yhteistyön ongelmat ovat olleet melko pieniä vastuullisuuskulmasta katsoen, mutta huomio ei saa herpaantua vastakaan. Yhdysvalloissa kuohunta aiheen ympärillä on yleisempää, yleensä keskittyen tapahtumaan kutsuttuihin kunniavieraisiin.

Kehittyvä vastuullisuus

Vuonna 2002-2003 Suomen cosplayhteisö kokoontui ja keskustelunaiheisiin nostettiin mm. eri sukupuolivähemmistöjen huomiointi. Conien ulkopuolinen tapahtumakenttä seurasi viisitoista vuotta perässä. Häirintäyhdyshenkilöiden käytössä oltiin myös etunenässä ja lainatarvikkeiden yhteiskäyttöä aloitettiin jo vuonna 2005. Monta asiaa on tehty oikein, mutta edelläkävijyyden ylläpitäminen vaatii työtä. Tällä hetkellä paljon on verkkoja vesillä etenkin turvallisemman tapahtuman suunnittelussa. Viime päivät myös osoittavat, että halua suorituksen parantamiseen on reilusti.

Minulla on perusteltu syy uskoa, että vastuullisuustyö epäkaupallisten conien parissa jatkuu tehokkaasti. Perustelen tätä ennen kaikkea yhdellä syyllä. Vastuullisuus on asia, jota pyöristysvirheellä kaikki tapahtumien tekijät haluavat kehittää. Se on positiivinen haaste, jonka onnistumisista tulee hyvä mieli.

Löysivätkö tutkijat suprajohteen Graalin maljan?

Viime päivät on näkynyt pienoista pöhinää tuoreesta tutkimuksesta USA:n New Yorkissa sijaitsevasta Cornell-yliopistosta. Ryhmä tutkijoita kertoo valmistaneensa huoneenlämmössä toimivan suprajohteen, joka perustuu lyijystä johdettuun materiaaliin. Materiaali on myös verrattain helppo valmistaa.

Potentiaalia on

Vielä ei kannata juosta torille, kunnes selviää onko keksintö kelpo suuren mittakaavan tuotantoon, mutta potentiaalia voi pohtia. Käytän jutun apuna Princeton-yliopiston fysiikan laitoksen Alex Kaplania, joka kirjoitti aiheesta X:ssä (ent. Twitter).

Energiahäviö lämmön muodossa lienee meille kaikille tuttua. Sähköä jää matkalle kantaverkoissa, ylipitkällä antennijohdolla näkyy TV-kuva huonosti, tietokoneet lämpiävät käytössä ja tarvitsevat jäähdytystä. Sairaalan magneettikuvauslaite on myös monelle tuttu esimerkki laitteesta, joka edellyttää suprajohtavuutta ja on siten verrattain arvokas ja ylläpidoltaan työläs diagnoosiväline. Sen merkitystä lääketieteessä, toisin sanoen ihmisten hengen pelastamisessa, on vaikea vähätellä. Myös moni muu voimakkaisiin magneetteihin perustuva teknologia tarvitsee suprajohtavuutta, kuten suurnopeusjunat tai aina muutaman vuosikymmenen päässä olevat fuusiovoimalat. Esimerkkejä piisaa. Tähän asti suprajohtavuus on onnistunut vain erittäin matalissa lämpötiloissa, lämpimimmilläänkin siinä n. -200C:n tienoilla. Tuollaisen kylmyyden ylläpito vaatii hurjasti energiaa ja insinöörityötä.

Entäpä siis jos massiivisia, monimutkaisia, kalliita ja helposti hajoavia jäähdytysratkaisuja ei enää tarvittaisi? Entäpä jos kantaverkkojen häviöstä päästäisiin eroon? USA:ssa häviöksi lasketaan 100 miljardia (!) kilowattituntia vuodessa. Entäpä jos tehokkaista, mutta ylläpidoltaan liian kalliista superkondensaattoreista saataisiin edullinen ja kestävä energian säilytysratkaisu massiiviseen mittakaavaan? Entäpä jos magneettikuvauslaitteet saataisiin käyttöön myös syrjäseuduille ja köyhille alueille? Entäpä jos suurnopeusjunien kustannuksesta leikataan hurja siivu pois? Ehkäpä kvanttitietokoneissa saadaan otettua uusia askelia ja siten löydettyä lääkkeet toistaiseksi parantumattomiin sairauksiin?

Silmät auki

Kaplan käyttää termiä ”a huge deal”, eli ”tosi iso juttu” ja referoi myös aiempiin vastaaviin tutkimuksiin ja niiden ongelmiin, joita ei tällä kertaa näy. Tietelijöiden into vaikuttaa käsin kosketeltavalta. Toki, matkaa on vielä paljon. Koe pitää toistaa, skaalata, testata eri käyttöympäristöissä, sitten toistaa tämä sama vielä tuhat kertaa sadassa laitoksessa. Osa haastetta on myös materiaalissa, sillä lyijy on tunnetusti äärimmäisen myrkyllistä kaikelle elolliselle.

Potentiaalia ei voi kuitenkaan kiistää. Puhumme usein miten tarvitaan parempia akkuja, tehokkaampia tietokoneita tai uusia lääkkeitä. Puhumme liian harvoin niistä taustateknologioista, toilla nämä onnistuvat. Suprajohtavuus on yksi niistä. Suprajohtavuus huoneenlämmössä on ehdottomasti tieteen Graalin malja. Jääkäämme innolla odottamaan.

Riikka Purra ja Valo Vesikauris

Mikä yhdistää perussuomalaisten johtajaa ja valtionvarainministeri Riikka Purraa sekä Trans ry:n puheenjohtajaa ja ihmisoikeusaktiivi Valo Vesikaurista? Vastaus on se, että he molemmat ovat oikeassa, mutta erittäin väärällä tavalla. Koska molemmat ovat täysin eri kohdalla poliittista spektriä, on epätieteellinen vertailu oudolla tapaa kiehtovaa.

Näin he sanoivat

Riikka Purra kirjoitti äärivanhoillisen islamin karmeasta tilasta naisten ja tyttöjen oikeuksien osalta. Tässä kirjoituksessa on juuri se mediassa tunnetuksi noussut lainaus mustia säkeistä.

Valo Vesikauris kommentoi sukupuolineutraalien wc-tilojen haasteista, joista monet johtuvat huonosti käyttäytyvistä miehistä. Tästä on siteerattu laajalti ohjeistusta, että cis-sukupuoliset miehet pitäisi ohjata käytöskouluun ongelman korjaamiseksi.

Näin siinä kävi

Molemmat ovat oikeassa. Monissa islamin haaroissa on sietämättömän surkea, absoluuttisen anteeksiantamattoman surkea tila naisten oikeuksissa. Miesten käytös wc-tiloissa on verrattain usein äärimmäisen surkeaa ja pistää ihmettelemään jäikö käytöstapojen oppiminen väliin.

Molemmat ovat väärässä. Islamin ongelmia ei takuuvarmasti korjata sillä, että lähdetään herjaamaan suuria ihmisryhmiä. Myöskään transsukupuolisten ja cis-miesten välisiä ymmärryksen puutteita ei korjata herjaamalla toista osapuolta leveällä pensselillä.

Kaava on sama: todetaan todellinen ongelma, sitten tehdään kaikki mahdollinen ongelman pahentamiseksi. Arvaan jo seuraavat askeleet: kun ilmapiiri pahenee, uhriudutaan ja nostetaan panoksia. Toistetaan kunnes löytyy joku toinen ongelma jonka ratkaisu halutaan ryssiä.

Ilman dialogia ja kohtaamisia ei synny kestävää rauhaa eikä todellisia ratkaisuja. Ei koskaan.

Lapset jäävät jalkoihin

Ylen tuore juttu lapsivihamielisyydestä ei varsinaisesti ollut uutinen, mutta hyvä muistutus. Juttu herätti myös hurjasti monentasoista keskustelua. Ongin itse muutaman kulman asiaan.

Lapsenkorvikkeiden yleisyys

Yhä useampi haluaa perheeseen mieluummin koiran tai kissan kuin lapsen. Moni myös aivan avoimesti sanoo, että valinta on juuri näiden välillä. Lemmikkien määrän kasvu on hurjaa. Syiden spekuloinnin jätän muille, mutta selvä havainto tässä on. Tästä irtoaa myös väkisinkin toinen havainto. Jos julkaistaan uutinen lapsen pahoinpitelystä tai kuolemasta, ja sitten toinen koiran pahoinpitelystä tai kuolemasta, haluatteko arvata kumpi näistä herättää enemmän tunteita? Tunne vaikuttaa kuitenkin pinnalliselta, esimerkiksi boikotteja koiria tai kissoja kaltoin kohtelevien maiden suuntaan ei näy. Psykologinen tutkimus aiheesta on kiehtovaa. Tästä lukisin mieluusti lisää, sillä tutkimusta tehdään lähinnä USA:ssa.

Väärinymmärretty lapsi

Tässä aiheessa siteeraan lastenpsykologian eksperttejä, kuten monesti mainitsemani Liisa Keltikangas-Järvinen ja Ville Ojanen. He, monen muun rinnalla, muistuttavat tuon tuosta että lapsi ei ole pieni aikuinen. Kuitenkin olemme rakentaneet päiväkodit, koulut, ja yhä useammat osat yhteiskuntaa tälle virheelliselle oletukselle. Näemme lapset pikkuaikuisina koulusta harrastuksiin, vaatetuksesta viestintävälineisiin. Sitten kummastumme ja suutumme kun lapset eivät käyttäydykään kuten aikuiset. Toisin sanoen, me aikuiset teemme typeriä oletuksia väärällä tiedolla ja kun huomaamme virheemme, syytämme siitä uhrejamme.

Anakronismi on ajatonta

Ylen uutisjutun kommenteista näkyi useampiakin tapauksia ns. moraalisaarnan jakajista. Kyllä, lasten kännykän käyttö voi olla erittäin ongelmallista ja vanhempien osalta räikeää huolimattomuutta. Kyllä, lasten kännykän käyttö voi myös olla hyödyllistä, kuten eräässä esimerkissä luontokuvaston keräämistä koulutehtävänä. On aina yhtä typerää katsoa ns. vanhojen ja viisaiden julistavan miten lapset ja nuoret ovat hunningolla. Tuota on muuten tehty jo useiden tuhansien vuosien ajan. Koskakohan opimme siitä tavasta irti? Vai onko lasten fiksun kasvamisen edellytyksenä se, että he joutuvat aikansa käsittelemään fossiilien valitteluja?

Kasvatuskipuja

On valitettavan totta, että lasten käytöstavoissa on ongelmia. Se on sitten makuasia haluatko syyttää tästä yhteiskunnan yleistä kiirettä, suorituspaineita, opettajien vallan poistamista vai mitä. Leijonaosa lapsista toki käyttäytyy fiksusti ja heistä myös kasvaa merkittävästi meitä fiksumpi sukupolvi. Syystä tai toisesta pahoihin haasteisiin joutuneita yksilöitä on kuitenkin enemmän ja heille tehdään vähemmän. Samalla kun hallitus pohtii lapsiystävällisen maan luontia, siihen pitäisi sisällyttää myös määrätietoisempien rajojen ylläpitoa. Lapsi tarvitsee rajat ja säännöt, sillä ne luovat myös hänelle turvallisen kasvuympäristön.

Kiina ja vähän muutkin tekevät tuhoa

Kiinan hallinnon yksi tehokkaimpia aseita länsimaita vastaan on somepalvelu Tiktok. Jos palvelua käyttää länsimaissa, se jakaa lapsille ja nuorille hengenvaarallista materiaalia yhtä syöttöä. Jos palvelua käyttää Kiinalle ystävällismielisessä maassa, se jakaa heille neuvoja hyvinvointiin, liikkumiseen, ravintoon, ym. Psykologit ja maailmanpolitiikan tutkijat näkevät ongelman, mutta jostain syystä emme tee mitään. Pienemmässä mittakaavassa samassa kelkassa on myös etenkin yhdysvaltalainen Meta (ent. facebook), jonka liiketoimien on todettu useissa tutkimuksissa johtaneen lasten itsemurhien kasvuun. Korostettakoon kuitenkin, että sinänsä sosiaalinen media ja verkkoviestintä eivät ole lapsille ja nuorille vaaraksi, jos vain palvelut ovat turvallisia ja vastuullisia.

Jutun juureen tämä edellä mainittu liittyy kahdella tavalla: toisaalta some saa lapset käyttäytymään entistä huonommin ja siten aikuiset reagoimaan heihin entistä voimakkaammin. Toisaalta samaiset somet myös opettavat aikuisille lapsivihaa. Tämä, ja monet muut johtaa Ylen jutun ilmiöön. Kommenttien perusteella ilmiö on vielä verrattain harvinaista, mutta yhä yleistyvää. Se on vaarallinen suunta, jonka korjaamiseksi tarvitaan yhä enemmän toimia.

Kyllä, natseja kaikkialle!

Ei natseja Turkuun, ei natseja minnekään! Näin ovat julistaneet sekä rauhan- että räyhänomaiset mielenosoittajat pitkän aikaa. Heillä on erinomainen peruste ja hatunnoston arvoinen aate. Heidän nyt hetken aikaa villiä utopiaa täysin päinvastaiseen kulmaan. Kontekstiksi voi lukea taannoisen keskustelun yleisötapahtumien sisäänpääsystä.

Varoitus: Tämä kirjoitus on äärimmäisen spekulatiivinen, utopistinen ja/tai dystooppinen. Se on tarkoitettu gedankenexperimentin polttoaineeksi.

Natsit ja punikit kesäfestareilla

Olipa kerran torilla kesäfestarit, jossa soitettiin musiikkia sekä myytiin olutta ja hodareita. Pääsylippu oli vitosen. Koska olutta myytiin, ikärajatarkastusta tehtiin mutta muilta osin lipun myynti oli simppeliä: vitonen kassaan, pääsylippu kouraan. Portista saattui astua sisään useita rikostuomioita kärsinyt uusnatsi, maanpetosta suunnitteleva venäjämielinen kommunisti, koko ikänsä lainkuuliaisesti elänyt Siiri 83v sekä juuri 18 vuotta täyttänyt putkimiesopiskelija Teppo. He menivät festareille, ottivat juomaa, nauttivat musiikista ja lähtivät kotiin. Kukaan ei tiennyt että joukossa oli rikollisia. Kaikki jorasivat kilpaa samalle hienolle biisille. Saattoivatpa jopa hymyillä toisilleen.

Ensimmäinen kysymys kuuluu: olisiko Suomi parempi paikka, mikäli joku heistä ei olisi ollut tervetullut festareille, eikä lippua olisi hänelle myyty?

Jos vastaus on kyllä, miten tämä toteutettaisiin? Mihin vedettäisiin raja? Onko pääsyn eston syynä henkilön mielipide? Miten mielipide todistetaan? Miten toteutuu perustuslaillinen yksityiselämän suoja? Vai pitäisikö perustuslakia muuttaa jotta voidaan varmistua, ettei natseja pääse minnekään?

Väitän, että koko ajatus on mahdoton. Natsit ovat tervetulleita festareille, kunhan käyttäytyvät tapahtuman järjestyssääntöjen mukaan. Säännöissä voi luonnollisesti kieltää vaikkapa tiettyjen symbolien käytön vaatetuksessa.

Mitä siis tehdään yhdessä?

Kannatan ehdottomasti natsien päästämistä jokaisille avoimille festareille ja muille kekkereille. Edellinen lause ei ole painomusteensa arvoinen. Tuo on vähän kuin sanoisin että kaikilla vasenkätisillä on oikeus kävellä jalkakäytävällä.

Mielestäni on erinomaista polarisoitumisen vastaista työtä, että yhä useammassa paikassa, yhä useammin, yhä erilaisemmat ihmiset kokoontuvat samaan paikkaan rauhanomaisesti. Nyt haaste on että miten saadaan tästä eniten irti. Miten saisimme ymmärrettyä sen suuren ilon erilaisten ihmisten kohtaamisesta. Tätä ei joka maailman maassa tapahdu enää näin helposti. Meillä on Suomessa hyvät kortit kääntää suunta pois polarisoitumisesta. Se vaatii kohtaamisia, dialogia. Mitä enemmän näemme, että ne väärää mieltä olevat ovat myöskin ihmisiä, sitä vaikeampi meidän on hyökätä heitä vastaan.

Tarvitseme lisää Erätaukoa, lisää elävää kirjastoa, lisää tuhatta ja yhtä muuta kohtaamisen menetelmää. Me haluamme ihmiset näkemään toisensa ihmisenä.

Vain yksi askel

Se, että eri äärilaitojen mielipiteitä omaavat ihmiset kohtaavat rauhanomaisesti, on hyvä asia. Se on alku, ei loppu. Mutta sen alun merkitystäkään ei voi vähätellä. Dialogi on ainoa tapa kestävään rauhaan. Samaa mieltä ei pidä olla, se on totalitaaristen valtioiden juttu. Se on sinänsä helppoa: noudata diktaattorin sanaa tai kompastu luotiin. Demokratialla on paljon vaikeampi haaste, koska täytyy ylläpitää rauhanomaista yhteiseloa. Se on myös paljon palkitsevampaa.

Siten näen, että ainoa tapa elää fiksusti tässä yhteiskunnassa on muuttaa sanontaa: Kyllä natseja Turkuun, kyllä natseja kaikkialle! Kunhan sääntöjä noudatetaan.

Persuille on vaihtoehtoja

Media toisensa jälkeen on intoutunut lisäämään parin tunnin välein lisäadjektiiveja persujen äärinatsikansallisrasismimielisyyteen. Okei, ei savua ilman tulta, mutta suhteuttaakin voi. Persut on oikeastaan melkoisen kesy porukka eurooppalaisessa mittakaavassa. Ehkäpä kompromissi ei olekaan pöhköin idea?

Kesyjä äärimmäisyyksiä

Persut saavat tietenkin vastata mediassa ja eduskunnassa perusteltuihin huolenaiheisiin. Heillä on pyykkiä pestävänä ja kaikki merkit viittaavat siihen, että pesulaan on pitkä jono. Jo parin vuoden ajan on näkynyt perussuomalaisten avainhenkilöiden joukkopakoa puolueen lähellä olevista sellaisista järjestöistä, joita media voisi herkästi kutsua äärimielisiksi. On esitetty arvioita (joita en osaa vahvistaa), että monet maltillisemmat kansallismieliset järjestöt ovat tämän myötä muuttuneet käytännössä uusnatsijärjestöiksi. Kas, niissä ryhmissä persuaktiivi on useimmiten ollut porukan maltillisin. Toisaalta, järjestöjen luvatussa maassa niitä tulee ja niitä menee.

Persuilla on mielipiteitä, jotka saavat monella tukan pystyyn ja on tietenkin hyvä että ihmiset ilmaisevat erimielisyytensä sanoilla nyrkkien sijaan. On toki ikävää, että osa tästä palautteesta on annettu erilaisten uhkauksien ja herjauksien muodossa, mutta sanat ovat silti turvallisempi optio. Tarpeellista kritiikkiä ei tule koskaan lopettaa, mutta vihan voi antaa laantua. Sen jälkeen voi huomata, että perussuomalaiset on monella tapaa turvallisempi optio. Kun lukee heidän vaatimuksiaan, siellä on paljon pöhköilyjä ja irtiottoja, mutta demokratia heille kelpaa, seksuaalivähemmistöt eivät heitä häiritse, maahanmuutollekin on toimivia malleja, Venäjää ei siedetä tippaakaan ja naisten oikeudet tuntuvat suorastaan pyhiltä

Miksi edes mainitsen tätä? Siksi, koska Eurooppa näyttää minkälaisia vaihtoehtoja on tarjolla. Espanjan Vox, Viron Ekre, Kreikan Ellinki Lysi, Ranskan Rassemblement National, Saksan AfD, Puolan PiS – näitähän piisaa. Ja mitä näiden joukoista löytyy? Laajat naisten oikeuksien polkemiset kuten aborttivastaisuus, homovastaisuus, venäjämyönteisyys, demokratiavastaisuus, antisemitismi, täydellinen maahanmuuttovastaisuus ja enemmän kuin vähän myötämielisyyttä väkivaltaa kohtaan asioiden ajamiseksi. Yhtäkkiä persut, kaikkine töppäyksineenkin, alkavat tuntumaan melko turvallisilta.

Johonkin huolet kanavoituvat

Tosiasia on, että isolla osalla kansastamme on huolia esimerkiksi maahanmuutosta ja naisten oikeuksista, sekä muista persujen avainaiheista. Tämä vaikuttaa äänestyskäytökseen. Kun äärimielinen Soini heivattiin pihalle, ovat persut saaneet tilaa yrittää muuttua nakkikiskatappelijoista rosoisiksi parlamentaarikoiksi. Tie on ollut ja tulee olemaan kivinen. Pahoista valheista kärähtävät ministerit muistetaan pitkään ja yleinen poliittinen kompurointi pääsee taatusti lööppeihin. On kuitenkin erinomaista, että aiheesta kiinnostuneille kansalaisille on näinkin demokraattinen ja turvallinen optio. Jos se optio poistuu, tilalle tulee paljon ikävämpiä vaihtoehtoja.

Ehdotan siten, että on oikea liike ottaa persut mukaan politiikkaan tasavertaisina kumppaneina. Heitä pitää vahtia ja kritisoida kuten jokaista puoluetta. Sen sijaan heitä ei kannata maalata ilmestyskirjan petoina, tai keskittyä kritisoimaan heitä henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella.

Ehdotan myös, että jos emme ole enää valmiita hyväksymään anteeksipyyntöä yhteiskunnassamme, ongelmamme ei ole persut tai nykyhallitus. Tällöin ongelma on, että demokratiamme kuolee. Ilman muttia. Ilman eteenpäin menemistä, virheistä oppimista ja inhimillistä myötämielisyyttä meillä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia.

Kannatan väestönvaihdosteoriaa, kannata sinäkin!

Minä haluan puhua ja kirjoittaa väestönvaihdoksesta. En salaliittoteoriasta nimeltä väestönvaihdos, en persujen laitasiiven huuruisista visioista, vaan väestönvaihdoksesta. Aiheesta, joka on yhtä vanha kuin yhteiskunnat ja joka on täysin luonnollinen osa yhteiskuntien kehitystä, koska aika menee eteen- eikä taaksepäin.

Pelko sataa toheloiden laariin

Tässä on havaintoni ongelmasta: kyvyttömyytemme puhua – edelleen, täysin luonnollisesta – väestön vaihtumisesta ja muuttumisesta antaa yhdelle äärilaidalle monopolin keskusteluun. Miksi tämä huolettaa? On sangen todennäköistä, että persut siivoavat itsensä tästä keskustelusta pihalle ja aihe siirtyy sinimustien kaltaisille toimijoille. Euroopassa se on jo nähty: persuista reippaasti autoritäärisempään suuntaan olevat puolueet ovat nousseet. Puhumme puolueista joita ei epäillä kytköksistä äärijärjestöihin, vaan puolueihin jotka ovat suoraan äärijärjestöjen osia. Tämä on riski jonka emme saa antaa toteutua. Emme saa antaa ääriryhmille monopolia termiin, joka on suunnilleen yhtä vaarallinen kuin puun kasvaminen metsässä.

Väestö siis muuttuu ja vaihtuu. Edelliset polvet siirtyvät ajasta iäisyyteen, uusia tulee tilalle. Suomen rajojen yli on muutettu niin kauan kun on ollut asioita kuten a)Suomi b)rajat. Noin viisi tuhatta vuotta sitten muutettiin minoalaisten rajojen yli. Joskus rajat ovat olleet tiukempia, joskus avoimempia. Niin kauan kun on rajoja ollut missään poliittisessa mielessä, on aina ollut joitain ehtoja jotka helpottavat, vaikeuttavat tai jopa estävät sen ylitystä. Yhtä kauan rajoituksia on myös kierretty.

Lähtökohtia

Pidetään lähtökohtana sitä, että on tasavalta nimeltä Suomi, jolla on selvästi määritellyt rajat ja perustuslaki. Perustuslaista nostan kaksi avainkulmaa, toisen luvun yhdeksännestä pykälästä.

  • Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan[…]
  • Ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään lailla.

Tietenkin aiheeseen vaikuttaa myös moni muu asia. Perustuslakikin tarkentaa ym. kohtia. EU:sta tulee omat kulmansa, kuten myös YK:sta ja monista muista järjestöistä. Ajan säästämiseksi tiivistin kuitenkin oleellisen.

Toisin sanoen, on olemassa Suomi ja on olemassa eduskunnan enemmistöllä säädettävissä oleva laki, mitä tulee ulkomaalaisten oikeuteen tulla Suomeen. Asia on siis politiikkaa. Päätöksenteko on demokraattista. Toimiva demokratia on avointa ja keskustelevaa. Toisin sanoen, kaikkea muuta kuin Vanhasen ”avoimista asioista ei keskustella” -linjaa.

Johtopäätöksiä ja esimerkkejä

Ehdotan siis, että jokainen demokratian hippunen vaatii meitä puhumaan väestönvaihdoksesta. Väestö tulee vaihtumaan ja moneen osaan siitä, kuten ajan kulkuun, emme voi (vielä?) vaikuttaa. Voimme kuitenkin vaikuttaa esimerkiksi maahanmuuttolainsäädäntöön tietyissä puitteissa. On esimerkiksi esitetty ja perusteltu, että työperäistä maahanmuuttoa pitäisi lisätä. Se johtaisi väestönvaihdoksessa tiettyihin tilastollisiin muutoksiin. On myös esitetty vastakkaista mielipidettä, joka johtaisi toisenlaisiin muutoksiin. Laskenta on haastavaa, jossa pitää pohtia tulijoiden ikää, kulttuuria, koulutusta, työmarkkinatilannetta, integraatiopalveluita, asuntotilannetta ja vaikka mitä. Tämän pohjalta saadaan numeroita auttamaan päätöksenteossa.

Työperäinen maahanmuutto on yksi osa väestönvaihdoskeskustelua. Jokainen muu maahanmuuton tyyppi vaatii oman keskustelunsa, jossa on pelissä eri faktorit. Asiaan vaikuttaa myös yhteiskunnan sisäinen kehitys. Onko Suomi sellainen maa, jossa suomalaiset taustastaan riippumatta haluavat olla, elää, asua, opiskella, tehdä työtä ja hankkia perheitä. On koulutuspolitiikka, lapsipolitiikka, työllisyyspolitiikka ja moni muu. Kaikki asioita, jotka vaikuttavat väestönvaihdokseen.

Lähihistoriastamme löytyy monensuuntaisia esimerkkejä. Suomalaisia muutti aikanaan Ruotsiin töihin, koska Suomessa ei työtilanne houkutellut. Viron saatua takaisin itsenäisyytensä muutti sieltä paljon ihmisiä töihin Suomeen. Pienemmässä mittakaavassa tapahtuu koko ajan, esimerkiksi suomalaisen hoitohenkilökunnan muutto Norjaan paremman palkan ja parempien työolojen perässä. Väestönvaihdosta tämäkin.

Toive

Haluan mitä iloisimmin mielin haastaa etenkin median ja opposition keskustelemaan täysin avoimesti ja ennakkoluulottomasti väestönvaihdoksesta. Hallitusta ei rohkene pyytää, heillä kun tuntuu menevän kaikki aika ja energia äyskäröintiin. Lakatkaa pelkäämästä termiä. Riisukaa sen väärinkäyttäjät aseista. Tehkää salaliitoista naurunalaisia ja palauttakaa tämä täysin luonnollinen asia arkiseksi yhteiskuntakeskustelun osaksi.

Väestö vaihtuu. Sitä ei pidä pelätä. Siihen kuitenkin kannattaa varautua, sillä varautuminen on viisautta. Juuri se on työtä, jolla vältämme polarisaatiota ja väestöryhmien vastakkainasettelua. Se on myös työtä, jolla viemme voimaa oikean reunan ääriryhmiltä. Se on työtä, jossa me kaikki voitamme. Kyllä, myös perussuomalaiset, joskin ensimmäinen palanen voi olla aika karvas nielaistava. Kukapa hallitusvastuuta helpoksi väittikään?